Rytkettä

Kolmas neljästä boxiin tarvittavasta albumista valmistui, oliko toissapäivänä tai jotain. Viimeinen biisi siitä vielä puuttui, joten piti saada minuutteja kursittua kokoon ja kehitin kuin kehitinkin sellaisen rytkepolkkahumpan, joka kestää aika pitkään. Liian pitkään, sanoo tilapäinen kuulija, mutta jos sattuu oikein maku kohdalleen, niin sittenhän se on liian lyhyt. No, yli 7 minuuttia kuitenkin, revi siitä.

Tällainen menee helposti läpi, kun toimii itse tuottajana. En vaihtaisi. Alun tarkan korvan huomaama väärinsoitto onneksi oikaistuu kun soittimia tulee lisää mukaan. Mutta tykkään että lievä rupisuus kuuluu itsetehtyyn musiikkiin, se kertoo vain, että elossa ollaan.

Blade Runner 2

eli oikeammin Blade Runner 2049 tuli eilen nähtyä. Ja yön yli nukuttuani ovat tuntemukset yhä samat: kannatti ehdottomasti mennä katsomaan. Ei siksi, että se olisi ollut hyvä elokuva, mutta koska odotusarvot olivat sen verran korkealla, ja arvostelut kehuivat sitä maasta taivaisiin, niin nyt ei tarvitse katua, ettei olisi tullut mentyä. Onneksi pitäähän siitä ei tarvinnut.

Melkoinen pettymyshän se nyt on. Harrison Fordilla sitä mainostettiin, mutta kahden tunnin kohdalla huomasin, etteipä ole Harrisonia vielä näkynyt. No, tulihan hän sieltä sittemmin esille, kunhan elokuvan sankari hänet viimein löysi samasta rakennuksesta, jossa jo alkutarinassa seikkailtiin. Kolmenkymmenen vuoden piilosillaolon jälkeen ja miljoonan viskipullon seasta. Ilmeisen alkoholisoitumattomana kuitenkin ja tukka salaperäisesti leikattuna.

Elokuvan ymmärtämistä helpottanee aikalailla se, jos sattuu olemaan ykkösosa katsottuna ja muistissa. Yhä replikantteja etsivä uusi blade runner on nykyään replikantti itsekin, se helpottaa hommaa ymmärrettävästi. Tosin tätäkin mietitään, että onkohan vain ja mistä sen tietää. Ja onko sillä etsivä Deckartilla (Harrison) lapsia ja montako ja elävätkö hän/he yhä.

Se juonenpaljastuksista. Ensimmäisen elokuvan synkkä tummansininen tai musta, koko ajan sateinen taivas on nyt oranssi tai harmaa, sumuinen tai pölyinen, taitaa sentään joskus sataa. Ihmisiä on huomattavasti vähemmän kaduilla. En varmaan juonta paljasta liikaa jos kiteytän, että mukana hiihtelee myös jonkinlaiseen kahluualtaaseen rakennetussa kämpässään alfaurosteleva kaihisilmäinen pitkätukka, jota ympäröivät eräänlaiset lentävät sikarit. Ei valjennut hänen roolinsa koskaan mulle. Huonoa henkilöhallintoa edustava pomomies taisi olla.

’Musiikki’, jos sellaiseksi se hemmetinmoinen möly voidaan tulkita, oli vain todella kovaa soitettua meloditonta suoraviivaista heviä/moottorin ääntä/raketin lähtöhumppaa, joten piti oikein sormia työnnellä välillä korviin. Pahaksi onneksi huomasin takarivillä istuvani suoraan seinäkaiuttimen alla.

Maisemat olivat ihan kivat kyllä, mutta elokuvan leikkaaja oli jäänyt kotiin saikulle tai saanut kenkää. Kolme tuntia meni ja paljon oli kohtauksia joissa vain katseltiin ja äimisteltiin dialogin jo mentyä. En itse asiassa ole nyt lainkaan varma siitäkään, kuoliko siinä / jäikö eloon nyt ne, joiden ymmärrettiin näin tekevän.

Sikäli hyvä juoni, että osa arvoituksista aukesi vasta seuraavana päivänä parilla ahaa-elämyksellä. Mutta ei se sitä pettymystä poista silti. Olin jo loppuvaiheessa valmis lähtemään fyysisestikin pois kesken kaiken, muttei vieressä istuva Tolonen oikein innostunut ajatuksesta.

