Unicef ja minä, kaksi kovaa poikaa.

Sain tänään järisyttävän puhelun. Olen ollut Unicefin kuukausilahjoittaja jo pitkään ja siitä kiittivät. Ja niin kertoivat, että ”kuukausilahjoituksesi turvin UNICEF on voinut  viime toukokuussa yhden viikon aikana rokottaa Bangladeshin rohingya -leireissä peräti 900 000 ihmistä koleraa vastaan.”

Minun kympilläni? Wow!

Oikeasti Bangladeshiin on paennut Myanmarista viimeisen vuoden aikana jo karkeasti arvioiden miljoona rohingyaa, joista lähes 400 000 on lapsia ja Cox’s Bazarin leirillä olemme myös hoitaneet tämän vuoden puolella liki viittätoistatuhatta vakavasta aliravitsemuksesta kärsivää lasta. Heinäkuun puolessavälissä UNICEF myös kiersi kaikki 33 pakolaisleiriä ja antoi viiden päivän aikana peräti neljännesmiljoonalle rohingya-lapselle elintärkeät A-vitamiinilisät vahvistamaan immuunijärjestelmää.

Mutta että jos joku muukin kuin minä antaisi sen kympin kuussa, mitä saisimmekaan aikaan??

Kohta mulle, Bangladeshin pelastajalle, varmaankin pykätään kai jo patsasta, jos ei näille nurkille, niin Bangladeshiin ainakin. Se tehtäneen sitten jonkun muun lahjoittajan kympistä, kai.

 

Ruokaa! Sykkyyn!

Olen tässä tarkkaillut salaa pienen lapsen elämää ja että mistä kaikesta se koostuu. Ei monestakaan elementistä. Ravintoa, sykkyyn ja leikkimään. Niin ja ääntä joka väliin ja sitten nukkumaan. Siinä se. Niistä on pienet pojat tehty.

Ravintoa sisään.

Tissinimeskelyn loputtua syödään Pilttipurkkeja, mutta jo pian syödään ihan samaa kuin iskä ja äiskä. Tietysti valikointikin kehittyy lapsen kasvaessa. Yök! En syö! Mulle ei tomaattia! Pieni itku tehostaa kieltäytymisen voimaa ja antaa sille ikäänkuin oikeutuksen.

Äiskän tarjoilema haarukallinen saattaa tosin muuttaa tilanteen päälaelleen.

Paidan sotkeutuminen on ihan normaalia, saattaa se nokkamukikin vuotaa, kun oikein onnistutaan saamaan se hyvään kulmaan. Kiva myös seurata katseella, kuinka se makaroni putoaa matolle. Taas.

Ravintoa ulos.

Vaipat on niin helppoja. Ah. Sinne vaan kamat ja haju paljastaa. Ehtii sitä myöhemminkin suolen toimintaa opettelemaan ja jopa ennakoimaan.

Jossain vaiheessa käydään itse pissalla pytyllä, muttei välttämättä vedetä vessaa, kun ei huvittanut.

Leikkimään.

Hyppelemään, juoksemaan. Eläinhahmot. Olen tiikeri! Dinosaurukset! Taistelu. Ensin dinosaurusten kanssa. Sitten vaikka veljen. Ei saa ottaa kädestä! Mutta kun toi!

Pelaamaan. Nelivuotias pelaa Angry Birdsiä aika jouhevasti, tiesitkös?

Videot. Pingu! Muumit.

Musiikkikin on kivaa. Pienikin ihminen saattaa hyräillä selvemmin kuin puhua.

Liikkeelle, vauhtia. Syöty energia pitää kuluttaa.

Kuuluville.

Lapsista lähtee kova ääni. Itkua tulee monta vuotta joka päivä. Itkuun saadaan syy melkein mistä vaan. Nauru siihen päälle ei ole sekään hiljaista.

Jos huutaa, niin kai sitä tulee paremmin kuulluksi?

Nukkumaan.

Jossain vaiheessa alkaa väsyttää. Päiväuni auttaa. Aina ei jaksa nukkua, mutta sitten voi tulla känkkäränkkä kylään.

Sykkyyn.

