All Time Top 10

Minkähänlainen olisi se kaikkien aikojen oma TOP 10 -listani, jos laittaisin maailman parhaat biisit järjestykseen? Tätä olen viime aikoina miettinyt. Ei kun tekemään se.

Ykkössijan saa tietysti Plethynin Hwy’n Hwylio Heno, jonka olen aiemmin linkittänyt bändistä kertovaan blogiini. Ihme, ettei sitä mistään muualta saakaan, tai ei ainakaan Spotifystä saati Youtubesta, sillä tämä maailman paras biisihän on täydellinen tunnelmaltaan, melodialtaan, miltä vaan. Tulee sellainen hyvä olo, vaikkei ymmärrä sanoista hölkäsen pöläystä. Biisi täynnä hyvää tahtoa, jotenkin.

Toinen sija menee Angelo Branduardin, Italian hiusihmeen iki-ihanalle biisille La pulce d’acqua, johon en jaksa kyllästyä kai koskaan. (Tämän listan biisejä yhdistääkin juuri se, ettei niihin meinaa kyllästyä.) Sukat pyörivät jaloissa ja kylmänväreet käsissä kun se sahaava jousi- ja torviosasto alkaa tuuttaamaan omaa osuuttaan yhä uudelleen ja uudelleen loppua kohden. Paljon pieniä nuotteja. Bach olisi tykännyt. Henki on kuin lastenlaulusta, mutta melodia lapselle liian monimutkainen, tai riippuu kai lapsesta, mulle kuitenkin menee täydestä.

Olisiko viimein nykyään laulutaitonsa menettäneen Donovanin vuoro? (Ei riitä, että kaverin vibrato on kulkenut jo vuosia omia latujaan, nyt ei löydy enää koko biisin aikana oikeaa korkeuttakaan, vaan se menee puoli sävelaskelta kitaransointujen vierestä, ja sellaistahan ei meikäläinen vain voi kuunnella) Okei, mutta mikä biisi? Ehkä The Magpie? Miksikäs ei. Lyhyt runo harakan kauneudesta kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Nelonen voisi olla The Humdingersien mainio latotanssi Speed The Plow, siinä kaikki mahtavat roots-soittimet rytkyttävät junnaavaa melodiaa menemään saksalaisen koneen tarkkuudella. Varsinkin se ukulelebanjo sai minutkin ostamaan oman vastaavan soittimen itselleni. Sitäpaitsi biisi näyttää olevan vuodesta toiseen ykkösenä eniten soittamieni biisien listauksessa Spotifyssä.

Maailmani viidenneksi paras biisi voisi olla enttententten, vaikka J. Karjalainen Electric Sauna: Kehrääjä. Kiva kaipauslaulu, jossa melodia ja sovitus vie niin mennessään, ettei meinaa jaksaa sanoitusta keskittyä kuuntelemaan. Mullehan sanoitukset eivät ole niin merkityksellisiä, siksi varmaan kärkisijat vievätkin biisit, joiden teksteistä en tajua mitään. Kuitenkin siis yksi suomalainen biisi pääsi mukaan.

No, en ymmärrä ranskaakaan, joten miksi en äänestäisi kuudenneksi Yves Duteilin Tarantellea. Jo teini-ikäisenä soitatin tätä lastenlaulunomaista rallatusta kavereilleni. Eivät ymmärtäneet. Lempeä ja lämmin ääni ja erinomainen kitaratekniikka, myös orkesteri saadaan mukaan. Mainiota.

Ja sitten ollaankin jo seiskassa. Donovanin parhaat biisit tehtiin jo -67 tupla-albumille The Gift From A Flower To A Garden, josta voisi nostaa jo mainitun The Magpien seuraksi useammankin ehdokkaan, mutta valitsen biisin Widow With Shawl. Kyllä. Näin sen kuuluu mennä. Surullinen tarina miestään kaipaavasta naisesta merenrannalla. Kaksi varhaista donovania samassa kympin listassa, onko liikaa? Ei ole. Tää on mun oma top 10.

Yllärikasina tulee instrumentaali Alisa Jones: Sandy River Belle. Traditionaalinen, mutta nätiksi siloitellen sovitettu. Melodia hivelee hipotalamusta tai jotain, endorfiinejä alkaa pukkaamaan. Ja onhan se soitto ammattilaisten studiomuusikoiden tekemää, mutta silti se tunnekin on saatu mukaan.

Maailman yhdeksänneksi paras, ja kaikkien aikojen toiseksi paras suomalainen biisi taitaa olla AP Sarjannon Suurenmoista Jeeves. Vikstenin veljesten sovittama renkutus peruskysymysten äärellä elämää pohtivalla sanoituksella varustettu namu. Myös soinnutus on tosi kiehtova, en löydä korvakuulolta kaikkia, ainakaan ilman kitaraa. Älkää kertoko hänelle tätä kehua, ettei nouse hattuun, vaikka ollaankin oltu bändikavereita. Mutta tämän kun kuulin ensi kertaa radiosta, hämmästyin välittömästi, enkä ollut mistään Sarjannosta silloin koskaan kuullutkaan.

Ai niin, tulee vielä suomalaista. Viimeisenä vaikeasti mistään enää saatava Näppäreiden mahtirytke Ulv, raev, hare. Kaustisella Mauno Järvelän satoja lapsia vuosittain kokoava harraste julkaisee omakustanteina live-esiintymistä kootun albumin, omani on vuodelta 2011. Youtubesta löytyy tuoreempi versio vuodelta 2017, joka ei paljoa poikkea alkuperäisestä: https://www.youtube.com/watch?v=4Md2c9f33SU

Huomaan, että listani on kovin folk/kantrivaikutteinen. Banjo soi näköjään noin puolissa kappaleista. No sittenhän se meni ihan oikein. Ei ole räppiä tässä, ei heavymetallia eikä housea.