Yksi tai korkeintaan puolitoista tähteä viidestä. Eli yksi.

 

Abduktioituneena

Morjens. Jos ihmettelette, missä olen ollut taas muutaman päivän, niin minut on abduktioitu. Vai onko se abduktoitu? Ikävää, jos näissä asioissa tulee kirjoitusvirheitä, sehän syö koko jutulta uskottavuutta. Joka tapauksessa siis kidnapattu avaruusalukseen, jos termistö oli vierasta.

Ei siinä mitään, kerron myöhemmin seikkailustani. Yleensä minut kidnappaa samat tyypit, joiden kanssa olen jo tullut tutuksi, jopa siinä määrin, että sain olla hetken ufon puikoissa kun lensimme Kuiperin vyöhykettä kohti. Ja kuka sanoo, ettei muukalaisilla ole huumoria? Vieläpä kunnon pieruhuumoria! Sitä kikatuksen määrää, kun avaruuspuvun puntti alkoi ’perämiehellä’ lepattaa…

Mutta myöhemmin lisää näistä, nyt musiikin pariin.

Tätä biisiä pystyi kuuntelemaan aina Jupiterin ja Saturnuksen välimaastoon, oli niillä veijareilla sen verran hyvät antennit tai mitkä lie vastaavat laitteet. Sanoivat, että Davyn blues on ihan hyvää, ja juuri tämän pyysivät soittamaan blogissani.

 

Stigu on syytön

Pikkupoikana, alle kouluikäisenä, sisarettomana ja ilmeisen kaverittomanakin, keksin minäkin mielikuvituskaverit itselleni. He olivat nimiltään Airomma ja Ekasson (kirjoitusasua en tiedä, mutta se lausuttiin kansanomaisesti ’Eekassonni’). Se Airomma oli mukavampi kuin hiljaisempi Eekassonni. Kaverit osasivat kuitenkin puhua kieliä, kuten ’kulikuubana’ sekä ’keisuli’. Ja minä tietysti heidän mukanaan.

Keisulin idea saattoi olla mielessäni, kun tein vuosia sitten sanoituksen vanhaan juhlalliseen orvot-melodiaani ja päätin julkistaa maailmalle kantani Stig ’Stigu’ Wetzellin tapaukseen. Stigun tapauksen voi jokainen halutessaan googlata tai wikipedata, jos se ei ole muistissa tai tiedoissa, mutta siitä biisistä vielä sen verran, että yritin sen saada kuulostamaan jollekin huuhaa-ranskalle, mutta näin jälkikäteen kuunneltuna jokseenkin epäonnistuen. Mutta idea oli kuitenkin, että ainoa mitä korva erottaa on sanat jotka muistuttavat tai kuulostavat lauseelta: Stigu on syytön.

https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-94895

Parasta palautetta biisistä antoi keskimmäinen lapsistani, joka ihmetteli, miksei tämä ole Suomen kansallislaulu (hän oli vielä kovin nuori tuolloin..)

 

Mahtava päivä.

Ensinnäkin on vapaapäivä. Ei sikäli, tykkään käydä töissäkin, mutta tänään jatkoin lauantaina aloitettuja pihahommia ja talonkohennuksia. Puolitoista vuotta sitten maalin loppumiseen keskeytynyt perustuksen maalausoperaatio sai tänään jatkoa ja nyt homma on ohi. Ei ollut vaikea, mutta se ryhtyminen piti ensin selättää. 45 minuutin homma! Ihanaa kuin ei jaksanut keksiä naurettavia tekosyitä enempää. Esim. ’on niin kylmä ettei voi maalata’ tai ’on syksy’, ’on kevät’, ’siellähän sataa’, ’on selkä kipeä’ ym.

Leikkasimpa vielä pensaita, ja polttelin oksia takapihan grillissä. Hyvin paloivat, kun pisti pohjalle pojan vanhaa keittiökaapistoa. Siinä sitten Spotify soimaan niistä Sennheiserin nappikuulokkeista, joita olen täällä jo mainostanutkin. Kiva hiljainen hetki itsensä ja nuotiontuijotuksen kanssa auringonvalon hiljaa hiipuessa.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Tänään alkoi (tai ainakin sain ilmoituksen) Netflixiltä se uusi Star Trek Discovery -sarja (jonka piti alkaa ensin tammikuussa, sitten toukokuussa ja onneksi nyt syyskuussa sentään). Onhan se taas aika huikeaa. En osaa puolentoista jakson katsomisen perusteella arvioida käsikirjoitusta, mutta henkilöhahmot uppoavat mulle nikottelematta ja myöskin ne tietokone-efektit ovat tätä päivää, kuinkas muutenkaan.

