Shurne, syvän avaruuden agentti

XI osa

Pereflexum

– Oukadi mab hueeo 67 paiks? kysyi Shurne ja samalla tajusi itsekin että
kääntäjän patterit olivat taas lopussa. Muut paikalla olijat ymmärsivät
tämän ja kärsivällisesti odottivat että Shurne sai patterinsa vaihdetuksi.

– Anteeksi, hän jatkoi.

– Tarkoitin vain että olemmeko kaikki tietoisia ensi vuoden…

Samassa ovi potkaistiin auki. Sisään vyöryi joukko toimittajia, valokuvaajia, kenisotteja, näkyipä mukana olevan jokunen hatsekkikin punaisine
valoineen ja dukpoleineen.
– Mitä tämä tarkoittaa? huusi kokouksen indariiti. – Tämä tilaisuus ei
ole julkinen, poistukaa heti!

Hälinä oli melkoinen ja yleisen hämmingin aikana kukaan ei huomannut kun Shurne kumartui nopeasti ja lähetti kämmenlevystään signaalin alhaalla odottavalle ystävälleen. Jostain syystä hän oli osannut varautua tähänkin.

Eikös jäänytkin kutkuttavaan kohtaan? Ikävä kertoa, mutta jatkoa ei ole näillä näkymin luvassa. Elämä on sillälailla kovaa.

3 veijaria

Kolme heitä on. On heitä enemmänkin, mutta kolme erottuu muusta porukasta. Eivät he ole pahantahtoisia, mutta aika ilkikurisia. Tykkäävät eritoten leikkiä piilosilla oloa. Ja nyt en puhu lapsista tai lapsenlapsista, vaan niistä kolmesta kortista, joita haltuuni on annettu.

Ensin se digikortti, jota tarvitaan digipiirturia varten, kun ammatikseen ajellaan. Sitten on tämä firman käyttööni antama Teboilin dieseltankkauskortti. Ja ehkä villeimpänä oma pankki/luottokortti. Joskus saan heidät kaikki pyydystettyä ja siellä ne hetken ovat vierekkäin lompsassa, mutta ilmeisesti vain suunnitellakseen seuraavaa piilokeikkaa. Varsinkin viime ja tämä viikko on ollut aikamoista hulabaloota heidän osalta.

Aina nimittäin ei tule laitettua korttia käytön jälkeen takaisin isoon lompsaani, vaan sujautan sen ’hetkeksi’ paitani rintataskuun. Muuten hyvä paikka, mutta aina ei paidassa ole rintataskua, ja sitä ne penteleet käyttävät hyväkseen.

Toissapäivänä se Teboilin kortti lepäili makkarin sängynpeiton päällä – en ollut edes osannut sitä kaivata vielä – ja selvästi nauroi päin naamaa. Olikohan se hypännyt rintataskusta paitaani riisuessa vai miten se sen teki? Ei aavistusta.

Teboilin edellinen kortti jäi kerran automaattiin, kun samalla olin puhelimessa eikä terävin fokus ollut siinä missä piti. Se kuoletettiin samantien ja sain uuden.

Pitkäaikaisimman poissaolon teki keväällä se digikortti, joka oli piiloutunut eteiseen vaimon kengän alle. Oli vähän liian hyvä piilo, sitä ei ollut ennen käytettykään. Poloinen heräsi todellisuuteen vähän liian myöhään, parin viikon kuluttua minulla oli näes jo uusi kortti, eikä se vanha kelvannut enää joukkoon mukaan. Sitä harmituksen määrää, mutta oma vikansa.

Mutta taas tänään huomasin, että taas joku kolmikosta puuttuu (nyt siis oli vuorossa se pankkikortti) ja etsin korttia siitä autosta, jolla viimeksi eilen olin ajanut, pomo katseli vieressä. En hätääntynyt, arvasin että jostain se putkahtaa taas. Oli ryökäle kiivennyt kännyn suojakoteloon ja sieltä ilkkui minulle. Mutta ei siinä vielä kaikki, iltapäivällä jo hieman säpsähdin kun se karkulainen ei ollut lompsassa, mihin aivan selvästi muistin hänet siirtäneeni, ei rintataskussa, eikä siinä kännykkäkotelossa. Nyt löytyi hän housuntaskusta!

Olen siis aika kova poika hukkaamaan lompsia, kortteja ym jopa siinä määrin, että työpaikalla minulla on siitä kasvanut jo jonkinlainen maine. Pakkohan se on myöntää. Vaikka luulen olevani niin säntillinen ja pedantti näissä asioissa. Usein ajan työpäivän jälkeen takaisin hakemaan sitä lompsaa sieltä ohjaamon ylähyllyltä, minne se on niin mukava sujauttaa ja myös ilmeisen helppo unohtaa.

Ainakin silloin jokin jää, jos pitää ottaa autosta halliin mukaan auton avaimet, omat avaimet, känny, työmääräykset, lompakko, asiakkaan kuitit, etämaksupääte, sekä roskat tai tyhjä pullo. Ne eivät juurikaan kerralla kulkeudu onnistumalla perille. Niin se vain on.