Mutta minne jäivät nyt Mike Oldfield: Blue Peter tai Gordon Lightfoot: Steel Rail Blues? Enya? Loreena? Kaikki irkkukama? Olisi varmaan pitänyt tehdä sitten TOP 20? Elämä on täynnä kovia valintoja.

Millainen olisi sinun listasi?

 

 

 

Pro Patria

Patrian ajoneuvoja on tunnistettu videolla Jemenin sodassa. Tästä lisää vaikka täältä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005520600.html .

Tämä on aiheuttanut närkästystä mm. Rauhanliitossa ja joissakin kansanedustajissa. Että on myyty aseistusta sotaa käyvään maahan, tai ainakin nyt kun Arabiemiraatit on liittynyt sotaan.

Ihmettelen, onko oikein myydä aseita ylipäänsä johonkin maahan, koska käyttöönhän ne on tehty ja jossain vaiheessa niitä siihen käytetään. Rahaahan se toki tuo, ja täytyyhän valtion jostain kerätä nappulaa esim. Talvivaaran vai mikä Terrafame se onkaan, tukemiseen. (Koska ei työttömiltäkään kai voi kaikkea repiä selkänahasta, tai katsotaan nyt, kunhan työttömyysturvan aktiivimalli sekä kaverinsa aktiivisen työnhaun malli pääsevät keväällä kunnolla vauhtiin, mutta ei siitä nyt enempää, taas mentiin raiteilta.)

Pari päivää sitten istui kyydissäni pari kolme Patrian edustajaa, ja koko matka lentokentältä perille asti kului eri konekiväärien tai vastaavien aseiden ominaisuuksien pohtimiseen.

Vanha kunnon aseistakieltäytyjä minussa alkoi aktivoitua ja aloin pohtia, mitä mahdollisuuksia minulla olisi kieltäytyä kuuntelemasta tällaista hapatusta. Radiota isommalle? Ei. Käytännössä ei mitään. Mutta pitäisikö minun ilmoittaa pomolle, etten sitten enää aja periaatteellisista syistä Patrian henkilöitä kentälle ja takaisin. Olisiko se sama kuin irtisanoutuminen? Kaiketi.

En aio tehdä mitään, tietenkään. Olen siis myynyt sieluni markkinataloudelle, koska haluan saada palkkaa voidakseni ylläpitää sitä elämänlaadun tasoa, johon olen antanut itseni totuttautua. Hyvä perheenisä, huono periaatteen mies?

Tyhmää ehkä olisi siis tehdä niin (siis ruveta änkyröimään), mutta tyhmää ei ole silloin tällöin tarkastella moraalista kompassiaan ja että onko se mennyt rikki.

Sitäpaitsi ne Patrian äijät ovat yksilöinä aivan mukavia heppuja, joiden kanssa tulee joskus rupateltua milloin mistäkin asiasta maan ja taivaan välillä.

Mies ei itke.

Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Joulupukki matkaan jo käy. Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee, niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee.

Ei hyvää päivää. Näin jo ennen muinoin aloitettiin lasten mielien muokkaaminen nuorella iällä. Tällaisesta viattoman kuuloisesta joululaulunrenkutuksesta alkoi kenties tunnevammaisen suomalaismiehen, jopa rikollisen, kouluttaminen. Kiellettyä oli siis esim. ADHD ilmentymineen. Sen nyt jotenkin saattaa vielä ymmärtää, eihän ADHD ole virallisissa tautiluokituksissa ollut montaakaan kymmentä vuotta, ja hoidon ja lääkityksenkin kanssa lienee ollut vastaava tilanne.

Ai että tonttuja ei ole oikeasti olemassa ja kirjoittaja nyt turhaan kärjistää?? Mutta lapsethan uskovat Joulupukkiin ja tonttuihin! Heille ne ovat olemassa.

Mutta ettei saa itkeä? Mies ei itke! vaikka syrän märkänis. Niimpä niin. Jos haluat lahjoja, et itke. Etkö itkenytkin eilen? Ai koirasi kuoli? Ei ole väliä mistä syystä itket, se on kiellettyä. Oletkin aika tuhma. Ei lahjoja sinulle!

Kuulitko toissapäivänä hyvän vitsin? Tulit kenties nauraneeksi aika kovaan ääneen, jopa niin, että sen voidaan tulkita aiheuttaneen melua? Ei lahjoja sinulle.

Mene murjottamaan omiin oloihisi ja kasvata suojakuori sydämesi ympärille, jotta olet jatkossa liiemmin riekkumatta ja itkemättä, tunteitasi näyttämättä ja niistä puhumatta. Siten olet kiltti.

Lapsihan ajattelee tietysti että oho, nyt tuli mokattua kun innostuin meluamaan, en siis saa lahjoja. Joten… mitä väliä, pelihän on menetetty. Pikkusiskoa turpaan ja isän tupakkaa pöllimään! Tai vielä pahempaa: jos lapsi kuitenkin, kuten todennäköisesti tulee käymään, saakin lahjoja, niin hämpä hokaa, että ahaa, voikin olla tuhma ja saada silti lahjoja… joten mitä väliä, pikkusiskoa turpaan ja isän tupakoita vaan pöllimään! Montakohan lupaavaa poliitikkoa, tiedemiestä tai artistia onkaan jo tällä ’kasvatusmenetelmällä’ saatu rikolliselle polulle?