Äiti, puhalla, sattui! Turvaan. Läheisyys on kovaa valuuttaa, kun itsetunnon emmeitä aletaan kasata tulevaisuutta varten.

Muovia ja tekopyhyyttä

Tänään Prisman kassalla kuultua:

- (kassa:) otatteko takkiinne mukaan pussin, meidän täytyy siitä veloittaa nykyään 
- (asiakas:) juu otan, ei se mitään
- kun on tätä muovia nyt joka paikassa
- no ymmärtäähän sen, toisaalta ihan hyvä

Kyllä ei ole Prisman tarkoituksena vähentää muovinkäyttöä olemalla antamatta enää ilmaiseksi pusseja, kuten ennen oli tapana, vaan 1) luoda firmasta mielikuva vastuullisena ympäristöstä huolehtijana ja 2) saada lisätienestejä jopa hieman syyllistämällä asiakasta.

Tokihan asiakas, tarvitessaan vaatteeseensa suojapussin, maksaa siitä sen parikymmentä senttiä extraa, samalla ehkä ostaa omaatuntoaankin rauhallisemmaksi luullessaan näin osallistuneensa maailman parantamiseen, mutta silti se pussi tuli kuitenkin hankittua, mites maailman ja merien nyt sitten käy? Ei vähentynytkään pussien osto?

Ei Prisma tietenkään toivo, ettei pusseja enää mene yhtään kaupaksi, vaan ettei niitä mene enää ’tappiolla’ vaan niistäkin saadaan lisää liksaa. Ja varmaankin pitkässä juoksussa jotkut johtajat ja osakkeenomistajat voivat täten tienata tuleville etelänmatkoilleen muutaman drinksun lisää. Vai luuletko että kassat opetetaan sanomaan: älä ota pussia, hei, vie vaatteesi sylissäsi, ettet tuhoa luontoa enempää!

Ei mulla muovinkäytön vähentämistä vastaan mitään ole, mutta kyllä on moraali kaukana, kun mennään pikku bisnes edellä luontoarvojen puolustajana esiintyen. Vähän mua nyt ilettää ja sylettää tää tekopyhyys!

Joku blues tähän loppuun ehkä sopisi parhaiten:

Mustamakkaraa ja banaania

Pistin äsken poskeen. Siinäpä karppaajan ruokaa. Mitä? Eikä ole!

Niissä on hiilareita sen verran, että otin vain vähän ’tullia’ maun antajaksi. Mitäs itse olet syönyt tänään? Tai ei sen väliä. Mutta minkälaisen aasinsillan keksin seuraavaan aiheeseen?

Aasinsiltahan käy sellaisenaan. Nythän on Italiassa hiljattain iso silta romahtanut, kuolonuhrejakin tullut. En ole lukenut, mutta kuulin, että sillan suunnitellut insinööri (joka ei taida olla enää itse tässä maailmassa) olisi tehnyt Euroopassa muitakin siltoja, ja osa niistä olisi myös joko romahtanut tai muuten huonossa hapessa. Eli aasin silta?

Samasta lähteestä kuulin myös, että Italian hauskat pojat eli mafia, olisi ainakin ennen muinoin, sillan rakentamisen aikaan, käyttänyt sanelupolitiikkaansa ja määrännyt toteutettavaksi mm. betonin hiekanpitoisuudesta omia arvioitaan ja kaikkinensa vaikuttanut lopputuloksiin, tässäkin asiassa. Että ei hyvä.

Ja vielä niistä Englannin prinssi Harryn häistä. Kuuntelin sivukorvalla, kun vaimo katseli tallennuksiaan hiljattain telkusta. Ei hyvä.

Että ei ole reilua. Siis syntyä kuninkaalliseksi, jopa vasten tahtoaan. Ei todellista valtaa, mutta edustaa täytyy. Täytyy totella, ei ole paljoa omaa tahtoa toteutettavaksi. Kansa katsoo, ihmettelee, ällistelee, kauhistelee ja ihastelee. Tätä sitten vuodesta toiseen, helevetti. Tai se pelle isänsä Charles. Tai koko hovi. Elinikäinen virka, ei siitä jäädä eläkkeelle.