Ihan aiheeseen liittyvää musaa ei ole, mutta sinnepäin: Jos joku näkee

Stigu on syytön

Pikkupoikana, alle kouluikäisenä, sisarettomana ja ilmeisen kaverittomanakin, keksin minäkin mielikuvituskaverit itselleni. He olivat nimiltään Airomma ja Ekasson (kirjoitusasua en tiedä, mutta se lausuttiin kansanomaisesti ’Eekassonni’). Se Airomma oli mukavampi kuin hiljaisempi Eekassonni. Kaverit osasivat kuitenkin puhua kieliä, kuten ’kulikuubana’ sekä ’keisuli’. Ja minä tietysti heidän mukanaan.

Keisulin idea saattoi olla mielessäni, kun tein vuosia sitten sanoituksen vanhaan juhlalliseen orvot-melodiaani ja päätin julkistaa maailmalle kantani Stig ’Stigu’ Wetzellin tapaukseen. Stigun tapauksen voi jokainen halutessaan googlata tai wikipedata, jos se ei ole muistissa tai tiedoissa, mutta siitä biisistä vielä sen verran, että yritin sen saada kuulostamaan jollekin huuhaa-ranskalle, mutta näin jälkikäteen kuunneltuna jokseenkin epäonnistuen. Mutta idea oli kuitenkin, että ainoa mitä korva erottaa on sanat jotka muistuttavat tai kuulostavat lauseelta: Stigu on syytön.

https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-94895

Parasta palautetta biisistä antoi keskimmäinen lapsistani, joka ihmetteli, miksei tämä ole Suomen kansallislaulu (hän oli vielä kovin nuori tuolloin..)

 

Mahtava päivä.

Ensinnäkin on vapaapäivä. Ei sikäli, tykkään käydä töissäkin, mutta tänään jatkoin lauantaina aloitettuja pihahommia ja talonkohennuksia. Puolitoista vuotta sitten maalin loppumiseen keskeytynyt perustuksen maalausoperaatio sai tänään jatkoa ja nyt homma on ohi. Ei ollut vaikea, mutta se ryhtyminen piti ensin selättää. 45 minuutin homma! Ihanaa kuin ei jaksanut keksiä naurettavia tekosyitä enempää. Esim. ’on niin kylmä ettei voi maalata’ tai ’on syksy’, ’on kevät’, ’siellähän sataa’, ’on selkä kipeä’ ym.

Leikkasimpa vielä pensaita, ja polttelin oksia takapihan grillissä. Hyvin paloivat, kun pisti pohjalle pojan vanhaa keittiökaapistoa. Siinä sitten Spotify soimaan niistä Sennheiserin nappikuulokkeista, joita olen täällä jo mainostanutkin. Kiva hiljainen hetki itsensä ja nuotiontuijotuksen kanssa auringonvalon hiljaa hiipuessa.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Tänään alkoi (tai ainakin sain ilmoituksen) Netflixiltä se uusi Star Trek Discovery -sarja (jonka piti alkaa ensin tammikuussa, sitten toukokuussa ja onneksi nyt syyskuussa sentään). Onhan se taas aika huikeaa. En osaa puolentoista jakson katsomisen perusteella arvioida käsikirjoitusta, mutta henkilöhahmot uppoavat mulle nikottelematta ja myöskin ne tietokone-efektit ovat tätä päivää, kuinkas muutenkaan.

Star Trekkiähän jo elokuvapuolella uudistettiin kovastikin, jopa niin, että piti alkaa jo puhumaan ’vaihtoehtoisesta jatkumosta’ kun poikettiin tarpeeksi alkuperäissarjojen teemoista, vannoutuneimpien fanien mielet pahoittaen.

Sama meininki tuntuu jatkuvan täälläkin, käsittääkseni ollaan ajassa ennen kapteeni Kirkin päiviä ja ainoa henkilö, jolla on yhteys vanhaan kunnon Star Trekkiin, on vulkaani Sarek, jota vahvasti otaksun Spockin isäksi.

Nyt kuitenkin ajaudutaan sotaan klingonien kanssa. Jos Star Trek The Next Generationin klingoni Worfilla, kuten muillakin lajitovereillaan on otsakuvioiden lisäksi tuuhea pitkä tukka, nämä klingonit ovat käyneet läpi todellisen muodonmuutokset. Hiuksista ei ole kellään enää tietoakaan ja nenäkin on joka äijällä nyt n. 300 % isompi kuin ennen. Saapas nähdä, onko tällä mitään tekemistä klingonin aiemminkin selittämättömiksi jääneiden muutosten kanssa, jossain vaiheessahan klingonit olivat aika lailla ihmisten näköisiä. Mutta tuskimpa, veikkaan.