Star Trekkiähän jo elokuvapuolella uudistettiin kovastikin, jopa niin, että piti alkaa jo puhumaan ’vaihtoehtoisesta jatkumosta’ kun poikettiin tarpeeksi alkuperäissarjojen teemoista, vannoutuneimpien fanien mielet pahoittaen.

Sama meininki tuntuu jatkuvan täälläkin, käsittääkseni ollaan ajassa ennen kapteeni Kirkin päiviä ja ainoa henkilö, jolla on yhteys vanhaan kunnon Star Trekkiin, on vulkaani Sarek, jota vahvasti otaksun Spockin isäksi.

Nyt kuitenkin ajaudutaan sotaan klingonien kanssa. Jos Star Trek The Next Generationin klingoni Worfilla, kuten muillakin lajitovereillaan on otsakuvioiden lisäksi tuuhea pitkä tukka, nämä klingonit ovat käyneet läpi todellisen muodonmuutokset. Hiuksista ei ole kellään enää tietoakaan ja nenäkin on joka äijällä nyt n. 300 % isompi kuin ennen. Saapas nähdä, onko tällä mitään tekemistä klingonin aiemminkin selittämättömiksi jääneiden muutosten kanssa, jossain vaiheessahan klingonit olivat aika lailla ihmisten näköisiä. Mutta tuskimpa, veikkaan.

Katotaan nyt, mutta kyllähän se tosi hyvälle näyttää. Kiitos Netflix. Olet tuhannesti parempi firma kuin esim autovuokraamo Sixt, joka ei tuo pelkkää hyvää mieltä asiakkaalle, tai esim. maailman surkein firma British Airways, jonka mainitsemista samassa lauseessa pyydän nyt heti anteeksi…

Ja eikun musäpläjäykseen, kuten tavaksi tullut on. Arvotaan seuraava biisi:

Kivituhkaa

Tilattiin kivituhkaa, sepeliä tuli pihaan. Sitä siis saa mitä tulee. En nyt viitsi paljastaa mikä kuljetusliike se oli, joka tapauksessa olin vähän näreissäni, joten soitin firman pomolle. Oli menneet tilaukset vähän sekaisin. Miten ne voi mennä vähän sekaisin? Eiköhän ne mene kokonaan tai sitten ei lainkaan. No, hän tarjoutui jopa vaihtamaan kuorman. Kävi miestä sääliksi. Voitaisiin kai tuollakin yrittää mennä. Näkyykö hinnassa mitenkään, kysyin. Juu, laitetaan omakustannushinnalla, sanoi heppu langan päässä. No, laskun tullessa selvisi, että olihan se peräti kahdeksan euroa halvempaa, kuin mitä alkuperäinen luvattu hinta olisi ollut, (jonkin verran kolmatta sataa euroa). Joten hemmetin huonoilla kantimilla näyttävät olevan hiekkabisnekset, jos kuormasta saa vain 8 euroa voittoa. No saa sillä tietenkin yksi ihminen lounaan. Tai taisivat mennä laskutkin sekaisin, luulen.

Kuvassa homma alkumetreillään.

Onneksi tuli aikoinaan hankittua lapsia, tarkemmin pieniä poikia. Nykyisiä rotevia äijiä. Eikä mennyt kuin kolmisen tuntia kun niiden kanssa viskeltiin multerit menemään. 1,5 tonnia. 1 lapio, 2 kottikärryä, 1 tasapäinen harava.

Seuraavaksi luettelen kaikki ne ruumiinosani, joihin eilinen ei tunnu missään. Noin. Siinäpä ne.

Sitten vielä musan pariin, kuten on tullut tavaksi.

Ilona viulussa. Muutettiin sähköviuluksi Ilonan jo poistuttua.

 

 

Orvot Sekvenssit rides again

Kuten jo eilen mainitsinkin, latasin soundcloudiin kasan sellaisia Orvot Sekvenssit -midiääniä, joita en ole vielä käyttänyt taustoina missään muualla ja lisännyt niihin akustisia soittimia ja/tai lauluakaan. Ja juuri sellaisia, joita en todennäköisesti tule uusien biisien pohjaksi koskaan käyttämäänkään, johtuen niiden outoudesta tai monimutkaisuudesta.