Edward VII sentään luopui kruunusta, mutta kauhea haloo! Arvostan.

Kyllä pitäisi perustaa joku kuninkaallisten vapautusliike.

Helle

Anteeksi nyt kun laitoin ’helle’ otsikoksi, kun en aio helteestä mitään kirjoittaa. Jokin sana vain tuli ekana mieleen, ja nyt se oli tuo mainittu helle. Näihin räpellyksiin on hyvä, katsos, laittaa jotain otsikoksi. Sitäpaitsi helteethän menivät jo, kiitos siitä! Ainakin tänään. Mutta luin jo lööpeistä että +30 on piakkoin taas kevyttä kauraa, joten jatkukoon tarina hellelinjalla sittenkin.

Eikun nääs sitä vaan, että eikös tämäkin minun ainainen oman musiikin tyrkyttäminen ja esillenostaminen mahdollisten tykkäysten ja kuuntelukertojen lisääntymisten toivossa ole aika omahyväistä ellei peräti narsistista puuhailua?

Onhan se.

Mutta vaikutanko siltä, että piittaan? Heh. Laitan syötiksi toisen Tarjan laulaman biisini, ’Apinanleipää’.

Tiesitkö muuten, että nykyisillä apinanleipäpuilla menee huonosti? Jostain tiedejulkaisusta juuri luin. Satoja, ellei tuhansia vuosia vanhat puut ovat parissakymmenessä vuodessa alkaneet vähetä kunnolla. Ilmastonmuutoksen mahdollisuutta tutkitaan. Harmi homma.

apinanleipäpuussa
on apinalla leipää suussa
ja murusia paidalla
jossain afrikan laidalla
kuumalla mantereella

ei leijona ketään kiinni saa
vaikka puun alla kuinka se odottaa
reppana aikaansa tuhlaa
kun apinat viettävät juhlaa
puussansa korkeella

pimeässä silmät vilkkuvat
ja apinat leijonaa ilkkuvat
on kai se aika tuhmaa
kun avoimesti uhmaa
eläinten kuningasta

ei jouduta kissan suuhun
jos tehdään leipomo puuhun
apinat pähkäilivät
ja sitten ne veijarit perustivat
leipomon haaraliikkeen
siis oksanhaaraliikkeen
afrikan laidalle

apinanleipäpuussa
on apinalla leipää suussa
ja murusia paidalla
jossain afrikan laidalla
kuumalla mantereella

Väliaika

Moi. On ollut tässä vähän taukoa kirjoittamisessa. Mahdollisia syitä viiden kuukauden kirjoitustaukoon, mitähän ne voisivat olla?

Kenties minut kutsuttiin NASAn Mars -avaruusohjelmaan Suomen ja Pohjoismaiden edustajaksi?

Tai minut kidnapattiin ja olin Isisin vankina?

Ehkä minusta tuntui, että olen jo kaiken sanonut ja pää tuntuu aika kevyeltä?

Ehkä olin lyönyt suhteellisen kovan vedon kaverin kanssa, että pystynkö lopettamaan blogikirjoitteluni tuosta vaan?

Ehkä ei vain huvittanut, oli aika tehdä jotain muuta?

Menetin kolarissa muistini ja pääsin sairaalasta kotiin vasta hiljattain?

Vai olinko kenties pidätettynä koko ajan, kunnes poliisille selvisi, että olin täysin väärä henkilö?

Vinkkinä: noin kaksi edellämainituista vaihtoehdoista on oikein, mutta mitkä?

Sitä arvuutellessasi esittelen uusimman luomuksen biisintekosaralta:

Tarja laulaa. Kiitti, Tarja.

Kultaa tuli!

Moro. Tänään Iivo Niskanen voitti olympialaiseen kultamitaliin vaaditun ensimmäisen vaiheen, tullen ensimmäisenä 50 km:n yhteislähtömatkalta maaliin. Ja se toinen vaihe, joka kestänee tuollaiset kymmenisen vuotta, alkoi samantien. Tällä tarkoitan tietysti sellaista ajanjaksoa, joka pitää odotella, ettei dopingkäryjä Iivon kohdalla tule vastaan tästä hiihdosta, varsinkin kun dopingtestauskin varmaan taas kehittyy.