Katotaan nyt, mutta kyllähän se tosi hyvälle näyttää. Kiitos Netflix. Olet tuhannesti parempi firma kuin esim autovuokraamo Sixt, joka ei tuo pelkkää hyvää mieltä asiakkaalle, tai esim. maailman surkein firma British Airways, jonka mainitsemista samassa lauseessa pyydän nyt heti anteeksi…

Ja eikun musäpläjäykseen, kuten tavaksi tullut on. Arvotaan seuraava biisi:

Kivituhkaa

Tilattiin kivituhkaa, sepeliä tuli pihaan. Sitä siis saa mitä tulee. En nyt viitsi paljastaa mikä kuljetusliike se oli, joka tapauksessa olin vähän näreissäni, joten soitin firman pomolle. Oli menneet tilaukset vähän sekaisin. Miten ne voi mennä vähän sekaisin? Eiköhän ne mene kokonaan tai sitten ei lainkaan. No, hän tarjoutui jopa vaihtamaan kuorman. Kävi miestä sääliksi. Voitaisiin kai tuollakin yrittää mennä. Näkyykö hinnassa mitenkään, kysyin. Juu, laitetaan omakustannushinnalla, sanoi heppu langan päässä. No, laskun tullessa selvisi, että olihan se peräti kahdeksan euroa halvempaa, kuin mitä alkuperäinen luvattu hinta olisi ollut, (jonkin verran kolmatta sataa euroa). Joten hemmetin huonoilla kantimilla näyttävät olevan hiekkabisnekset, jos kuormasta saa vain 8 euroa voittoa. No saa sillä tietenkin yksi ihminen lounaan. Tai taisivat mennä laskutkin sekaisin, luulen.

Kuvassa homma alkumetreillään.

Onneksi tuli aikoinaan hankittua lapsia, tarkemmin pieniä poikia. Nykyisiä rotevia äijiä. Eikä mennyt kuin kolmisen tuntia kun niiden kanssa viskeltiin multerit menemään. 1,5 tonnia. 1 lapio, 2 kottikärryä, 1 tasapäinen harava.

Seuraavaksi luettelen kaikki ne ruumiinosani, joihin eilinen ei tunnu missään. Noin. Siinäpä ne.

Sitten vielä musan pariin, kuten on tullut tavaksi.

Ilona viulussa. Muutettiin sähköviuluksi Ilonan jo poistuttua.

 

 

Hoitotahto

Ootkos kuullut, mikä se on? Se on sellainen ilmoitus, joka kannattaa tehdä vielä kun olet järjissäsi ja toimintakykyisenä sitä tilannetta varten ettet enää ole, vaan makaat hoidettavana jossain laitoksessa, kenties jopa saattohoidossa, kenties et pysty enää puhumaan tai viestinnässäsi on muuten vaikeuksia tulla ymmärrettäväksi. Silloin on hyvä olla jossain muodossa tallennettuna, mitä olit ajatellut aikoinaan pääsi varalle, jos näin kornia ilmaisua minun sallitaan käyttää.

Helkkari, miksen voisi tehdä omaani tässä ja nyt, netissä? Ei minulla mitään salattavaa ole. Nyt ei siis puhuta vielä mistään testamenteistä, tämä on vaan ihan hoitotahtoa.

Jos makaan pääosin hereillä, mutten kykene itse hoitamaan itseäni, vaan hoitsut joutuvat vetämään pitkää tikkua, kenen vuoro napsahtaa kulloinkin, haluaisin heidän kaikkien tietävän, ettei syötetä mitään hiilihydraatteja, paitsi 30 gr päivässä max. Paitsi, jos olen oikeasti saattohoidossa, silloin ei ole todellakaan väliä, vaan voisin hyvinkin kuvitella lähteväni sinne seuraavaan paikkaan suupielet makeana. Pizzaa saa kärrätä (katkarapuja, kinkkua, kanaa, oreganoa) ja vaikka kunnon tiikerikakkua laihan kahvin kanssa (jossa siis kermaa), jädeä (vanhan ajan vanilja). Kyllä te tiedätte, mikä on maistuvaa.

Varpaankynsien kanssa voi tulla ongelmia. Kutian aivan mahdottomasti jalkojeni koskettelusta, joten voi tulla eteen tilanne, että koivet pitää puuduttaa tunnottomiksi, jotta toimenpide voidaan suorittaa. Tai, jos todella vedonlyöntisuhde on jotain 1:1000000 sitä vastaan että enää kävelisin, voidaan kokouksissa päättää luvallani, että jätetään leikkaamatta kokonaan. Tuskin ne niin pitkäksi ehtivät kasvaa etteivät arkkuun mahdu. Sitäpaitsi kuoleman jälkeen jalkani tuskin enää kutiavat lainkaan.

Musiikkia pitää olla päivittäin.