Tänään esittelen niistä pari, kolme. Nämä tuoreet orvot-biisit on ladattu soittolistana, koska ne on poimittu omista albumeistaan usein vain jäljelläolevina. Siksi ei muuten tyypilliseen tapaan biisin kuvana ole minkään albumin kuvaa, vaan tuo kuva on napattu tuoreelta ranskanreissultani, minkä vaan talon seinästä, nehän olivat kaikki samanlaisia

Ensin vaikka Kimberly. Siinä tietsikka soittaa ’nailonkielistä kitaraa’ hieman epäaidosti töksähdellen, mutta paremmin kuitenkin kuin mitä itse pystyisin, on kai se myönnettävä. Viuluosastoa käytän usein mieluusti pizzicatona, kuten tässäkin taas nähdään. Jazzy, bossanovahko fiilis.

Ja sitten se Deste. Naksuttelevat marimbat ja muut ksylofonit luovat surullisen pohjan mollisointuineen, johon sitten jouset ja bassot tulevat ottamaan osaa suruun myös. En tiedä mikä tämän takana on, mutta onhan tämäkin kai jo kohta 25 vuotta tehty. Mutta kuitenkin jonkinlaisen henkilökohtainen suosikkini.

Tässä aamukahvista kohta jo ylipäässeenä voisin laittaa reiluna jätkänä peliin vielä seuraavankin päivän tarjouksen. Kynttilän hämärässä.

Tähän säveleeseen Davy innostui tekemään sanatkin, ja hänen tulkintansa voi kuka vaan halutessaan etsiä soundcloudista koodilla ’Davy Mc Gowan Daddy’s Coming Hame’. Myös Tuomas, pelottomana kohtaamaan uusia kieliä murteineen, halusi vetäistä tulkintansa The Mescaline Smugglers’ien Cinnamon Salami -boksille. Löytyy sanoilla ’The Mescaline Smugglers Daddy’s Coming Hame’. Mutta tässä siis se alkuperäinen.

Kyllä näillä jo jaksaa tämän päivän.

 

Hoitotahto

Ootkos kuullut, mikä se on? Se on sellainen ilmoitus, joka kannattaa tehdä vielä kun olet järjissäsi ja toimintakykyisenä sitä tilannetta varten ettet enää ole, vaan makaat hoidettavana jossain laitoksessa, kenties jopa saattohoidossa, kenties et pysty enää puhumaan tai viestinnässäsi on muuten vaikeuksia tulla ymmärrettäväksi. Silloin on hyvä olla jossain muodossa tallennettuna, mitä olit ajatellut aikoinaan pääsi varalle, jos näin kornia ilmaisua minun sallitaan käyttää.

Helkkari, miksen voisi tehdä omaani tässä ja nyt, netissä? Ei minulla mitään salattavaa ole. Nyt ei siis puhuta vielä mistään testamenteistä, tämä on vaan ihan hoitotahtoa.

Jos makaan pääosin hereillä, mutten kykene itse hoitamaan itseäni, vaan hoitsut joutuvat vetämään pitkää tikkua, kenen vuoro napsahtaa kulloinkin, haluaisin heidän kaikkien tietävän, ettei syötetä mitään hiilihydraatteja, paitsi 30 gr päivässä max. Paitsi, jos olen oikeasti saattohoidossa, silloin ei ole todellakaan väliä, vaan voisin hyvinkin kuvitella lähteväni sinne seuraavaan paikkaan suupielet makeana. Pizzaa saa kärrätä (katkarapuja, kinkkua, kanaa, oreganoa) ja vaikka kunnon tiikerikakkua laihan kahvin kanssa (jossa siis kermaa), jädeä (vanhan ajan vanilja). Kyllä te tiedätte, mikä on maistuvaa.

Varpaankynsien kanssa voi tulla ongelmia. Kutian aivan mahdottomasti jalkojeni koskettelusta, joten voi tulla eteen tilanne, että koivet pitää puuduttaa tunnottomiksi, jotta toimenpide voidaan suorittaa. Tai, jos todella vedonlyöntisuhde on jotain 1:1000000 sitä vastaan että enää kävelisin, voidaan kokouksissa päättää luvallani, että jätetään leikkaamatta kokonaan. Tuskin ne niin pitkäksi ehtivät kasvaa etteivät arkkuun mahdu. Sitäpaitsi kuoleman jälkeen jalkani tuskin enää kutiavat lainkaan.