Samalla voimme alkaa odottelemaan Matti Heikkisen, ehkäpä pronssimitalia, jos käy niin että kaikki muut, paitsi kaksi hänen edellään maaliintulleista saadaan kiinni dopingista – ja että Heikkistä ei saada – mutta onhan se aika epätodennäköistä, mutta ihan silti mahdollista. Tämän myöntää varmaan pinttyneinkin puhtaaseen urheiluun yhä lapsenuskollaan takertuva katsoja.

En minä suinkaan väitä, että Iivo ottaisi dopingia ja Matti ei, vaikka tuloslista voisikin puhua sen puolesta. En vain olisi hämmästynyt, jos voitaisiin jossain vaiheessa todistaa, että kaikki käyttävät kuitenkin.

Tällä sarkastisella asenteellani haluan vain viestittää, että olen aika tympääntynyt tilanteeseen että ’todellista’ voittajaa voidaan joutua odottamaan tosiaan se kymmenenkin vuotta, mikä tappaa aika pitkälle innon katsella koko hemmetin kisoja. Taisi olla ensimmäinen kisa näistä geimeistä muuten, mitä viitsin edes katsella.

Tästä kaikesta päästäisiin, jos myönnettäisiin se fakta, että doping on tullut jäädäkseen. Jopa nyt jo kaksi niistäkin venäläisistä urheilijoista, jotka kaiken kalabaliikin jälkeen hyväksyttiin Venäjältä ’puhtaina’ osallistumaan näihin talvikisoihin, on jo jäänyt kiinni dopingista, niin noloa, kuin se saattaa ollakin.

Luovutaan nyt ihmeessä kaikesta dopingtestaamisesta! Ei ylläpidetä enää epäreilua kilpailua, jossa toinen käyttää dopingia ja toinen ei.

Annetaan käyttää vapaasti ken haluaa – ja niitähän varmasti riittää, kun jo nyt koko ajan käyttäjiä löytyy about joka lajissa. Samalla maiden lääkelabratkin saisivat pisteitä ihan formulatallien tapaan kisaillen, kuka parhaat tärskyt tuottaa. Katsoja voisi sohvallaan nauttia tuloksista ja tempuista, samallehan ne suoritukset ulospäin näyttäisivät kuin ennenkin, ajat ja metrit vaan voisivat parantua.

Myönnän kyllä, että annoin itselleni luvan kokea kivalle tuntuvaa jännitystä, kun kisan loppupuolella se venäläinen tuli hetkeksi jo Iivon ohitse, että saako Iivo kiinni? Tuleeko Suomeen kultaa!? Ikäänkuin sillä olisi mitään väliä.

Musiikkia pitkästä aikaa: biisi on Seppo Sillanpään, minä vain sen soitan.

Funkis

eli funkkis tai oikeammin funktionalismi. Tyyli, jossa rakennukset ovat pelkistettyjä, usein jotenkin haalean värisiä ja ikkunoita kulmissa. Niinkuin äkkiä piirrettyjä, urakkapalkalla suunniteltuja.

Aika hemmetin rumaa.

Mutta tokihan voin olla väärässä.

Pro Patria

Patrian ajoneuvoja on tunnistettu videolla Jemenin sodassa. Tästä lisää vaikka täältä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005520600.html .

Tämä on aiheuttanut närkästystä mm. Rauhanliitossa ja joissakin kansanedustajissa. Että on myyty aseistusta sotaa käyvään maahan, tai ainakin nyt kun Arabiemiraatit on liittynyt sotaan.

Ihmettelen, onko oikein myydä aseita ylipäänsä johonkin maahan, koska käyttöönhän ne on tehty ja jossain vaiheessa niitä siihen käytetään. Rahaahan se toki tuo, ja täytyyhän valtion jostain kerätä nappulaa esim. Talvivaaran vai mikä Terrafame se onkaan, tukemiseen. (Koska ei työttömiltäkään kai voi kaikkea repiä selkänahasta, tai katsotaan nyt, kunhan työttömyysturvan aktiivimalli sekä kaverinsa aktiivisen työnhaun malli pääsevät keväällä kunnolla vauhtiin, mutta ei siitä nyt enempää, taas mentiin raiteilta.)