Eikä kaikki vielä tässä: joku voi tulla ikkunan taa. Ehkä aika pelottava ajatus? Onko se Mörkö, varas, vai sarjamurhaaja? Ettei se vaan nyt olisi se pelätty sijaltainen? (”Jos sijaltainen nousisi, taivaaseen ota tykösi”…) Ei hätää, ne ovat tällä kertaa vain pieniä tonttuja. Tontut, nuo Joulupukin pikku kyylät ja vakoojat syyllistyvät tässä ikkunoista tirkistelyssään vähintäinkin kotirauhan rikkomiseen. Eikä tuota kanteluasennettakaan pidetä nykyään kovassa huudossa. Miksi tontut suostuvat moiseen? Ovatko ne Korvatunturilla orjatöissä 9 € per päivä? Oho, nyt mentiin asiasta pois, sori!

Katsotaampa mitä kotirauhan rikkomisesta sanotaankaan:

”Oikeudeton tunkeutuminen toisen kotirauhan suojaamalle alueelle on rikollista. Sama koskee tällaiseen paikkaan salaa tai harhauttamalla menemistä. Kiellettyä ei ole pelkästään alueelle meneminen, vaan myös sinne jääminen ja kätkeytyminen. Kotirauhaa voi rikkoa lisäksi meteliä nostamalla. Nimittäin soittelun, metelöinnin ja esineiden heittelyn kaltaiset toimet ovat niinikään kiellettyjä.

Mitä sitten pidetään kotirauhan suojaamana paikkana? Näitä ovat asumiseen tarkoitetut tilat, mukaan lukien asunnot ja loma-asunnot. Muita tällaisia tiloja ovat esimerkiksi hotellihuoneet ja asuntovaunut. Myös asuintalojen yhteistiloista porraskäytävät lasketaan kotirauhan piiriin. Sama koskee asukkaiden pihoja ja niihin välittömästi liittyviä rakennuksia.” (Minilex)

Selvä peli. En tiedä millä ne tästä luikertelisivat vapaiksi oikeudessa, jos heidät vain kiinni saataisiin, ellei sitten oikea puolue, lahjukset tai muuten tuttu tuomari satu puikkoihin.

Joululauluista löytyy varmaan enemmänkin kyseenalaista sanomaa, jos vaan viitsii ryhtyä miettimään tarkemmin. Asioita ei tietenkään pidä irrottaa yhteydestään, mutta kuten eräässä toisessa suositussa joululaulussa sanotaan: Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Hyvää Joulua!

Joulupukki ampui eilen itseään polveen,
oli kännissä testaillut lahjahaulikkoa
Tapauksesta hän saa nimismieheltä syytteen,
vakuutusyhtiö korvaa ei vahinkoa.

Tontut he tietysti kovasti järkyttyivät
Osa aikookin työstänsä irtisanoutua.
Mutta yhtenä miehenä kaikki he kieltäytyivät
siivoamasta verilammikkoa.

Pukki, pukki, minkä teit! Pukki, minkä teit.
Tajuatko, että melkein joulun meiltä veit?

Pukin tempaukset eivät lie päättyneet vielä ne siihen
– tää viimeisin aiheuttaa kylmää väristystä:
Oli vihjannut luottamustontulle takana riihen,
et’ Petteri-parasta tehtäisiin käristystä!

Pukki on tapauksen johdosta niukkasanainen
Yritys raittiutta kohti on ponnetonta
Jouluna pukkina esiintyykin meille nainen
kun muori on luvannut tuurata onnetonta

Pukki, pukki, minkä teit! Pukki, minkä teit.
Tajuatko, että melkein joulun meiltä veit?

 

Kulkuset

Tarkoitan niitä reessä kiliseviä metallisia härpäkkeitä. Vai ovatko ne sen hevosen kaulassa? Voi ei, kirjoitan aiheesta blogia ja jo ensi lauseessa huomaan, etten tiedä! Jos olisin se kyseinen hevonen, ainakin yrittäisin jotenkin viestittää isännälle tai kuka se sitä piiskaa käyttääkään, että ota jo vähän äkkiä hemmettiin nuo melusaasteet pääni ympäriltä että kuulee ja näkee jotain vai lennätänkö sinut lähimpään ojaan selällesi! Eipä ole eläinsuojeluväeltä nähty tähän asiaan kantaa otettavan, siellä vain heidänkin kodeissaan taitaa paistua uunissa kenties kinkku, tai kenties hevosenkylki…?

No, oli miten oli, on se sama joulukuu kuin äskenkin ja täältä uunista tulee seuraava joululaulu. Vanha Orvot sekvenssit-biisini Juppikuppila sai uutta eloa jokunen vuosi sitten, kun hokasin ympätä siihen Jingle Bellsin sanat. Eihän se laulu uutta sävellystä olisi tarvinnut, mutta ehkä mun sävellys kaipasi ympärilleen sanoja.