Jos oikein oman huoneen saan, niin kaiuttimista (jos joku kiltisti voisi roudata alakerrastani ne Genelecit, niin oi oi, se olisi mainiota) vaan, mutta jos joku ilonpilaaja tai useampi pannaan samaan huoneeseen niin sitten korvakuulokkeet. Sennheiser HD 555 menee mainiosti hyvän äänentoiston takia, jos pystyn makaamaan selälläni. Pahoin pelkään että kyljelleen täytyy kääntyä jossain vaiheessa. Silloin tulee korviini vaihtaa Sennheiser CX300-II nappikuulokkeet, koska ne eivät haittaa missään asennossa.

Joka tapauksessa Spotify soimaan jotain laitetta pitkin ja valitaan sieltä seuraavat soittolistat: Speed The Plow, joka kestää 12 ja puoli tuntia. Siihen olen koonnut ylipäätään mainioimmat musat joita olen kohdannut. Suomalaista vanhaa folkkia pitää kuulla myös. Sitä löytyy Folkin pölyt pois -listalta. Ja jos oikein discotuttaa, on minulla siihen valmis lista.

Oikeastaan niihinkin kyllä kyllästyy, joten ehkä on parasta, että käydään joka päivä eri lista läpi. Satunnaistoisto vois olla hyvä ja uudelleensoitto vaan päälle.

Tolkienin tuotantoa äänikirjoina ei myöskään kuulosta lainkaan pahalta!

Kenttäkokeissa itselläni testattuna voin kertoa, että hyvin pystyy nukkumaankin, vaikka musa soi nappikuulokkeissa. Jos vaikutan ärtyneelle ja olen repinyt kuulokkeet pois, se ehkä tarkoittaa että haluan pitää taukoa. Toivottavasti tähän ei tulla.

Onkohan siellä laitoksessa ilmainen wifi? Se olisi mainiota. Spotifyn kuukausimaksu pitää kuitenkin hoitaa, mutta sehän meneekin automaattisesti, ah, helpotus.

Tietysti jos älyä on jäljellä sen verran, että tajuan mitä ympärillä tapahtuu, voisi minulle järjestää Netflixin jossain muodossa. Sekin menee kortilta kuukausittain kivuttomasti. Sielläpä olisi aikaa katsoa scifisarjoja. Ette usko, kuinka monta jaksoa ne ovat tehneet sitä Star Trekkiäkin! Kolmea sarjaa jopa 7 kautta kutakin, ja jokaisessa jotain 26 jaksoa kaudessa. (Yli 500!!) Plus ne pari muuta vain 4 kautta tehtyä. (n. 200!) Ja taas alkaa, ihan tässä kuussa, uusin Star Trek sarja. Lisäksi kaikki muut uutuudet, joita pumpsahtelee harva se viikko tai kuukausi.

Näillä lähinnä mennään. Mihinkään yhteissaliin ei mua saa kärrätä tuoliin köytettynä katsomaan vanhoja suomalaisia elokuvia YLE Teemalta päiväsaikaan!

Tähän on vaikea löytää mitään sopivaa musiikkia, mutta tänään latasin soundcloudiin soittolistana niitä Orvot Sekvenssit’n biisejä, joita en ole vielä käyttänyt taustameluna esim. The Baltic Moonshine Bandin ohjelmistossa, enkä tule todennäköisesti käyttämäänkään. Jackie Jaervis Polka, silvuplee:

Ihmis-Kenin hampaat putosivat

…otsikoi Iltasanomat tänään. Oli krapuloissaan rouskutellut unissaan kolme posliinihammastaan irti. Barbie-nuken poikakaveri Kenin näköiseksi tahtova, aika luonnottomaksi jo itsensä muutellut Rodrigo Alves on ollut jo noin 60:ssa leikkauksessa. Milloin nenä uhkaa irrota mätänemisen vuoksi, milloin pitää peffaa hiukan fiksata ym. Mutta eikun vaan tavoitetta kohti, vaikka överiksi on menty jo ajat sitten. Onko sillä joku onni siellä hakusessa, vai?

Surullistahan se on.

Ettei voida olla sitä mitä ollaan, vaan pitää mennä ’kauneus’ edellä.

Eilen katsoin autonikkunasta kadulla kahta nuorta tyttöä, todennäköisesti tulevaa pissistä, kännyjään hiplaten ja naamat laitettuna. Se on aika hirveä sosiaalinen paine, mikä nuorille tytöille annetaan kestettäväksi, koska meikatahan täytyy. Tai olet outo. Kenties hyvä kiusaamisen kohde.

Myönnän, että kevyt ripsimeikki voi tehdä tytöstä/naisesta näyttävämmän näköisen, mutta useinhan se vedetään kuitenkin lopulta överiksi, jopa niin, että ainoastaan silmälääkärin sana tehoaa paluuseen kohtuukäyttäjäksi.

Miksi pitää meikata joka päivä? Miksei vain juhlan kunniaksi?

Miksi pitää vapaaehtoisesti luopua aitoudestaan, sellaista kuin oikeasti on? Katselen joskus Selviytyjät -ohjelmaa. Naikkoset siellä viettävät kuukauden viidakossa ja meikit sulavat naamasta jo viimeistään toisena päivänä. Kasvot tulevat katsojille tutuksi. Kun kohdataan finaalissa viikkojen jälkeen, ollaankin jo osaksi tunnistamattomia pidennettyine ripsineen ym. kosmetiikan keksintöineen. Eikä se lopputulos ainakaan minua miellytä lainkaan.