Pari päivää sitten istui kyydissäni pari kolme Patrian edustajaa, ja koko matka lentokentältä perille asti kului eri konekiväärien tai vastaavien aseiden ominaisuuksien pohtimiseen.

Vanha kunnon aseistakieltäytyjä minussa alkoi aktivoitua ja aloin pohtia, mitä mahdollisuuksia minulla olisi kieltäytyä kuuntelemasta tällaista hapatusta. Radiota isommalle? Ei. Käytännössä ei mitään. Mutta pitäisikö minun ilmoittaa pomolle, etten sitten enää aja periaatteellisista syistä Patrian henkilöitä kentälle ja takaisin. Olisiko se sama kuin irtisanoutuminen? Kaiketi.

En aio tehdä mitään, tietenkään. Olen siis myynyt sieluni markkinataloudelle, koska haluan saada palkkaa voidakseni ylläpitää sitä elämänlaadun tasoa, johon olen antanut itseni totuttautua. Hyvä perheenisä, huono periaatteen mies?

Tyhmää ehkä olisi siis tehdä niin (siis ruveta änkyröimään), mutta tyhmää ei ole silloin tällöin tarkastella moraalista kompassiaan ja että onko se mennyt rikki.

Sitäpaitsi ne Patrian äijät ovat yksilöinä aivan mukavia heppuja, joiden kanssa tulee joskus rupateltua milloin mistäkin asiasta maan ja taivaan välillä.

Ilmainen lounas

Ei sellaista kuulemma ole olemassakaan, mutta mitäs minä olen sitten oikein syönyt?

Aikanaan ABC oli hervottomalla tuulella ja päätti tarjota tilausajokuljettajille ei vain ilmaiset kahvit sämpylöineen, vaan myös linjastolla olevan ruuan, jos maittoi. Kolleegat kehoittivat minuakin hakemaan erillisen kortin, jolla pääsi kuskeille tarkoitettuun taukotupaan, jossa oli kahvia termareissa ja jääkaappi täynnä (tai joskus tyhjänä) suolaista ja makeaa purtavaa. Ja iltalehdet pöydällä, oli tv:t ja suihkutkin jos kova tarve oli. Eikä tarvinnut kuin olla firman takki ja jokin kraka päällä että edes näytti tilausajokuskilta, ei sitä mahdollista bussia parkkipaikalla alkanut kukaan vaatimaan tai katsomaan. Näitä taukotupia on vieläkin, muillakin asemilla, näkyy olevan Linnatuulessa (Neste) ja ainakin Hyvinkäällä (Teboil). En ole jaksanut niihin pyytää korttia tai jotain koodia.

Suhtautuminen tilausajokuljettajiin noina alkuvuosina oli silti hyvin kirjavaa. Toijalan ABC:n tiukka täti ei hyväksynyt sämpylääni, mutta koska oli ’hövelillä tuulella’, lupasi kuitenkin kahvin ilmaiseksi, vaikka yritin ABC:n ’ovikorttia’ esitellä ja muiden ABC:itten käytännöstä kertoa, oli kravatti ja valkoinen kauluspaitakin päällä, tosin myönnän että takki oli ihan oma, eikä välttämättä ollut uskottava bussifirman vaate. No, toista ääripäätä edusti silloinen Tuuloksen ABC:n (nykyään joku Fresco vai mikä) isäntä, joka hyppäsi tiskin takaa käytävälle ja käveli vastaan kättelemään ja kailotti suureen ääreen: ’Sieltä tulee tilausajokuljettaja!! Tervetuloa, tästä tarjotin ja linjastolta sitten ihan mitä vaan, olkaa hyvä!’ Pahus, kun silloin oli aikaa vain napata kahvi mukaan kiireessä.

Mutta se jäi kyllä mieleen. Ideahan oli tietysti pitää kuski tyytyväisenä, jotta hän alkaisi tuoda asiakkaitaan heille jatkossakin. Ei huono.