Musiikkia pitää olla päivittäin.

Jos oikein oman huoneen saan, niin kaiuttimista (jos joku kiltisti voisi roudata alakerrastani ne Genelecit, niin oi oi, se olisi mainiota) vaan, mutta jos joku ilonpilaaja tai useampi pannaan samaan huoneeseen niin sitten korvakuulokkeet. Sennheiser HD 555 menee mainiosti hyvän äänentoiston takia, jos pystyn makaamaan selälläni. Pahoin pelkään että kyljelleen täytyy kääntyä jossain vaiheessa. Silloin tulee korviini vaihtaa Sennheiser CX300-II nappikuulokkeet, koska ne eivät haittaa missään asennossa.

Joka tapauksessa Spotify soimaan jotain laitetta pitkin ja valitaan sieltä seuraavat soittolistat: Speed The Plow, joka kestää 12 ja puoli tuntia. Siihen olen koonnut ylipäätään mainioimmat musat joita olen kohdannut. Suomalaista vanhaa folkkia pitää kuulla myös. Sitä löytyy Folkin pölyt pois -listalta. Ja jos oikein discotuttaa, on minulla siihen valmis lista.

Oikeastaan niihinkin kyllä kyllästyy, joten ehkä on parasta, että käydään joka päivä eri lista läpi. Satunnaistoisto vois olla hyvä ja uudelleensoitto vaan päälle.

Tolkienin tuotantoa äänikirjoina ei myöskään kuulosta lainkaan pahalta!

Kenttäkokeissa itselläni testattuna voin kertoa, että hyvin pystyy nukkumaankin, vaikka musa soi nappikuulokkeissa. Jos vaikutan ärtyneelle ja olen repinyt kuulokkeet pois, se ehkä tarkoittaa että haluan pitää taukoa. Toivottavasti tähän ei tulla.

Onkohan siellä laitoksessa ilmainen wifi? Se olisi mainiota. Spotifyn kuukausimaksu pitää kuitenkin hoitaa, mutta sehän meneekin automaattisesti, ah, helpotus.

Tietysti jos älyä on jäljellä sen verran, että tajuan mitä ympärillä tapahtuu, voisi minulle järjestää Netflixin jossain muodossa. Sekin menee kortilta kuukausittain kivuttomasti. Sielläpä olisi aikaa katsoa scifisarjoja. Ette usko, kuinka monta jaksoa ne ovat tehneet sitä Star Trekkiäkin! Kolmea sarjaa jopa 7 kautta kutakin, ja jokaisessa jotain 26 jaksoa kaudessa. (Yli 500!!) Plus ne pari muuta vain 4 kautta tehtyä. (n. 200!) Ja taas alkaa, ihan tässä kuussa, uusin Star Trek sarja. Lisäksi kaikki muut uutuudet, joita pumpsahtelee harva se viikko tai kuukausi.

Näillä lähinnä mennään. Mihinkään yhteissaliin ei mua saa kärrätä tuoliin köytettynä katsomaan vanhoja suomalaisia elokuvia YLE Teemalta päiväsaikaan!

Tähän on vaikea löytää mitään sopivaa musiikkia, mutta tänään latasin soundcloudiin soittolistana niitä Orvot Sekvenssit’n biisejä, joita en ole vielä käyttänyt taustameluna esim. The Baltic Moonshine Bandin ohjelmistossa, enkä tule todennäköisesti käyttämäänkään. Jackie Jaervis Polka, silvuplee:

Ihmis-Kenin hampaat putosivat

…otsikoi Iltasanomat tänään. Oli krapuloissaan rouskutellut unissaan kolme posliinihammastaan irti. Barbie-nuken poikakaveri Kenin näköiseksi tahtova, aika luonnottomaksi jo itsensä muutellut Rodrigo Alves on ollut jo noin 60:ssa leikkauksessa. Milloin nenä uhkaa irrota mätänemisen vuoksi, milloin pitää peffaa hiukan fiksata ym. Mutta eikun vaan tavoitetta kohti, vaikka överiksi on menty jo ajat sitten. Onko sillä joku onni siellä hakusessa, vai?

Surullistahan se on.

Ettei voida olla sitä mitä ollaan, vaan pitää mennä ’kauneus’ edellä.