Turhamaisuus. Itsetunto-ongelmat. Meikkiriippuvuus. Yäk.

 

Kuin litran mittaa

Taas meitä viedään. Iso yhtiö pompottaa kilttiä asiakasta. Saas nähdä, koska loppuu matkustelu osaltani tyystin rajojemme ulkopuolelle. Viimeksihän, kuten kaikki jo toki muistavatkin, British Airways oli keksinyt keinon rahastaa extraa myymällä ensin sellaiset liput, joilla ei ehtinyt ajoissa vaihtamaan seuraavaan lentoon, ja myymällä loppumatkan sitten uudelleen. Mitä me teimme väärin, yrittäessämme vain ehtiä sinne, jäämättä minnekään tupeksimaan, eksymättä reitiltä koskaan, ei meille ole tähän päivään asti selvinnyt, eikä vastausta tulla kai koskaan kertomaankaan.

Tylyintä ei siinä ehkä sittenkään ollut rahojen menetys, vaan se tapa, millä asioihin vastattiin, aluksi siten että ”olipa ikävää, mutta täytyy olla ajoissa, tervetuloa uudestaan ja emmekö olekin mainio asiakaspalvelija, haluamme olla maailman paras”, eikä se hetkellistä herpaantumista lukuunottamatta oikeastaan siitä parantunutkaan, huipentuen esimiehen ”minulle saat kirjoittaa” vastaukseen, jonka jälkeen hän ei enää vastannut yhteenkään kirjeeseen tai viestiin. Ihan ilmana pitivät siis minua. En halua tietää, miten toimii maailman huonoin asiakaspalvelija, jos paras tekee näin!

Samat väreet kävivät mielessä tuoreella ranskanmatkallamme, että taasko nyhdetään extraa kuluttajalta; nyt sentään suorat lennot menivät kuten pitikin, mutta autovuokraamossa, Geneven ranskanpuoleisessa osastossa Sixt’in tiskillä alkoivat väittää, etten ole maksanut vuokraustani ja vakuutustani, vaikka niin luki Rentalcar.comilta saamassani evoucherissa. Että jo maaliskuussa etukäteen maksettu. Mutta myös että ’luottokorttia ei veloitettu’, mikä sai epäilykseni syntymään. Hämmentävä tilanne. Pikku paniikissa en tosin löytänyt kännystäni sitä viestiä sanojeni vakuudeksi.

Tuolla hetkellä uskoin Sixt’in työntekijöitä ja päätin myöhemmin jos ei nyt kovistella, niin ainakin kohteliaasti kysyä Rentalcarsilta, että missä mennään.

Nyt minulla siis ei ole autoa maksettu eikä vakuutusta eli sitä täyssuojaa, jollaisen ehdottomasti haluamme, joten sehän on pakko ottaa sellainen, jotta saataisiin matka jatkumaan, ajattelin. Tämä tosin maksoi noin 130 euroa enemmän kuin edellinen (samanlainen) diili, mutta menköön nyt. Toistaiseksi. Englantini ei vakuuttanut, ainakaan minua itseäni. Jono oli takanani. Alkoi kuumottaa. Happi loppuu, pierettää? Nimi paperiin ja ulos!

Ennen auton, sen ihanan Ford Tourneon palautusta, Rentalcarsilta vastattiinkin selkeällä suomenkielellä kyselyyni ja toimitettiin kuitti kännyyn maksusuorituksesta suomeksi – ja ranskaksi. Mitäs nyt? Ai siis se Sixt’kö nyt onkin se pahis ja hamuaa tuplamaksua, vai mitä? Mutta jo palautustiskillä naispuolinen vuokraamohenkilö ei kaivannutkaan mitään kuittia vaan sanoikin, että muistaa minut, ja täällähän se maksu näkyykin, kolleega oli kuulemma hieman töpännyt. Heidän täyssuojansa nyt menisi kuitenkin luottokortiltani, se mikä maksoi sen 130 enemmän. Harmi! Uusi hämmentävä tilanne, johon en ollut varautunut.

Minä sitten kotona lähettelemään valituksia, oikaisupyyntöjä ja kuitteja Rentalcarsille sekä Sixtille, ja ihme kyllä, molemmista firmoista otettiin joko sähköpostitse tai puhelimitse yhteyttä ja luvattiin selvittää ja paneutua – mikä tässä vaiheessa on jo niin paljon enemmän, kuin mitä British Airways ikinä on saanut aikaan tällä rintamalla.