Ihmettelinkin, kauankohan tätä onnea kestää. Jossain vaiheessa julkisuuteen nousi uutinen ja hirveä kohu siitä, kun ABC on tavannut antaa poliisipartioille ilmaiset kahvit. Että rauhoittaahan se mahdollista häiriökäyttäytymistä kun poliisi siinä istuu ja juo rauhassa kahviaan. Ei mennyt suurelle yleisölle läpi, piti ABC:n luopua moisesta eriarvoisuuden aiheuttamisesta. Tiedäthän kombinaation suomalainen ja kateus…

Olin ihan varma, että kohta meidätkin joku kavaltaa, ja ainakin verottaja käy kimppuun, että mitäs täällä ilmaista safkaa santsataan, nyt tulee maksun aika…

Eipä tarvittu verottajaa, ryssimme itse homman ennenkuin systeemi ABC:n puolesta järkeistettiin nykymuotoonsa yleensäkin. Eli nyt tarvitsee olla vähintään kymmenen maksavaa asiakasta bussissa mukana, sitten vasta heruu ilmaista kuljettajillekin. Meidän kaksi oikein nälkäistä ja ilmeisen alipalkattua kuskia kävivät sen verran usein, kai ainakin kerran päivässä ruokapöydässä, että hyöty/haitta -suhde kääntyi paikalliselle ABC:lle epäedulliseen suuntaan ja saimme firmana moitteet ja homma loppui osaltamme siihen. Taisimme olla kuitenkin suunnannäyttäjänä koko ketjun uudistuneeseen suhtautumiseen. Olin harmissani moisesta ottaja-antaja -asenteesta tai siis siitä, että ensin luvataan: syökää! ja sitten kun syödään, sanotaan: älkää syökö! Miksei niitä kahta kovisteltu, vaan meidät kaikki muutkin kohtuukäyttäjät syyllistettiin?

Mutta myönnän, että heidän nykytulkintansa on ihan järkevä. Ja jos joskus syön taas sen ilmaisen lounaan asiakkaitteni kanssa, otan sen positiivisena yllätyksenä enkä ajattele että perhana, kun pitää itse ruokansa maksaa muina päivinä. Siksi saan palkkaa, että voin ostaa ruokaa. Ei se sen vaikeampaa ole.

Kahvin saisi kai vielä ilmaiseksikin, mutta jos eivät näe, että olen kuljettaja, vaikka se vaatteessa lukeekin, niin mitä väliä?

Davyn vuoro soittaa jotain kitaralla.

Joulu ohi!

Vihdoin. Tai onhan se ollut jo muutaman päivän, mutta ei ole jaksanut siitäkään paljoa kirjoitella. Jouluahdistus kävi aatonaattona luvussa 81, eli aika lähelle arvasin. En tiedä miksi, eihän mulla kai suurempaa hätää edes ollut. Sitä on vaan oppinut vuosi vuodelta yhä enemmän karttaamaan – turhaan, sillä eihän sitä karkuunkaan pääse.

Samoja traditioita mennään kinkunpaistosta kuusenhankintaan, joulumusiikista siivoamiseen ynnä muuta tuttua ja turvallista latua. Jotain menetettyä vapautta kaipaan. Ei osaa mennä omiin puuhiinsa, jos ja kun mua kuitenkin tarvitaan siellä sun täällä.

Joulurauhan julistus tuli tietysti sekin kuultua. ’Jos Jumala suo’, siinä kuulutetaan sangen uskonnollisella paatoksella. Jos saa valtion radiossa sanoa ’Jumala’, ilman että joku pahastuu, miksei saa kouluissa enää seiminäytelmiä esittää (vai saako?), ainakin Suvivirsi on ollut jokakeväinen ongelma koulusta riippuen. Varmaan ei saa kohta kuustakaan tuoda koulun (mahdolliseen) joulujuhlaan, sehän voi loukata jotain tai ainakin olla hiilinielusta pois.

Ja nyt huomaan puolustavani joulukuusen tuontia kouluun, mutten itse viitsisi oikein sellaista kotiini. Mitäs tämä nyt on? Oisko se, että lapsena ei joulu ottanut päähän lainkaan. Niin sen täytyy olla, kuten Röllikin sanoo.