Dashing through the snow
In a one horse open sleigh
O’er the fields we go
Laughing all the way
Bells on bob tails ring
Making spirits bright
What fun it is to laugh and sing
A sleighing song tonight

Oh, jingle bells, jingle bells
Jingle all the way
Oh, what fun it is to ride
In a one horse open sleigh
Jingle bells, jingle bells
Jingle all the way
Oh, what fun it is to ride
In a one horse open sleigh

A day or two ago
I thought I’d take a ride
And soon Miss Fanny Bright
Was seated by my side
The horse was lean and lank
Misfortune seemed his lot
We got into a drifted bank
And then we got upsot

Oh, jingle bells, jingle bells
Jingle all the way
Oh, what fun it is to ride
In a one horse open sleigh
Jingle bells, jingle bells
Jingle all the way
Oh, what fun it is to ride
In a one horse open sleigh

 

Joulukuu, voi ei.

Joulukuussa on sietämistä. On ensinnäkin Itsenäisyyspäivää, ja kaikkia ihme juhlia siihen liittyen. Traditiot vaatisivat tietenkin Linnan juhlien katsomista, ja samoten varmaankin myös Laineen Tuntemattoman sotilaan, mutta en usko, että löytyy sellaista traditiota, joka kävelisi itsemäärämisoikeuteni yli ja vaatisi minua osallistumaan. Suomi taisteli itsenäisyytensä ja vapautensa säilyttäen, joten käytän sitä vapauttani ja valitsen ihan toisin, tiettyä kiitollisuutta tuntien

Olisikohan pitänyt myös mennä sankarivainajien haudoille katsomaan isänmaan henkeä? Olen liian tunneköyhä – tai jotain – moiseen. Tänä juhlavuonnahan niitä tilaisuuksia taisi olla joka kunnassa, en ole tosin varma.

Luin itsenäisyydestä Image-lehteen mietteitään kirjoittaneen Janne Saarikiven mahtavan, yllättäviä näkökulmia esiintuovan kolumnin pari päivää sitten, linkki sinne on: http://www.image.fi/image-lehti/sadan-vuoden-unohdus , käykääpä tutkimassa.

Itsenäisyyspäivä aiheuttaa turhautumista ja joulu melkein ahdistusta

Niin, vielä on jäljellä se joulu. Ja kaikki siihen liittyvät traditiot. Montakohan prosenttia suomalaisista uskoo Jeesukseen, ja viettää Jeesuksen synttäreitä jouluna ja kuinkahan monta prosenttia haluaa vain, että noudatetaan joulun juhlimisen suhteen totuttuja perinteitä, ylensyönnistä ja kuusenkoristeluista lähtien aina joulusaunomisiin ja lahjasirkukseen asti? Luulen, etteivät ne luvut oikein kohtaa, mikä pistää miettimään.

Niin, traditiot istuvat hemmetin tiukassa ihmisillä. Jos ette usko minua, hankkikaa jostain katsottavaksenne elokuva Viulunsoittaja katolla. Ilmeisen tärkeitä ovat, jotta jokin elämänrytmi säilyisi, vaikka mentäisiin vastoin omaa tahtoa tai luuloa. ’Kai se on vain tehtävä’.

Perjantaina Prismassa eivät joululaulut vielä raikaneet, suuri kiitos siitä! Henkilökohtaisesti minua ällöttää vuodesta toiseen samojen loppuunkuluneiden asioiden läpikäyminen, joita en nyt viitsi alkaa luettelemaan. Joulu ei vain tunnu nykyään kivalta, mutta kyllä se lapsena tuntui. Joululomaa koulusta sitä ennenkaikkea odotettiin. Itse en kaipaa niinkään joululomaa, mieluummin jäisin jo eläkkeelle. Niilläkin on tietty ero, uskoisitkos?

Liityin pari vuotta sitten facessa huvikseni johonkin ’Vihaan joulua’ -ryhmään. En muista mikä sen ryhmän oikea nimi oli, mutta jotain sinnepäin. Luin kommentteja 15 minuuttia ja erosin samantien. Oli aikalailla samanlaista vihapuhetta, ei vain jouluun vaan suurinpiirtein mihin vain liittyen, joten koin etten tarvitse nyt sellaista asiaa, sitähän tulee nykyään netistä ihan tarpeeksi erityisemmin etsimättä. Ei olleet asiat vielä niin huonosti mulla. Kai se joulu kaikkineen pikkaisen vielä positiivisen puolelle saattaa jäädä, mutta voi se vaaka joskus vielä keinahtaakin, saas nährä ny. Mutta ymmärrän kyllä heitäkin, jotka lähtevät oikealle lomalle pois kotoaan ihan joulua pakoon.

Kyllä oli taas niin surullista valitusta että soitan tämän:

Suomi 100

Suomi sata vuotta! Mitäpä sitä vanhukselle lahjaksi? Siinäpä pulma, kun vielä sanotaan, että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Enkä minä mitään Playstationiakaan rupea sille hommaamaan, vasta tuo sai ylinopeussakot minulta viime viikolla. Mutta jotain kivaa, itsetehtyä?

Tarjoan suomalaista kansanmusiikkia! Minullahan on ’tallissani’ kenties paras suurelle yleisöllevielä tuntematon folkääni Elina Kykyri, jonka kanssa olemme viime vuosina äänittäneet joukon traditionaalista suomalaista kansanmusiikkia, ja jotka olen sovittanut vähintäänkin ’erilaiseksi’ ja nyt koonnut yhdeksi albuminomaiseksi soittolistaksi.

Mukana pari instrumentaaliakin, joista toinen on Karjalasta, tiedä sitten kummalta puolen rajaa, mutta hällä väliä.