Eilen katsoin autonikkunasta kadulla kahta nuorta tyttöä, todennäköisesti tulevaa pissistä, kännyjään hiplaten ja naamat laitettuna. Se on aika hirveä sosiaalinen paine, mikä nuorille tytöille annetaan kestettäväksi, koska meikatahan täytyy. Tai olet outo. Kenties hyvä kiusaamisen kohde.

Myönnän, että kevyt ripsimeikki voi tehdä tytöstä/naisesta näyttävämmän näköisen, mutta useinhan se vedetään kuitenkin lopulta överiksi, jopa niin, että ainoastaan silmälääkärin sana tehoaa paluuseen kohtuukäyttäjäksi.

Miksi pitää meikata joka päivä? Miksei vain juhlan kunniaksi?

Miksi pitää vapaaehtoisesti luopua aitoudestaan, sellaista kuin oikeasti on? Katselen joskus Selviytyjät -ohjelmaa. Naikkoset siellä viettävät kuukauden viidakossa ja meikit sulavat naamasta jo viimeistään toisena päivänä. Kasvot tulevat katsojille tutuksi. Kun kohdataan finaalissa viikkojen jälkeen, ollaankin jo osaksi tunnistamattomia pidennettyine ripsineen ym. kosmetiikan keksintöineen. Eikä se lopputulos ainakaan minua miellytä lainkaan.

Turhamaisuus. Itsetunto-ongelmat. Meikkiriippuvuus. Yäk.

 

Kuin litran mittaa

Taas meitä viedään. Iso yhtiö pompottaa kilttiä asiakasta. Saas nähdä, koska loppuu matkustelu osaltani tyystin rajojemme ulkopuolelle. Viimeksihän, kuten kaikki jo toki muistavatkin, British Airways oli keksinyt keinon rahastaa extraa myymällä ensin sellaiset liput, joilla ei ehtinyt ajoissa vaihtamaan seuraavaan lentoon, ja myymällä loppumatkan sitten uudelleen. Mitä me teimme väärin, yrittäessämme vain ehtiä sinne, jäämättä minnekään tupeksimaan, eksymättä reitiltä koskaan, ei meille ole tähän päivään asti selvinnyt, eikä vastausta tulla kai koskaan kertomaankaan.

Tylyintä ei siinä ehkä sittenkään ollut rahojen menetys, vaan se tapa, millä asioihin vastattiin, aluksi siten että ”olipa ikävää, mutta täytyy olla ajoissa, tervetuloa uudestaan ja emmekö olekin mainio asiakaspalvelija, haluamme olla maailman paras”, eikä se hetkellistä herpaantumista lukuunottamatta oikeastaan siitä parantunutkaan, huipentuen esimiehen ”minulle saat kirjoittaa” vastaukseen, jonka jälkeen hän ei enää vastannut yhteenkään kirjeeseen tai viestiin. Ihan ilmana pitivät siis minua. En halua tietää, miten toimii maailman huonoin asiakaspalvelija, jos paras tekee näin!

Samat väreet kävivät mielessä tuoreella ranskanmatkallamme, että taasko nyhdetään extraa kuluttajalta; nyt sentään suorat lennot menivät kuten pitikin, mutta autovuokraamossa, Geneven ranskanpuoleisessa osastossa Sixt’in tiskillä alkoivat väittää, etten ole maksanut vuokraustani ja vakuutustani, vaikka niin luki Rentalcar.comilta saamassani evoucherissa. Että jo maaliskuussa etukäteen maksettu. Mutta myös että ’luottokorttia ei veloitettu’, mikä sai epäilykseni syntymään. Hämmentävä tilanne. Pikku paniikissa en tosin löytänyt kännystäni sitä viestiä sanojeni vakuudeksi.

Tuolla hetkellä uskoin Sixt’in työntekijöitä ja päätin myöhemmin jos ei nyt kovistella, niin ainakin kohteliaasti kysyä Rentalcarsilta, että missä mennään.

Nyt minulla siis ei ole autoa maksettu eikä vakuutusta eli sitä täyssuojaa, jollaisen ehdottomasti haluamme, joten sehän on pakko ottaa sellainen, jotta saataisiin matka jatkumaan, ajattelin. Tämä tosin maksoi noin 130 euroa enemmän kuin edellinen (samanlainen) diili, mutta menköön nyt. Toistaiseksi. Englantini ei vakuuttanut, ainakaan minua itseäni. Jono oli takanani. Alkoi kuumottaa. Happi loppuu, pierettää? Nimi paperiin ja ulos!