Se salaliittoteorioita helposti ympärillään näkevä epäilijä minussa kyselee edelleen, että olikohan tässä nyt hei sellainen pikku jippo. En olisi halunnut alunperinkään vaihtaa vuokrayhtiön ’parempaan’ täyssuojaan, olin tyytyväinen Rentalcarsin varmaan yhtä pätevään, mutta 70% halvempaan täyssuojaan, ja sanoinkin sen heti alkuun. No, sitten laitetaan jippo silmään ja sanotaan että ei näy maksua, otatko meiltä vähän kalliimman vakuutuksen, ai otat, no kiva!

Palautettaessa sanotaan: Ja täällähän se maksu näkyykin, sori nyt, (…mutta saatiin vähän tippiä ja kahvit kekseineen porukoille pitkäksi aikaa.) Näinkö se meni?

Miten käy, piakkoin pitäisi selvitä. Editoin tämän lopun sitten uudestaan ja kerron kyllä. Lupaan kehua yhtiöitä maasta taivaisiin, jos saan positiivisen vastauksen!

Summahan on sinänsä naurettava, runsas parikymppiä per henkilö, mutta se on se periaate. Ei saa huijata tai painostaa toista tekemään ’vapaaehtoista’ kauppaa!

Jaha, tähän sopisi – tai sitten ei – joku blues…

edit: loppuhuipennus…

No niinhän siinä kävi, että Sixt, tuo maailman vanhin autovuokraamo, osoittautui ahneeksi kuten arvelinkin, toki toivoin parempaa lopputulosta. Pitävät sen 200 euron täyssuojavakuutuksen, minkä ’vapaaehtoisesti’ allekirjoitin. No totta mooses allekirjoitin, jos halusin, että mulla on auto ja se on vakuutettu. Pitäkää tunkkinne!

Rentalcarsilta löytyi ymmärtäväisempi asenne. Tai mikä vaan, mutta kuitenkin kertoivat asioineensa puolestani Sixtin kanssa, mutta arvelivat, etteivät ne siellä helly mihinkään, kuten sitten kävikin. Mutta hepä palauttivat joka tapauksessa myymänsä täyssuojan ja säilyttivät paikkansa sydämessäni ns. hyvänä kaverina mahdollisia tulevia vuokrauksia ajatellen. Lopulta ylimääräistä vakuutuskulua nuppia kohti tuli vain 9,80 euroa alkuperäisestä. Se ei kaada kenenkään taloutta. Itse voin jättää Tuplapottia kerran pelaamatta niin se on siinä. Mutta se periaate. Ihme, jos Sixtille tämä liike kannattaa, nythän se menettää kuusi mahdollista asiakasta jo tämän seurauksena samantien (sekä kaikki ne kaksi, jotka tämänkin päivityksen sattuvat lukemaan. Ehkä. Jopa).

Ehkä teen Sixtistäkin biisin Youtubeen?

Ystäväiseni, maailma on ahne. Täytyy kuitenkin myöntää että tämä Sixtin nyt käyttämä jippo on aika tehokas. Sekoitetaan hetkeksi asiakkaan ajatukset, valehdellaan ratkaisevalla hetkellä ja saadaan nimi paperiin, niin ei voi sitten enää asiakaskaan mitään. Kyllä ne keksii.

Ottiatuota

Ja mikäs se toinen nyt olikaan? Tiedähäntä. Mainioita sananpläjäyksiä. Sanoja , jotka eivät tarkoita kai mitään, kunhan ovat sananparsien tilkkeenä siksi aikaa, kun aivot vetävät happea. (Mutta ei niinku tai niinkusillai, niitä ei jaksa.)

Että tällainen johdanto tänään, ottiatuota!

Aasinsilta yhä hukassa, mutta mennään eteenpäin, kuten se mummo lumessa sanoi.

Ai niin, olihan vielä se käsittämätön entinen mies, joka sanoi sitä sun tätä. Entinen mies?? Viittaako sanavalinta sukupuolenleikkauksen läpikäyneeseen nykyiseen naiseen? Vai ex-mieheenkö eli vaimostaan eronneeseenko tässä viitataan? Vai onko entisyys sitä ettei tyyppiä enää ole, vaan on kuollut?

Ei hyvää päivää, totanoinnääs, tai niinkusillai ottiatuota, tiedähäntä, oma maa mansikka. Kissanviikset!

Huomenta kultaseni, nukuitko hyvin?

Voiko enää pahemmin toiselle sanoa? Voi tietysti, mutta on tuossakin jo aikamoista tavaraa. Puretaampa hieman osiin, mitä siinä tulikaan sanottua.

Aloitetaan ensin vaikka ’kultasesta’.

Jos se ei tarkoita kullattua, (mikä jo itsessään kertookin kaiken oleellisen,) vaan nimenomaan kultaa, johon puolisoa/vieruskaveria nyt verrataan, on hyvä muistaa, että kullan arvo on tullut alaspäin viime vuosina.