Jos siis et halua katsoa Tuntematonta neljättäkymmentä kertaa, voit halutessasi käyttää pienen osan vapautuneesta ajasta ja perehtyä tähän. Sotahan on rähkinää, mutta niin käy hengen päälle kadotettu rakkauskin, kuten joistain näistä biiseistä voimme todeta.

 

Sadat kanadalaislääkärit…

Fuengirolassa asemapaikkaansa pitävä lääkäri Pentti Raaste kirjoittaa asiaa viime kuun Fuengirola.fi -lehdessä, numero jäi kirjaamatta ylös, mutta otin kuitenkin kännyllä kuvan tekstissä. Koska teksti voi olla vaikeasti luettavaa näytön koosta riippuen, naputtelen sen omin pikku kätösin tähän ihan vain teitä varten.

” Sadat kanadalaislääkärit ovat tehneet rohkean aloitteen ja vaatineet viranomaisia muuttamaan nykyisiä ravintosuosituksia, jotka ovat aiheuttaneet yleistyvän liikapaino-ongelman ja diabetesepidemian. Monet muutkin taudit ovat lisääntyneet tämän teollisen ravintotuotannon aikana. On aika tiedosta syyt ja korjata kurssi.

Muutettavat kohdat Kanadan ruokavalio-ohjeisiin:

    1. Ilmoittakaa selvästi kansalaisille ja terveydenhuollon ammattilaisille, että vähärasvaista ruokavaliota ei enää suositella ja se voi pahentaa sydänsairauksien riskitekijöitä.

    2. Suositukset on laadittava ilman elintarviketeollisuuden vaikutusta.

    3. Poistettava varoitukset tyydyttyneiden rasvojen käytöstä.

    4. Suositeltava ravitsemuksellisesti riittävää ruokavaliota, ja ravintoaineiden tulee olla peräisin todellisista elintarvikkeista, ei keinotekoisesti väkevöidyistä ja puhdistetuista viljatuotteista.

    5. Suositeltava vähähiilihydraattipitoista ruokavaliota turvallisena ja tehokkaana interventiona ihmisille, jotka kamppailevat lihavuuden, diabeteksen ja sydänsairauksien kanssa

    6. Tarjottava todellisia ruokavalioita, jotka vastaavat väestömme erilaisia ravitsemuksellisia tarpeita.

    7. Lopetettava suositus”mitä vähemmän suolaa, sen parempi”.

    8. Lopetettava ilmaisujen käyttö, jotka viittaavat siihen, että kestävä painonhallinta voidaan saavuttaa luomalla kalorivajaus.

    9. Lopetettava suositukset tyydytettyjen rasvojen korvaamisesta monityydyttämättömillä puhdistetuilla kasviöljyillä sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi.

    10. Lopettava ihmisten ohjaaminen pois luonnollisista, ravitsevista ja kokonaisista elintarvikkeista, kuten täysrasvaisista maitotuotteista ja punaisen lihan käytöstä.

    11. Sisällytettävä lisätyn sokerin yläraja, mieluiten päivitetyn WHO:n ohjeistuksen mukaisesti, alle 5% kokonaiskaloreista.

    12. Ravinto-ohjeitten tulee perustua täydelliseen kattavaan katsaukseen kaikkeen saatavilla olevaan tietoon. Satunnaisten kliinisen kontrolloidun tutkimustiedon puuttuessa nojauduttava suuriin epidemiologisiin tutkimuksiin, jotka antavat merkittäviä kliinisiä tuloksia (välttäkää luottamasta korvike -”endpoint” -tutkimuksiin), mutta hyväksykää, että todistusarvo on pienempi. Jos riittäviä tietoja ei ole saatavilla, pitää tyytyä olemaan vaiti.

      Suosituksilla, jotka parhaiten heijastavat tämänhetkistä tutkimustietoa, voimme dramaattisesti parantaa Kanadan kansalaisten terveyttä ja pysäyttää terveydenhoitokustannusten jatkuvan kohoamisen, sekä tulla tiennäyttäjäksi muulle maailmalle, kanadalaislääkärit toteavat.”

Näin siis Kanadassa karppaus yrittää nostaa päätään satojen lääkäreiden aloitteesta. Tekstin pienestä retusoinnista muutamien sanamuotojen ja virheiden suhteen vastasin minä. Nyt en laita mitään pilipalimusiikkia, aihe on niin vakava. Hattu päästä vaan ja eteenpäin.

Korvanlehti

Nyt tulee tosi henkilökohtaista paljastusta. Ja tämä asia, jonka nyt paljastan ja josta about kukaan ei tiedä mitään, alkoi jo pikkulapsena, niin kauan kuin muistan. Viikon katsaus Google Analytics -palveluun kertoo, että blogillani on enemmänkin kuin kaksi lukijaa, viikon aikana jopa kahdeksan. Ihmettelen määrää tai ainakin laskutapaa. Mutta sellaiseenkin määrään suomalaisia mahtuu hyvin 2-5 aika uteliasta tyyppiä, joiden on jotensakin mahdoton pitää silmänsä irti, jos jossain lukee ’paljastuksia’. Pitkä odotuksenne palkitaan taas kerran!

Nimittäin aina tekee tosi gutaa, kun kylmään korvanlehden reunaan laittaa lämpimät sormenpäänsä, niin syntyy kosketuspintoihin ihmeellinen, vuorovaikutusten lähes sähköinen suma, joka hivelee nauttimisreseptoreita tosi juhlavasti, ja jolle on vaikea edes löytää kuvaavaa sanaa. Parhaan tuloksen saa kynsivallin kohdalla (jos se siis on se kohta, mistä kynsi alkaa kasvamaan). Lämpöä siirtyy nopeasti pintojen välillä ja jo muutamassa sekunnissa paras tuntemus katoaa, väljähtyy. Sitten vain uutta kohtaa etsimään. Idea on varmaankin juuri se lämpöero.