Ennen auton, sen ihanan Ford Tourneon palautusta, Rentalcarsilta vastattiinkin selkeällä suomenkielellä kyselyyni ja toimitettiin kuitti kännyyn maksusuorituksesta suomeksi – ja ranskaksi. Mitäs nyt? Ai siis se Sixt’kö nyt onkin se pahis ja hamuaa tuplamaksua, vai mitä? Mutta jo palautustiskillä naispuolinen vuokraamohenkilö ei kaivannutkaan mitään kuittia vaan sanoikin, että muistaa minut, ja täällähän se maksu näkyykin, kolleega oli kuulemma hieman töpännyt. Heidän täyssuojansa nyt menisi kuitenkin luottokortiltani, se mikä maksoi sen 130 enemmän. Harmi! Uusi hämmentävä tilanne, johon en ollut varautunut.

Minä sitten kotona lähettelemään valituksia, oikaisupyyntöjä ja kuitteja Rentalcarsille sekä Sixtille, ja ihme kyllä, molemmista firmoista otettiin joko sähköpostitse tai puhelimitse yhteyttä ja luvattiin selvittää ja paneutua – mikä tässä vaiheessa on jo niin paljon enemmän, kuin mitä British Airways ikinä on saanut aikaan tällä rintamalla.

Se salaliittoteorioita helposti ympärillään näkevä epäilijä minussa kyselee edelleen, että olikohan tässä nyt hei sellainen pikku jippo. En olisi halunnut alunperinkään vaihtaa vuokrayhtiön ’parempaan’ täyssuojaan, olin tyytyväinen Rentalcarsin varmaan yhtä pätevään, mutta 70% halvempaan täyssuojaan, ja sanoinkin sen heti alkuun. No, sitten laitetaan jippo silmään ja sanotaan että ei näy maksua, otatko meiltä vähän kalliimman vakuutuksen, ai otat, no kiva!

Palautettaessa sanotaan: Ja täällähän se maksu näkyykin, sori nyt, (…mutta saatiin vähän tippiä ja kahvit kekseineen porukoille pitkäksi aikaa.) Näinkö se meni?

Miten käy, piakkoin pitäisi selvitä. Editoin tämän lopun sitten uudestaan ja kerron kyllä. Lupaan kehua yhtiöitä maasta taivaisiin, jos saan positiivisen vastauksen!

Summahan on sinänsä naurettava, runsas parikymppiä per henkilö, mutta se on se periaate. Ei saa huijata tai painostaa toista tekemään ’vapaaehtoista’ kauppaa!

Jaha, tähän sopisi – tai sitten ei – joku blues…

edit: loppuhuipennus…

No niinhän siinä kävi, että Sixt, tuo maailman vanhin autovuokraamo, osoittautui ahneeksi kuten arvelinkin, toki toivoin parempaa lopputulosta. Pitävät sen 200 euron täyssuojavakuutuksen, minkä ’vapaaehtoisesti’ allekirjoitin. No totta mooses allekirjoitin, jos halusin, että mulla on auto ja se on vakuutettu. Pitäkää tunkkinne!

Rentalcarsilta löytyi ymmärtäväisempi asenne. Tai mikä vaan, mutta kuitenkin kertoivat asioineensa puolestani Sixtin kanssa, mutta arvelivat, etteivät ne siellä helly mihinkään, kuten sitten kävikin. Mutta hepä palauttivat joka tapauksessa myymänsä täyssuojan ja säilyttivät paikkansa sydämessäni ns. hyvänä kaverina mahdollisia tulevia vuokrauksia ajatellen. Lopulta ylimääräistä vakuutuskulua nuppia kohti tuli vain 9,80 euroa alkuperäisestä. Se ei kaada kenenkään taloutta. Itse voin jättää Tuplapottia kerran pelaamatta niin se on siinä. Mutta se periaate. Ihme, jos Sixtille tämä liike kannattaa, nythän se menettää kuusi mahdollista asiakasta jo tämän seurauksena samantien (sekä kaikki ne kaksi, jotka tämänkin päivityksen sattuvat lukemaan. Ehkä. Jopa).

Ehkä teen Sixtistäkin biisin Youtubeen?