Herääkin kysymys, aikooko tämä tavanomaisten latteuksien jakelija salaa vihjata, että puolison parhaat päivät ovat taaksejäänyttä elämää ja arvossa mennään alaspäin? Jos halutaan verrata kainalokaveria johonkin arvokkaaseen, miksei tässä yhteydessä käytetä esim. palladiumia? Tai OP American Rahastoa esim. viiden vuoden aikavälillä, mutta kukapa viitsisi sanoa ”Huomenta, OP American Rahastoiseni, nukuitko hyvin”, onhan se ymmärrettävää.

Mutta turha toivo. ’Huomenta’, tämä sankarimme loihee lausumaan. Miksei ’hyvää huomenta’ – onko taka-ajatuksena kenties pitää ovea auki mahdollisuudelle huonon huomenen toivomiseen? Tällaisia salaliittoteorioita vaan pyrkii syntymään, kun infoa jaetaan puutteellisesti!

Eikä siinä kaikki. Itsekeskeinen omaneduntavoittelijamme kysyy, nukkuiko kumppani hyvin? Aika riskillä mennään! Entäpä jos nukkuikin, mitä sen enää on väliä, yöhän on jo takana, eikä asialle voida mitään tehdä, tietääkö sen vai ei. Eihän vanhoja pidä muistella! Vai onko takana vain säälittävä irtopisteiden kerääminen: kyselen asioitasi, olen siis kiinnostunut sinusta, voisit siis pitää minusta enemmän?? Luodaan outo vaikutelma, että mahdollinen hyvä uni olisikin jotenkin näin takautuvasti tämän kyselijän ansiota. Ovelaa, mutta ei mene läpi.

Entä jos hän ei nukkunutkaan hyvin, koska tämä elostelija piti kuorsaukseltaan hereillä ja niinä hetkinä kun nukkui, näki painajaisia? Jos et tiedä, nukkuiko kaveri vieressäsi hyvin, olet todennäköisesti nukkunut itse kuin tukki ja vähät välittänyt kaverisi unen tasosta ja olet jättänyt hänet kylmästi oman onnensa nojaan, senkin piereskelevä epatto!

Kyllä tällaiselle säälittävälle siipiveikolle pitää lyödä luu kurkkuun ja vaatia häntä perustelemaan yksityisyyttä kunnioittamattomat kuulustelunsa ja vaatia asiallista, totuudenmukaisia debattia, jos suhdetta on enää syytä edes jatkaa.

 

Maailma sekoaa

Voi hitsi minkä teki ulkomaalaistaustainen tyyppi Turussa eilen. Puukon kanssa riehui oikein kunnolla. Ja juuri kun Charlottesvillessä USAssa oli ajettu autolla ihmisten päälle, tai vielä tuoreemmin Barcelonassa.

Muuhun ei minustakaan oikein ole, paitsi tutkimaan omia tuntojaan. En taida ollakaan niin suvakki kuin olen luullut. Myönnettävä on, että kun uutisista kuulin, että otettuaan ensin pari jo hengiltä, ja takuulla yritettyään samaa useammaltakin, häntä luodista saaneena nyt sairaalassa hoidetaan, niin ensimmäinen tunne oli ärtymys: miksi? Eikö hänetkin olisi voitu ampua samantien?

No ei. Emmekähän me tiedä lainkaan, millaista tuskaa, pelkoa ja pahaa oloa hänellä on ollutkaan päänsä sisällä. Onko kenties pelko tulevasta Migrin kielteisestä päätöksestä? Että tällä konstin saisi jäädä Suomeen vankilaan, eikä olisi pelkoa päätyä takaisin sinne jonnekin? Vai pettikö polla, kuuliko ääniä pään sisältä? Antaa viisaampien selvittää.

Joka tapauksessa on selvää, että some repeää taas öyhöttäjistä ja kaikista rajakeista, ehkä Halla-ahokin intaantuu lausumaan jotain kuivakkaa natsipopulismiaan asiasta.

Mikähän muuten siinäkin on, että kun Halla-aho sanoo, että antaa hukkua vaan Välimereen kaikki pakolaiset, mitä niitä auttamaan, niin sen näkee todella ärsyttävänä ja pöyristyttävänä, mutta kun Pentti Linkola sanoo samaa, se onkin yhtäkkiä jotenkin ymmärrettävämpää ja sitä voi oikein miettiä, että olisiko todella noin parempi – maailman kannalta siis. Linkolahan suosii mitä vaan radikaaliakin keinoa maailman väkiluvun vähentämiseksi, (vaikkakin onkin sitä mieltä, että myöhäistähän se jo on…).

Sama lopputulos miolemmilla, mutta Halla-aholla väärät syyt? Aika jännä todeta itsestään taas tällaisia reaktioita. Silti olematta samaa mieltä, tietenkin. Sitäpaitsi, jos ihmiskunta loppuu joka tapauksessa pian, niin mitä väliä, miksi emme siis pelastaisi niitä hukkujia Välimerestä? Lähdetään pää pystyssä arvokkaasti.

Tähän ei oikein mikään musiikki sovi.

Mistä tässä on kyse?