Myös etu- ja keskisormen väliin jätettävä kohvanlehdykän alaosa toimii lähes yhtä hyvin, tai ns. jälkiruokana.

Laskujeni mukaan ette ole vielä kuulleet versiotani Dylanin biisistä Blowin’ In The Wind, joten se tulee nyt.

Laitan tähän soundcloud -linkin, joten saan tilastoa sieltä paranneltua, jos te 2-8 kuuntelette sen tästä. Hardcorefaneille (heh, juupa juu) vinkkaan, että myös juutuupista löytyy sama biisi, kuvilla varustettuna.

How many roads must a man walk down
Before you call him a man ?
How many seas must a white dove sail
Before she sleeps in the sand ?
Yes, how many times must the cannon balls fly
Before they’re forever banned ?
The answer my friend is blowin’ in the wind
The answer is blowin’ in the wind.

Yes, how many years can a mountain exist
Before it’s washed to the sea ?
Yes, how many years can some people exist
Before they’re allowed to be free ?
Yes, how many times can a man turn his head
Pretending he just doesn’t see ?
The answer my friend is blowin’ in the wind
The answer is blowin’ in the wind.

Yes, how many times must a man look up
Before he can see the sky ?
Yes, how many ears must one man have
Before he can hear people cry ?
Yes, how many deaths will it take till he knows
That too many people have died ?
The answer my friend is blowin’ in the wind
The answer is blowin’ in the wind.

Rahastusta

Eivät nämä minun matkat ulkomaille ole suinkaan pelkkää onnistutta jatkumoa olleet, vaikka kohde on sinänsä vastannut odotuksia. Usein perille päästäkseen on matkan varrella jopa lisääntyvässä määrin alkanut esiintyä erilaisia isojakin kansainvälisiä yhtiöitä, jotka tuntuvat kovin persolle rahojeni suhteen, jopa siinä määrin, että tulee tunne, jossa sinulta nypätään extraa niin paljon, kuin vain pystytään.

British Airwaysistä olen jo kirjoittanut aiemmin, myivät meille liput, joilla ei vain ehtinyt tehdä vaihtoa, vaikka parhaamme yritettiin. Piti ostaa jatkoliput uusiksi. Asiakaspalvelulla ei ollut koskaan halua tapausta selvittää, pyysivät vain ahneuksissaan tulemaan uudelleen! Ja saahan siitä rahaa jatkossakin ensikertalaisilta asiaa tietämättömiltä, joten miksi palauttaakaan mitään rahoja.

Tänä vuonna autonvuokraamo Sixt liittyi ’roistofirmojen’ joukkoon. Olin netissä Rentalcarsilta ottanut ja maksanut vuokran ja siihen täyssuojan. Tiskillä Sixt sanookin, etten ole maksanut mitään, ja jos haluan täyssuojan heiltä, se maksaa 129 ekeä enemmän. Palautettaessa he sanoivat, että meidän moka, olitkin maksanut, sori siitä. Mutta nimi on jo paperissa, joten emme palauta mitään.

Rentalcars oli kuitenkin ymmärtäväisempi ja palautti minulle aika suuren osan lisämaksuistani, vaikkei se kai heille olisi kuulunutkaan, josta kiitos ja kunnia.

Olin siis kaksi viikkoa Espanjassa, kuten olet voinut juuri lukea. Alunperin olin ajatellut vuokrata sielläkin auton käyttööni mutta peruin sen, en halunnut tulla enää kusetetuksi. Mutta ikäänkuin ei siinä vielä kaikki, tällä kertaa lennettiin Norwegianilla. Varasin liput jo tammikuussa, samoin päätin kerrankin maksaa vähän extraa ja varata haluamani paikat. Koneen pohjapiirroksesta näin, että ne exit -rivien paikat olivat kaikki vapaana, joten rastit ruutuun. Boardingpasseissa oli kuitenkin paikat riviltä 17, vaikka ne exitrivit ovat 14 ja 15. Eikä menomatkan jälkeen enää voinut paluupaikkojakaan vaihtaa. Joten sellainen oli ensimmäinen ja viimeinen lentoni Norwegianilla.

Tulee mieleen, että ehkä he siirsivät minut muualle ja myivät paikkamme uudelleen? Vai oliko näytetty pohjapiirros eri kuin todellisuus? Vaihdettiinko konetyyppi tammikuun jälkeen? Aivan sama, en ole viitsinyt heidän asiakaspalveluaan kiusata vain nähdäkseni mitä ne nyt selittäisivät, minun syyksi kuitenkin laittaisivat ja sitäpaitsi ne rahat ovat jo menneet. Jotenkin en vain usko, että jos piirroksessa näytetään rivit ja erikseen ne exitin kohdalla olevat rivit sielläkin ovat selvästi merkityt pitemmillä jalkaväleillä, niin ettenkö sitten onnistuisi täppää laittamaan oikeaan kohtaan, vaan peräti ei yksi, vaan kaksi riviä taaemmaksi? Ei mene läpi.

Ainoa lohtu oli se, että toisin kuin kesällä Finnairin koneessa, tässä oli penkinvälit muutaman sentin pitemmät, joten ei tarvinnut enää lentää ’polvet ruvella’. Suoraksihan koivet sai vain yksi kerrallaan, lähinnä vasemman jalan, mutta se ei kauaa saanut olla käytävällä, ennenkuin se jyrättiin tarjoiluvaunuilla yli.