Ystäväiseni, maailma on ahne. Täytyy kuitenkin myöntää että tämä Sixtin nyt käyttämä jippo on aika tehokas. Sekoitetaan hetkeksi asiakkaan ajatukset, valehdellaan ratkaisevalla hetkellä ja saadaan nimi paperiin, niin ei voi sitten enää asiakaskaan mitään. Kyllä ne keksii.

Matkoilla

Moikka kaksi lukijaani!

Onko ollut jo kova ikävä? No, ei minullakaan. Ai miksi on ollut hiljaista 10 päivää? Olin matkoilla! Sitäpä en tietysti viitsinyt etukäteen mainostaa, ettei tieto siitä netissä leviä kulovalkean tavoin ja kukaan ei tule pöllimään ruohonleikkuriani takapihaltani, kun en ole vahtimassa. Nyt se on myöhäistä, häh hää!

Ranskassa käytiin 6 hengen porukalla, minä kuskina. Siellä oli mm. tällaista maisemaa. Rakennustyyli tiilineen oli vallitsevana Burgundin maaseudulla. Paljoa ei uutta asuntokantaa näkynyt, ennemmin korjailtiin vanhaa. Kyllähän se suomalaiseen betonirakentamiseen kyllästynyttä silmää hiveli.

Tuolla ei majoituttu, vaan oltiin melkoisessa 1870 rakennetussa linnassa / kartanossa nimeltään Le Chateau

Menin vähän koskemaan kuvan’parannus’nappia, sori siitä. Hauska oli paikka, yritin näyttää pihalle vastaan tulleelle emännälle Booking.comin, vieläpä ranskaksi tulostamaani voucheria, ei kiinnostanut. ’Tiedänhän minä keitä te olette’ hän viittoili tai sanoi ranskaksi – yksi ryhmästämme ymmärsi ranskaa. Ja tämän saatuaan selville englantia ei enää kuultukaan. Mihinkään ei tarvinnut kuitata mitään, loppulaskun ’kuitiksi’ saatiin paperinpalan repäistyyn nurkkaan piirretty luku…  rento meininki, sanoisin!

Huoneisiin ei saatu avaimia, mutta turhaahan se olisikin ollut, talossa kun ei ollut muita vieraita ja isäntäväkihän pääsee huoneisiin kuitenkin. Aamupala oli patonki-marmeladi-croissant -linjaa, joten tällainen karvainen karppaaja jäi hieman osattomaksi. Kahvia pystyi sentään laimentamaan kuumalla vedellä.

Emäntä oli ystävällinen kyllä, kattoi pöydän joka aamu ja toi emmeet pöytään, itse ei tarvinnut nousta tuolista hakemaan mitään.

Minä kuskattuani muun porukan päivän askareisiinsa, palasin (käytyäni oikealla aamiaisella läheisessä hotellissa) huoneeseeni lukemaan puolalaisen teknosanahelinän mestarin Stanislaw Lemin mainiota romaania Kyberias tai katselemaan iPadiini onneksi jo kotona lataamiani scifijaksoja Netflixistä, sillä netti oli kovin heikko tuossa osassa maaseutua. Tai ottamaan niitä neljän tunnin päikkäreitä.

Tykkäsin! Myös vuokraamamme auto, Ford Tourneo, rumuudestaan huolimatta oli niin mainio, että katselin jo hieman käytettyjen sen merkkisten hintoja… en tosin ole varma, miksi.

Loppuun Davyn biisi ranskaksi, kun sellainenkin meiltä löytyy

Ottiatuota

Ja mikäs se toinen nyt olikaan? Tiedähäntä. Mainioita sananpläjäyksiä. Sanoja , jotka eivät tarkoita kai mitään, kunhan ovat sananparsien tilkkeenä siksi aikaa, kun aivot vetävät happea. (Mutta ei niinku tai niinkusillai, niitä ei jaksa.)

Että tällainen johdanto tänään, ottiatuota!

Aasinsilta yhä hukassa, mutta mennään eteenpäin, kuten se mummo lumessa sanoi.

Ai niin, olihan vielä se käsittämätön entinen mies, joka sanoi sitä sun tätä. Entinen mies?? Viittaako sanavalinta sukupuolenleikkauksen läpikäyneeseen nykyiseen naiseen? Vai ex-mieheenkö eli vaimostaan eronneeseenko tässä viitataan? Vai onko entisyys sitä ettei tyyppiä enää ole, vaan on kuollut?

Ei hyvää päivää, totanoinnääs, tai niinkusillai ottiatuota, tiedähäntä, oma maa mansikka. Kissanviikset!