Jos joku tulee mukaan tälle sivustolle vasta nyt, niin tässä nopea tiivistelmä missä täällä mennään. Esittelytekstissä sanotaan näin: akustisesta musiikista pitävä bussikuski kokeilemassa siipiään blogaajana, ja otsikon alla vieläpä ’henkilökohtaisia paljastuksia’.

Niitä nyt on saanut odottaa kyllästymiseen asti.

Blogi poukkoilee epätoivoisesti aiheesta toiseen, milloin ajellaan tiellä ja tunnistellaan liikenteen vaaranpaikkoja, milloin muistellaan kaihoisasti jotain lapsuuden tapahtumaa, milloin taas tyrkytetään kenenkään pyytämättä elokuva-arvosteluja tai muuta sekavaa. Blogilla ei ole selvää suuntaa tai tarkoitusta. Välillä blogi ilmestyy kerran kolmessa viikossa, välillä 3 kertaa päivässä. Huooh.

Kyseessä on ujo vanha patu, tai oikeastaan jo köpö, joka yrittää itseltään salaa miellyttää ympäristöä ja tulla hyväksytyksi epätoivoisesti jakamalla ei vain muiden tekemää asiallista musiikkia, vaan nykyään yhä lisääntyvässä määrin omia naurettavia musiikin piiriin kaiketi hyvällä tahdolla luettavia tekeleitään.

Toisaalta jos omia hengentuotteitaan jakaa julkisesti, onhan sekin tulkittavissa melkoiseksi henkilökohtaiseksi paljastukseksi, jos niin halutaan asia nähdä, eikös vain? Siinähän ne sielun syvyydet ja joskus jopa pohjamudat tulevat päivänvaloon.

”Välillä on kausia, kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin ei ole myöskään rohkeutta tai muutakaan syytä laittaa sitä musapläjäystäkään. Ja sitten on kausia, jolloin ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin sitten kuitenkin kuvittelee olevan tähdellistä tarjota niitä omia musiikkejakin.”

Joten miksipä ei siis vaikka nämä:

Minäminä soitto ja laulu, Davyn sanat.

Viulussa Ilona Jokiranta, muu soitto minäminä.

 

 

 

Onko porukka meilläpäin hiukan tyhmää?

Tällaisia tulee mieleen, kun katselee kylän keskustaan hienosti jokunen vuosi sitten rakennettuja maahan upotettuja kierrätyssiiloja, mihin saattoi laittaa paperia, lasia ja pienmetallia omiin lokeroihinsa. Kauan kesti, ennenkuin väki oppi systeemin. Tosin jokunen wc-pytty tuotti sen verran päänvaivaa, että se nyt jätettiin ulkopuolelle odottamaan viisaampien ratkaisuja. Samoin silloin tällöin selkeä sekajäte runsaine muovineen ei avautunut hyvää tarkoittaneelle kierrättäjälle, mutta ainahan se tyhjentäjäauto vei nekin mennessään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa metallia nätisti muoviin kiedottuna.

Väki on hidasta uudelleenoppimaan täälläpäin. Tämän voi todeta tästä avonaisesta empiirisestä kokeesta. Ei ole vasta kuin runsas puolitoista vuotta siitä kun lasin ja metallin vastaanotto päättyi.

– Jaa miten niin se päättyy? (Tietenkin jonkin kilpailuttamisen seurauksena)

– Mutta eihän se nyt sovi! Tänne on aina tuatu!

– Ai on kannet pantu lukkoon? No nehän murretaan auki! Se on kierrätys nyt ja siitä pidetään kiinni!

Mutta kyllä on viranomaisissakin vikaa, vai kenessä? Jostain naurettavasta syystä ei katsota sopivaksi laittaa vinkkiä siitä, että minne ne roskat voisi sitten kipata. 100 metriä eteenpäin ja vasemmalle marketin pihaan. Mikä ihme, ettei sitä voi kertoa?? Onko kyse kateudesta kilpailun hävinneen ja voittaneen yrityksen välillä? Se viranomainen voisi laittaa kyltin että minne, jos ei sellainen jäteyhtiöiltä mitenkään luonnistu.

Tiedote eli tuo paperi eli info ettei tänne vaihdetaan kyllä uuteen aika ajoin, muttei koskaan tietoa että minne. Kukahan muuten tyhjentää ne edelleen täyttyvät säiliöt, yhtiö ykkönen vai kakkonen? Vai kunta?? Kyllä ihan silkkaa tyhmyyttä löytyy siis ympäriinsä.

PS. Vettä täällä yritetään kyllä opettaa fiksuksi. Tuossakin talomme kohdalla on viemärinkansi, joka on vuosikaupalla ollut kadunpintaa korkeammalla, vaikka äkkinäinen luulisi, että pitäisi olla matalammalla. Vielä mitä. Ei vettä pidä päästää niin helpolla, sille pitää antaa vähän haastetta ja ponnisteltavaa. Kumpa se nyt vain oppisi hyppäämään itse korkeammalle, reunalle, ja siitä viemäriin…

Mutta ei sekään opi.