Seuraava inhotuksen aihe on tuo uudenvuodenaatto ilotulitteineen. Räjäytelkööt ihmiset liiat rahansa taivaalle, samapa tuo, mutta miksei voi olla äänettömiä räjähteitä? Eikö se visuaalinen puoli olekaan se pääasia?

Ahdistus oli jo jossain viidessätoista, nyt huomaan kiihdyttäneeni sen ainakin neljäänkymppiin, äkkiä rauhoittavaa musaa peliin.

Mammantississä!

oli rapsakka nolaamisleikki ajalta kun olin itse lapsi. Oletko leikkinyt? Siinä joku piirtää esim välitunnilla mahdollisimman salaa jalalla koulun pihahiekkaan ison ympyrän ja kun se on valmis, hän huutaa voitonriemuisena ympyrän sisälle jääneille: Mammantississä! Eikä sitten muuta. Jos olet siellä mammantississä, on se olevinaan kauhean noloa, ja sieltä pitää pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois häpeän vähentymiseksi. Sitten vaan odottamaan seuraavaa välituntia tai huomista.

Toinen, lähestymisleikki, oli nimeltään Kuka pelkää mustaa miestä? Sellainen räävittönyys ei mene enää läpi, vaan korkeintaan Kuka pelkää tummaihoista henkilöä? ei ihme, ettei sitä kai enää leikitä.

52

Kyse ei ole viikoista vaan jouluahdistuksen kertoimesta, eilenhän se oli vasta 38. Oltiin Prismassa jonottamassa ruokakärryjen kanssa. Paljon rumia ja tyhmiä ihmisiä liikenteessä. Minä tulen nyt tästä. Vaikka vastavirtaan. Jaa, minäpä kökötänkin tässä tukkeena. Minäpä pujahdan kassajonon tähän kohtaan. Jne. Ei ihme että alkoi päätä särkeä.

Viimeisin Star Warskin tuli katsottua alkuviikosta, en jaksanut siitä kirjoittaa, mutta oli se aika kiva, jotain vanhaa, jotain uutta. Parempi kuin osa 7 toissavuodelta, johon tämä oli suoraa jatkoa. Kivoja uusia eläimiä oli taas suunniteltu ja hyvin toteutettu. Ne kai meinaa tehdä Star Warseja nyt ihan liukuhihnalta. Sehän sopii, kunhan taso säilyy.

Boksi 14

Saatiin The Baltic Moonshine Bandin nimissä valmiiksi 56. albumi nimeltään Marry Me You Bastard. Samalla valmistui 14. boksiVahteron Anulla oli mainio kuva facessa näytillä, ja halusin sen levyn kanteen samantien. Lupakin irtosi. Sillä 4 CD:n boksilla ei tätä kirjoitettaessa ole vielä nimeä, mutta ei kai se haittaa.

Maistiaisiksi nostan biisin Enkeli, siinä on kiva 60-luvun klangi.

Jouluahdistus on tänään lukemissa 38, pitkän itsetutkiskelun jälkeen. Kyllä se siitä vielä kohoaa. Katotaan josko käydään jossain kahdeksassakympissä kääntymässä. Ja vielä vuorokausikin ehtii lyhentyä pikkuisen!

Jiihaa!

 

miltei kuulen
et enkeli vierellä käy
niin vain luulen
vaikkei ketään näy

sateen vienoon ropinaan
aamulla mä heräsin
aamiaiseks vettä vaan
ja taas luuni keräsin

new yorkista kanadaan
niin monta mailia on
jos kengät kestää vaan
ei oo syytä olla onneton

miltei kuulen
et enkeli vierellä käy
niin vain luulen
vaikkei ketään näy

peliautomaattiin tungin
ainoan lantin
ei hassumpaa, taas syödä saan
kun kympin nettosin

eilen meni heikommin
mut nyt jo naurattaa
ei hätää mulla kuitenkaan
vaikka tietä jatkuu vaan

miltei kuulen
et enkeli vierellä käy
niin vain luulen
vaikkei ketään näy