Näillä jatkuvilla rahastustempuilla on nyt vaan sellainen vaikutus, etten näillä näkymin lennä enää mihinkään, koskaan. En lainaa vuokra-autoa. Ajelen omallani. Sillä pääsee Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaankin. Enkä tule huijatuksi olemattomien mahdollisuuksien jatkolennoille ehtimisen, tai väärien istumapaikkojen tai kadonneiden maksujen, saati minkään muunkaan vielä kohdalleni osumattoman jekun suhteen.

Tähän ei auta kuin

Shurne, syvän avaruuden agentti

XI osa

Pereflexum

– Oukadi mab hueeo 67 paiks? kysyi Shurne ja samalla tajusi itsekin että
kääntäjän patterit olivat taas lopussa. Muut paikalla olijat ymmärsivät
tämän ja kärsivällisesti odottivat että Shurne sai patterinsa vaihdetuksi.

– Anteeksi, hän jatkoi.

– Tarkoitin vain että olemmeko kaikki tietoisia ensi vuoden…

Samassa ovi potkaistiin auki. Sisään vyöryi joukko toimittajia, valokuvaajia, kenisotteja, näkyipä mukana olevan jokunen hatsekkikin punaisine
valoineen ja dukpoleineen.
– Mitä tämä tarkoittaa? huusi kokouksen indariiti. – Tämä tilaisuus ei
ole julkinen, poistukaa heti!

Hälinä oli melkoinen ja yleisen hämmingin aikana kukaan ei huomannut kun Shurne kumartui nopeasti ja lähetti kämmenlevystään signaalin alhaalla odottavalle ystävälleen. Jostain syystä hän oli osannut varautua tähänkin.

Eikös jäänytkin kutkuttavaan kohtaan? Ikävä kertoa, mutta jatkoa ei ole näillä näkymin luvassa. Elämä on sillälailla kovaa.

3 veijaria

Kolme heitä on. On heitä enemmänkin, mutta kolme erottuu muusta porukasta. Eivät he ole pahantahtoisia, mutta aika ilkikurisia. Tykkäävät eritoten leikkiä piilosilla oloa. Ja nyt en puhu lapsista tai lapsenlapsista, vaan niistä kolmesta kortista, joita haltuuni on annettu.

Ensin se digikortti, jota tarvitaan digipiirturia varten, kun ammatikseen ajellaan. Sitten on tämä firman käyttööni antama Teboilin dieseltankkauskortti. Ja ehkä villeimpänä oma pankki/luottokortti. Joskus saan heidät kaikki pyydystettyä ja siellä ne hetken ovat vierekkäin lompsassa, mutta ilmeisesti vain suunnitellakseen seuraavaa piilokeikkaa. Varsinkin viime ja tämä viikko on ollut aikamoista hulabaloota heidän osalta.

Aina nimittäin ei tule laitettua korttia käytön jälkeen takaisin isoon lompsaani, vaan sujautan sen ’hetkeksi’ paitani rintataskuun. Muuten hyvä paikka, mutta aina ei paidassa ole rintataskua, ja sitä ne penteleet käyttävät hyväkseen.

Toissapäivänä se Teboilin kortti lepäili makkarin sängynpeiton päällä – en ollut edes osannut sitä kaivata vielä – ja selvästi nauroi päin naamaa. Olikohan se hypännyt rintataskusta paitaani riisuessa vai miten se sen teki? Ei aavistusta.

Teboilin edellinen kortti jäi kerran automaattiin, kun samalla olin puhelimessa eikä terävin fokus ollut siinä missä piti. Se kuoletettiin samantien ja sain uuden.

Pitkäaikaisimman poissaolon teki keväällä se digikortti, joka oli piiloutunut eteiseen vaimon kengän alle. Oli vähän liian hyvä piilo, sitä ei ollut ennen käytettykään. Poloinen heräsi todellisuuteen vähän liian myöhään, parin viikon kuluttua minulla oli näes jo uusi kortti, eikä se vanha kelvannut enää joukkoon mukaan. Sitä harmituksen määrää, mutta oma vikansa.

Mutta taas tänään huomasin, että taas joku kolmikosta puuttuu (nyt siis oli vuorossa se pankkikortti) ja etsin korttia siitä autosta, jolla viimeksi eilen olin ajanut, pomo katseli vieressä. En hätääntynyt, arvasin että jostain se putkahtaa taas. Oli ryökäle kiivennyt kännyn suojakoteloon ja sieltä ilkkui minulle. Mutta ei siinä vielä kaikki, iltapäivällä jo hieman säpsähdin kun se karkulainen ei ollut lompsassa, mihin aivan selvästi muistin hänet siirtäneeni, ei rintataskussa, eikä siinä kännykkäkotelossa. Nyt löytyi hän housuntaskusta!

Olen siis aika kova poika hukkaamaan lompsia, kortteja ym jopa siinä määrin, että työpaikalla minulla on siitä kasvanut jo jonkinlainen maine. Pakkohan se on myöntää. Vaikka luulen olevani niin säntillinen ja pedantti näissä asioissa. Usein ajan työpäivän jälkeen takaisin hakemaan sitä lompsaa sieltä ohjaamon ylähyllyltä, minne se on niin mukava sujauttaa ja myös ilmeisen helppo unohtaa.

Ainakin silloin jokin jää, jos pitää ottaa autosta halliin mukaan auton avaimet, omat avaimet, känny, työmääräykset, lompakko, asiakkaan kuitit, etämaksupääte, sekä roskat tai tyhjä pullo. Ne eivät juurikaan kerralla kulkeudu onnistumalla perille. Niin se vain on.

Ihan aiheeseen liittyvää musaa ei ole, mutta sinnepäin: Jos joku näkee

Stigu on syytön

Pikkupoikana, alle kouluikäisenä, sisarettomana ja ilmeisen kaverittomanakin, keksin minäkin mielikuvituskaverit itselleni. He olivat nimiltään Airomma ja Ekasson (kirjoitusasua en tiedä, mutta se lausuttiin kansanomaisesti ’Eekassonni’). Se Airomma oli mukavampi kuin hiljaisempi Eekassonni. Kaverit osasivat kuitenkin puhua kieliä, kuten ’kulikuubana’ sekä ’keisuli’. Ja minä tietysti heidän mukanaan.

Keisulin idea saattoi olla mielessäni, kun tein vuosia sitten sanoituksen vanhaan juhlalliseen orvot-melodiaani ja päätin julkistaa maailmalle kantani Stig ’Stigu’ Wetzellin tapaukseen. Stigun tapauksen voi jokainen halutessaan googlata tai wikipedata, jos se ei ole muistissa tai tiedoissa, mutta siitä biisistä vielä sen verran, että yritin sen saada kuulostamaan jollekin huuhaa-ranskalle, mutta näin jälkikäteen kuunneltuna jokseenkin epäonnistuen. Mutta idea oli kuitenkin, että ainoa mitä korva erottaa on sanat jotka muistuttavat tai kuulostavat lauseelta: Stigu on syytön.

https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-94895

Parasta palautetta biisistä antoi keskimmäinen lapsistani, joka ihmetteli, miksei tämä ole Suomen kansallislaulu (hän oli vielä kovin nuori tuolloin..)

 

Mahtava päivä.

Ensinnäkin on vapaapäivä. Ei sikäli, tykkään käydä töissäkin, mutta tänään jatkoin lauantaina aloitettuja pihahommia ja talonkohennuksia. Puolitoista vuotta sitten maalin loppumiseen keskeytynyt perustuksen maalausoperaatio sai tänään jatkoa ja nyt homma on ohi. Ei ollut vaikea, mutta se ryhtyminen piti ensin selättää. 45 minuutin homma! Ihanaa kuin ei jaksanut keksiä naurettavia tekosyitä enempää. Esim. ’on niin kylmä ettei voi maalata’ tai ’on syksy’, ’on kevät’, ’siellähän sataa’, ’on selkä kipeä’ ym.

Leikkasimpa vielä pensaita, ja polttelin oksia takapihan grillissä. Hyvin paloivat, kun pisti pohjalle pojan vanhaa keittiökaapistoa. Siinä sitten Spotify soimaan niistä Sennheiserin nappikuulokkeista, joita olen täällä jo mainostanutkin. Kiva hiljainen hetki itsensä ja nuotiontuijotuksen kanssa auringonvalon hiljaa hiipuessa.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Tänään alkoi (tai ainakin sain ilmoituksen) Netflixiltä se uusi Star Trek Discovery -sarja (jonka piti alkaa ensin tammikuussa, sitten toukokuussa ja onneksi nyt syyskuussa sentään). Onhan se taas aika huikeaa. En osaa puolentoista jakson katsomisen perusteella arvioida käsikirjoitusta, mutta henkilöhahmot uppoavat mulle nikottelematta ja myöskin ne tietokone-efektit ovat tätä päivää, kuinkas muutenkaan.

Star Trekkiähän jo elokuvapuolella uudistettiin kovastikin, jopa niin, että piti alkaa jo puhumaan ’vaihtoehtoisesta jatkumosta’ kun poikettiin tarpeeksi alkuperäissarjojen teemoista, vannoutuneimpien fanien mielet pahoittaen.

Sama meininki tuntuu jatkuvan täälläkin, käsittääkseni ollaan ajassa ennen kapteeni Kirkin päiviä ja ainoa henkilö, jolla on yhteys vanhaan kunnon Star Trekkiin, on vulkaani Sarek, jota vahvasti otaksun Spockin isäksi.

Nyt kuitenkin ajaudutaan sotaan klingonien kanssa. Jos Star Trek The Next Generationin klingoni Worfilla, kuten muillakin lajitovereillaan on otsakuvioiden lisäksi tuuhea pitkä tukka, nämä klingonit ovat käyneet läpi todellisen muodonmuutokset. Hiuksista ei ole kellään enää tietoakaan ja nenäkin on joka äijällä nyt n. 300 % isompi kuin ennen. Saapas nähdä, onko tällä mitään tekemistä klingonin aiemminkin selittämättömiksi jääneiden muutosten kanssa, jossain vaiheessahan klingonit olivat aika lailla ihmisten näköisiä. Mutta tuskimpa, veikkaan.

Katotaan nyt, mutta kyllähän se tosi hyvälle näyttää. Kiitos Netflix. Olet tuhannesti parempi firma kuin esim autovuokraamo Sixt, joka ei tuo pelkkää hyvää mieltä asiakkaalle, tai esim. maailman surkein firma British Airways, jonka mainitsemista samassa lauseessa pyydän nyt heti anteeksi…

Ja eikun musäpläjäykseen, kuten tavaksi tullut on. Arvotaan seuraava biisi: