Maailma sekoaa

Voi hitsi minkä teki ulkomaalaistaustainen tyyppi Turussa eilen. Puukon kanssa riehui oikein kunnolla. Ja juuri kun Charlottesvillessä USAssa oli ajettu autolla ihmisten päälle, tai vielä tuoreemmin Barcelonassa.

Muuhun ei minustakaan oikein ole, paitsi tutkimaan omia tuntojaan. En taida ollakaan niin suvakki kuin olen luullut. Myönnettävä on, että kun uutisista kuulin, että otettuaan ensin pari jo hengiltä, ja takuulla yritettyään samaa useammaltakin, häntä luodista saaneena nyt sairaalassa hoidetaan, niin ensimmäinen tunne oli ärtymys: miksi? Eikö hänetkin olisi voitu ampua samantien?

No ei. Emmekähän me tiedä lainkaan, millaista tuskaa, pelkoa ja pahaa oloa hänellä on ollutkaan päänsä sisällä. Onko kenties pelko tulevasta Migrin kielteisestä päätöksestä? Että tällä konstin saisi jäädä Suomeen vankilaan, eikä olisi pelkoa päätyä takaisin sinne jonnekin? Vai pettikö polla, kuuliko ääniä pään sisältä? Antaa viisaampien selvittää.

Joka tapauksessa on selvää, että some repeää taas öyhöttäjistä ja kaikista rajakeista, ehkä Halla-ahokin intaantuu lausumaan jotain kuivakkaa natsipopulismiaan asiasta.

Mikähän muuten siinäkin on, että kun Halla-aho sanoo, että antaa hukkua vaan Välimereen kaikki pakolaiset, mitä niitä auttamaan, niin sen näkee todella ärsyttävänä ja pöyristyttävänä, mutta kun Pentti Linkola sanoo samaa, se onkin yhtäkkiä jotenkin ymmärrettävämpää ja sitä voi oikein miettiä, että olisiko todella noin parempi – maailman kannalta siis. Linkolahan suosii mitä vaan radikaaliakin keinoa maailman väkiluvun vähentämiseksi, (vaikkakin onkin sitä mieltä, että myöhäistähän se jo on…).

Sama lopputulos miolemmilla, mutta Halla-aholla väärät syyt? Aika jännä todeta itsestään taas tällaisia reaktioita. Silti olematta samaa mieltä, tietenkin. Sitäpaitsi, jos ihmiskunta loppuu joka tapauksessa pian, niin mitä väliä, miksi emme siis pelastaisi niitä hukkujia Välimerestä? Lähdetään pää pystyssä arvokkaasti.

Tähän ei oikein mikään musiikki sovi.

Arkkipiispa

Helsingin piispaksi valittiin juuri Teemu Laajasalo. Samantien arkkipiispapeli julistettiin avatuksi, kun Heikki Kantola ilmoitti olevansa valmis kisaan. Tämä ei normaalisti olisi päätynyt blogiini, mutta kun sattuu olemaan varastossa biisi aiheesta. Tämä sävellykseni ei nyt kovin omaperäinen ole, mutta Davyn sanat ovat mitä hersyvimmät!

The Archbishop’s wife was a woman of style
When I patted her arse she just gave me a smile
Then she whispered to me in the Assembly Halls
’If you do that again I’ll cut off your balls’

The Archbishop too was a man of some sense
When he spoke it was usually in the past tense
He said to me later as we sipped our wine
’If you can’t pat her arse then feel free to pat mine’.

Lapsivesiposti

Hyi kauheeta. Mikä otsikko tuokin oikein on? Ensimmäiseksi mieleen juolahtava varmaankin. Ei liity tämänkertaiseen asiaan mitenkään. Tänään ei tule pitkää juttua. Tietsikkamusabändini Orvot Sekvenssit esiintyy. Biisin nimi on the three sandions pienellä kirjoitettuna, en tiedä kirjainkoon syytä, tuntui kai sillä hetkellä hyvältä idealta.

Biisi on pieni tutkielma sointujen, melodian ja rytmien yhteensopivuudesta. Oisko nuo elementit niitä ’sandioita’?  Koen olevani Mike Oldfieldille jotain velkaa tästä; tarjoan hälle toki kahvit ja pullan, jos sattuu tulemaan meille. Itse en ota pullaa, hiilareita, yäk.

Nyt ne loppuu ne mömmöm-kisat. Ei tullut Boltista mestaria.

Mistä tässä on kyse?

Jos joku tulee mukaan tälle sivustolle vasta nyt, niin tässä nopea tiivistelmä missä täällä mennään. Esittelytekstissä sanotaan näin: akustisesta musiikista pitävä bussikuski kokeilemassa siipiään blogaajana, ja otsikon alla vieläpä ’henkilökohtaisia paljastuksia’.

Niitä nyt on saanut odottaa kyllästymiseen asti.

Blogi poukkoilee epätoivoisesti aiheesta toiseen, milloin ajellaan tiellä ja tunnistellaan liikenteen vaaranpaikkoja, milloin muistellaan kaihoisasti jotain lapsuuden tapahtumaa, milloin taas tyrkytetään kenenkään pyytämättä elokuva-arvosteluja tai muuta sekavaa. Blogilla ei ole selvää suuntaa tai tarkoitusta. Välillä blogi ilmestyy kerran kolmessa viikossa, välillä 3 kertaa päivässä. Huooh.

Kyseessä on ujo vanha patu, tai oikeastaan jo köpö, joka yrittää itseltään salaa miellyttää ympäristöä ja tulla hyväksytyksi epätoivoisesti jakamalla ei vain muiden tekemää asiallista musiikkia, vaan nykyään yhä lisääntyvässä määrin omia naurettavia musiikin piiriin kaiketi hyvällä tahdolla luettavia tekeleitään.

Toisaalta jos omia hengentuotteitaan jakaa julkisesti, onhan sekin tulkittavissa melkoiseksi henkilökohtaiseksi paljastukseksi, jos niin halutaan asia nähdä, eikös vain? Siinähän ne sielun syvyydet ja joskus jopa pohjamudat tulevat päivänvaloon.

”Välillä on kausia, kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin ei ole myöskään rohkeutta tai muutakaan syytä laittaa sitä musapläjäystäkään. Ja sitten on kausia, jolloin ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin sitten kuitenkin kuvittelee olevan tähdellistä tarjota niitä omia musiikkejakin.”

Joten miksipä ei siis vaikka nämä:

Minäminä soitto ja laulu, Davyn sanat.

Viulussa Ilona Jokiranta, muu soitto minäminä.

 

 

 

Musta torni

Tolosen kanssa taas eilen elokuvakokemuksia hankkimassa. Tällä kertaa Musta torni. Sai tosi huonot arvostelut ainakin dome.fi:ssä. No, sehän tarkoittaa, että pätkä voisi olla nautittava eli ns. hyvä, joten sinne.

No oli se aika tyhjänpäiväinen.

Käsittämättömän yksinkertainen juoni, eli universumeiden, joita on siis useita, välissä on jossakin sellainen musta torni, jota tarvitaan ilmeisesti vain pystyssä pysymään, että kaikki universumit eivät tuhoudu. Meidän universumissa maapallolla ja New Yorkissa jo vähän maa järisee, kun kovasti se pääpahis eli paholaisenomainen (jos niin edes voi sanoa) dude hankkii vangeikseen nuoria lupaavia yksilöitä luovuttamaan aivoenergiaansa, jonka hermeettinen tykki muuntaa energiaksi, joka lähtee soihtuna taivaalle, ja osuu lopulta siihen mustaan torniin.

Kestääkö torni? Saapuuko ratsuväki ajoissa? Ratsuväkeä edustavat Jake, nuori teini-ikäinen kaveri, jolla on niin mahtavat psyykkiset kyvyt että ei oo ennen nähtykään sekä toisesta ulottuvuudesta löytyvä Revolverisankari, mustaihoinen, kaikkeen kyllästynyt pyssysankari, joka haluaa vain kostaa.

Eikös tämä perustukin johonkin Stephen Kingin romaaniin, joten eräänlaista kauhuntynkääkin siinä on olevinaan. Tunnelma on nimittäin koko ajan aika synkkä, eikä nauruntyrskähdyksiä katsomosta kuulu, kuten kuului edellisessä Valerian -elokuvassa. Hyviksiäkin kaatuu kuin heinää, ilmeisesti, ettei katsoja voisi olla varma lopputuloksesta.

Elokuvan nimi on musta torni, eli olettaisi sen olevan tavallaan pääosassa. Se kuitenkin on turha toivo, näytetään vaan välähdyksiä, kun se ottaa iskuja vastaan, sisälle ei päästä kurkkaamaan eikä ole mitään tietoa, ketä siellä on, miten he voivat ja mistä sen universumeita koossapitävä voima yleensäkin muodostuu. Höh.

Jäljelle jää nautittavaksi kai vain tietokonetehosteet, ja nehän pelastavatkin, mitä pelastettavissa on. Eilen vielä ajattelin kolme tähteä viidestä, mutta yön yli nukuttuani annan vain 2,5 / 5 *****

British Airways ja minä

Olette jo aiemmin saaneet lukea, miten mulle kävikään asioidessani British Airwaysin kanssa (12.3.2016 näkyy olevan). Eli huonosti kävi, rahaa meni, enkä edelleenkään tiedä, mitä minä tai me silloin teimme väärin – vai astuimmeko jonkinlaiseen ansaan.

Siinä blogissa jo linkitin kolme biisiä, joita turhautumisestani seurasi. Tänään voitaisiin tutkailla joihinkin muihin saman aihealueen biiseihini. En ajattele niiden tekemisiä tai julkaisemisia silloin tai nykyänkään niinkään kostona, vaan ihan itselleni tärkeänä terapiana. Tokihan tapaus innoitti minua tekemään biisejä eli se sai aikaan toivottua vaikutusta ideaköyhissä aivoissani. Elämä on ollut kuitenkin aika helppoa, eikä ole suurempia syitä ollut hermostua, mutta tällainen väärinkohtelu toimi omalla kohdalla melkoisena innoittajana. Nyt oli jotain syytä ja asiaa kertoa jostain.

Aloitetaan Daddy, Please, Tell Me -raidasta. Aika pitkähän siitäkin tuli, mutta kun olin rakenteen saanut tehtyä, en osannut enää vähempäänkään tyytyä. Isä keskustelee siinä pikku poikansa kanssa ja vastailee tämän kysymyksiin vertauksin, joita British Airwaysin esimerkit tarjoavat. Melodia on varmaan enemmän tai vähemmän demo, koska se kuitenkin elää eri säkeistöjen välillä, mutta näytänkö siltä, että piittaan? Tykkään kuitenkin rytkeestä kun biisi lähtee viimein käyntiin.

One summer eve it was quite a surprise to me
When my little boy, 6 years old, sat upon my knee
And said: Daddy, please, won’t you explain it to me
I wonder what the word ’deception’ might be?

I knew from my own experiences that now and always
There’s a wealth of examples and that is British Airways
Deception is a word that may have a bad sound
But that, too, in the world of British Airways can be found

So I told my boy, when someone sells you tickets to the plane
All you have to do is make a change of flight in time
And when you realize the flight you have just cannot be received
There you sit with a false ticket, you know you’ve been deceived

One autumn eve it was quite a surprise to me
When my little boy, again sat upon my knee
And said: Daddy, please, won’t you explain it to me
I wonder what the word ’pathetic’ might be?

I knew from my own experiences that now and always
There’s a wealth of examples and that is British Airways
Pathetic is a word that may have a bad sound
But that, too, in the world of British Airways can be found

You see, my son, when you write to the customer relations
To tell how your experiences have not met your expectations
And when they answer: ’Sorry! Hey, but aren’t we just terrific?!’
That’s the feeling I would say, describes quite well ’pathetic’

One winter eve it was quite a surprise to me
When my little boy, once more, sat upon my knee
And said: Daddy, please, won’t you explain it to me
I wonder what the word ’happiness’ might be?

I knew from my own experiences that now and always
There’s a wealth of examples and that is British Airways
Happiness is a word that does have a good sound
But within BA it, however, never can be found

Happiness is something you should have, son, every day,
It’s a state of mind that you don’t want to give away
Forget all the bad things they are filled with in BA 
Stay away from greed and everything will just be OK

Toinen mainitsemisen arvoinen voisi olla vaikka Only A Month, jossa kaveri haikailee tyttönsä perään, ties minne maailman ääriin, mutta kun matka kestää kuukauden. Ellei sitten jokin lentoyhtiö…

Oh my darling, my sweet darling, I have started to seek
Any possible transport to see you in a week
I just can’t find anything that wouldn’t take a month 
Sooner than that, it will need some kind of magic stunt

Wait! It says here, they had opened a new flying route!
I could see you within a day, if I understood
Just my luck, it’s operated by British Airways!
Okey, darling, so I guess we’ll meet in thirty days…

Ja onhan meillä toki se nätti Lovely Lady jossa muuten kaikki menee tosi hyvin, paitsi että unelmien nainen paljastuukin olevansa töissä BA:n asiakaspalvelussa, joten eihän sellainen suhde voi toimia…

Sanat voi katsoa tuolta youtube-versiosta, joten en liitä niitä enää erikseen tähän.

Jospa lopettaisimme tällä kertaa renkutuksella On a Black List joka sai alkunsa tilanteesta, jossa päätin ottaa yhteyttä BA:n pomoon, kun koin, ettei minua nyt oteta vakavasti, kun en saa mitään vastauksia. Minulle voit kirjoittaa, hän sanoi. Ei tosin vastannut neljään yhteydenottooni hänkään koskaan, taidan olla siis mustalla listalla.  Siinä idea typistettynä

Onko porukka meilläpäin hiukan tyhmää?

Tällaisia tulee mieleen, kun katselee kylän keskustaan hienosti jokunen vuosi sitten rakennettuja maahan upotettuja kierrätyssiiloja, mihin saattoi laittaa paperia, lasia ja pienmetallia omiin lokeroihinsa. Kauan kesti, ennenkuin väki oppi systeemin. Tosin jokunen wc-pytty tuotti sen verran päänvaivaa, että se nyt jätettiin ulkopuolelle odottamaan viisaampien ratkaisuja. Samoin silloin tällöin selkeä sekajäte runsaine muovineen ei avautunut hyvää tarkoittaneelle kierrättäjälle, mutta ainahan se tyhjentäjäauto vei nekin mennessään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa metallia nätisti muoviin kiedottuna.

Väki on hidasta uudelleenoppimaan täälläpäin. Tämän voi todeta tästä avonaisesta empiirisestä kokeesta. Ei ole vasta kuin runsas puolitoista vuotta siitä kun lasin ja metallin vastaanotto päättyi.

– Jaa miten niin se päättyy? (Tietenkin jonkin kilpailuttamisen seurauksena)

– Mutta eihän se nyt sovi! Tänne on aina tuatu!

– Ai on kannet pantu lukkoon? No nehän murretaan auki! Se on kierrätys nyt ja siitä pidetään kiinni!

Mutta kyllä on viranomaisissakin vikaa, vai kenessä? Jostain naurettavasta syystä ei katsota sopivaksi laittaa vinkkiä siitä, että minne ne roskat voisi sitten kipata. 100 metriä eteenpäin ja vasemmalle marketin pihaan. Mikä ihme, ettei sitä voi kertoa?? Onko kyse kateudesta kilpailun hävinneen ja voittaneen yrityksen välillä? Se viranomainen voisi laittaa kyltin että minne, jos ei sellainen jäteyhtiöiltä mitenkään luonnistu.

Tiedote eli tuo paperi eli info ettei tänne vaihdetaan kyllä uuteen aika ajoin, muttei koskaan tietoa että minne. Kukahan muuten tyhjentää ne edelleen täyttyvät säiliöt, yhtiö ykkönen vai kakkonen? Vai kunta?? Kyllä ihan silkkaa tyhmyyttä löytyy siis ympäriinsä.

PS. Vettä täällä yritetään kyllä opettaa fiksuksi. Tuossakin talomme kohdalla on viemärinkansi, joka on vuosikaupalla ollut kadunpintaa korkeammalla, vaikka äkkinäinen luulisi, että pitäisi olla matalammalla. Vielä mitä. Ei vettä pidä päästää niin helpolla, sille pitää antaa vähän haastetta ja ponnisteltavaa. Kumpa se nyt vain oppisi hyppäämään itse korkeammalle, reunalle, ja siitä viemäriin…

Mutta ei sekään opi.

Ylipitkät

Huomenta, nukuitko hyvin? Niin minäkin. Tässä kun miettii, miltä kantilta voisi tuotoksiaan lähetellä tällä kertaa tässä yhteydessä maailmalle, yksi tapa on tietysti esitellä biisejään niiden pituuksien kautta. Yleensähän mun sävellykset ovat perustuneet Davyn neljän tai max. kahdeksan rivin runoihin, joten niihin on ollut vaikea saada minuuttia pitempää kestoa, ellei ole nyt väkisin tumpannut mukaan erillistä instrumentaaliosiota.

Mutta joskus on tullut yllätettyä itsensäkin ja tänään puretaan sumaa pitkäkestoisuuden kautta. ’Paimenen’ olenkin jo esitellyt 9.2 blogissa Vieraita kellarissa, osa 5, joten siitä ei sen enempää.

Kuusiston Repan ballaadi lähti lapasesta jo vuonna 2005, ensimmäiseltä varsinaiselta The Mescaline Smugglers kokoelmalta Cinnamon Salami. Surullinen lähes kymmenminuuttinen tarina, jossa onkin lopussa ylläri.

En taida tällä kertaa liitellä mitään sanoja, tulisi aika pitkä blogi…

Vielä otetaan mukaan tuoreempi Tanssiaiset, joka meni jo yli 11 minuutin. Hommaa olisin voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle, kun kaavan olin kerran keksinyt: otetaan linnaan lisää väkeä aina yksi enemmän kuin edellisellä kerralla, mutta jossain vaiheessa kyllästyminen tuli jopa omalle kohdalle. Sain kuitenkin huimasti minuutteja kasaan omaa osuuttani varten, niitä tarvitsin, jotta boksi saatiin kursittua kokoon.

Nämä kun kuuntelet, myöhästyt todennäköisesti töistä.

Kahdenlaisia urheilijoita

Äkkiä kun lasken, niin saan tulokseksi kaksi. Eli on kahdenlaisia urheilijoita, niitä, jotka jo ovat jääneet kiinni dopingista ja niitä, jotka eivät vielä ole. Ne, jotka sanovat ’mitään en oo ottanu!’ voin laskea jälkimmäiseen ryhmään.

Kuluvissa Mömmöm-kisoissa ei ole dopingista puhuttu paljoakaan, tai ainakaan en ole osunut kohdalle kuulemaan, jos on. Tänään oli kuitenkin taas hyvä artikkeli Iltalehdessä, joka pistää miettimään, missä mennään.

http://www.iltalehti.fi/yleisurheilun-mm-2017/201708062200309021_ya.shtml

Venäjä on jo valtiona kaiketi alkanut tukea dopingpohjaista urheilua ja Norja yrittää myös kovasti vinkata, ettei kiinnijääneitä tulisi rangaista. Tosin vain norjalaisia, mikä on epistä.

Mutta dopingin vapauttamista odotellessa…

 

 

Merenrantaan

Hirveä itsekeskeisyyden puuska taas jatkuu. Tulin maininneeksi ne merenranta-aiheiset biisit, niin niillä mennään. Ovathan ne minun sävelmiä, mutta sentään Davyn sanoituksia. Jokohan tuolla johdannolla voitaisiin viimein aloittaa?

Silloin muinoin, pitkälle siis toistakymmentä vuotta sitten, Davy teki ensin sanoituksia minun sävelmiini. Minulle se oli tavallaan helpompaa, olin vapaa tekemään mitä koukkuja halusin omiin tekeleisiini ilman valmiin sanoituksen sisältämiä rajoitteita. Nykyään homma toimii toisinpäin, Davy lähettää nipun tekstejä ja minä koitan taltioida parhaani mukaan teemoja, mitä sisäinen muusani niistä viheltelee. Usein se eka on paras, mutta ainahan sitä ei saa talteen millään.

Mutta, Davyn ja minun ystävyyden ihan ensi hetkiä oli se viiden sanoituksen nippu, joka sisälsi tämän runon Away For The Day, jonka hän kirjoitti erääseen instrumentaaliini. tj band eli käytännössä Tuomas Laitila lauloi tämän jo 2003 mutta se sai ensi-iltansa vasta edellisellä The Baltic Moonshine Bandin boksilla Wisdom of Humility, sen ensimmäisellä CD:llä On This Side Of The Womb. En ole varma, olenko tämän jo jossain vaiheessa täällä esitellyt, mutta jos olen, niin… sori siitä…

Sain nimittäin vanhan kasiraituri-kelanauhurini kuntoon kaikkien näiden vuosien jälkeen ja remiksasin tuotteen nettiin nyt siis kaikkien kuultavaksi. Biisi sisältää teeman toisesta instrumentaalistani Kingdom, (se dabadaba -jollotus), mutta se oli juuri Tuomas, joka keksi liittää nämä eri biisit samaan kasaan. (Kingdom on muuten olemassa alkuperäisenä Orvot Sekvenssit -versiona youtubessa, jos kiinnostaa)

Olen pahoillani, jos bändejä ja albumeja ja biisejä putkahtelee esiin enemmän kuin olisi tarpeenkaan, mutta minkäs teet, tottahan minä vain tässä kerron!

Tällainen rantabiisi siitä sitten tuli:

We’re going away in the morning time,
We’re going away for the day,
We’ll swim in the sea and run on the sand
And jump and skip and play

We’re going away in the morning time,
We’re going away for the day,
The sun will shine in the bright blue sky,
In the bright blue sky in May,
And we’ve brought our buckets and spades
To build a castle by the sandy bay.

We’re going away in the morning time,
We’re going away for the day,
With a picnic basket, lemonade
And cakes and buns on a tray.

We’re going away in the morning time,
We’re going away for the day,
And we’ll see the shells on the sandy shore,
And the fish they swim away
And we’ve brought our buckets and spades
To build a castle by the sandy bay.

Round and round the wheels on the bus go,
Round and round and round.

We’re going away in the morning time,
We’re going away for the day,
The sun will shine in the bright blue sky,
In the bright blue sky in May,
And we’ve brought our buckets and spades
To build a castle by the sandy bay.

Ja toisena otetaan näytteeksi samoja teemoja sisältävä (May, day, spades, shells, bus jne.) The Trip (löytyy boksiltamme The Unevolved Psyche ja sieltä CD:ltä She Started It – I Finnished It! Nyt minä tein sävelen Davyn valmiiseen runoon.

Davy kertoo, että hänellä oli aikoinaan täti Maggie ja eno George, mutta ettei oikeasti muista koskaan menneen heidän kanssaan merenrantaan. Hällä väliä – keksityt muistot tuntuvat toimivan myös erittäin hyvin.

Auntie Maggie took us to the seaside one fine day
At 8 a.m. on Friday on the 23rd of May
Uncle George was asked if he would like to come along
But he was much too busy watching Fay Wray in King Kong

We took the bus and then the train and then we saw the sea
It looked a lovely shade of blue – or so it seemed to me
We had our little pails and spades and made a castle there
Upon the sand as seagulls flew and cried high in the air

And then we ate our sandwiches under the midday sun
I do believe that we had never shared in so much fun
Then Auntie Maggie dozed awhile as we explored rock pools
All full of fish and little crabs and shells that shone like jewels

It still lives in my memory, that day from long ago
When we were so much younger and the world was much more slow
We’ve lost something along the way, now everything’s so fast
The future’s now the present and the present is the past

(c) Davy McGowan

 

Piraatit

No niin. Uusi sateinen päivä, uudet vetiset kujeet. Tänään nostetaan pöydälle, ei kissa, vaan piraatit, ei kuitenkaan mistään laittomista latauksista ole kyse, vaan merirosvoaiheisten laulujen esiintyminen Davyn/bändiemme tuotannossa.

Heti tulee mieleeni kaksi.

Tässä Cinnamon Salamin avausraita, The Gold Dubloon. (Cinnamon Salami on ihka ekan neljän CD:n boksimme nimi, tekijänä tuolloin The Mescaline Smugglers, koska The Baltic Moonshine Band, joka tekee vain neljän CD:n bokseja (fyysisesti) ei ollut vielä syntynyt. )

As silver clouds obscured the moon,
Black Jack slipped Tom a gold doubloon;
”Take this my boy,” he whispered low,
”And meet me in the room below,
But hearken! – make no show of haste,
Sip grog and savour every taste;
Depart at leisure – let none see,
Your journey leads you down to me.”
And with those words Black Jack was gone,
And Tom sat quiet and mused upon
The old salt’s words and crooked smile,
His fingers feeling all the while
The gold doubloon within his grasp;
He sneaked a look and gave a gasp,
It shone as only gold can shine;
He sqeezed it tight, ”It’s mine, all mine!”
But what price would he have to pay,
For such a sum to come his way?
Black Jack was rumoured to have plans
For journeying in foreign lands,
Where dogs could talk and dragons flew,
And men ate other men as stew!
Tom frowned and slowly sipped his drink,
And long and hard he paused to think:
The gold that he’d received from Jack
Might well be wisest handed back!
The clock ticked on as all about,
The drunken sailors staggered out;
Then all at once, his mind made up,
Tom sat up straight and drained his cup,
And quickly rising from his chair,
He ran his fingers through his hair,
But where he ventured, no one saw,
Save the beady eyes of an old jackdaw.

Toinen raita on tuoreempi, löytyy boksin The Baltic Moonshine Band: Looking For Direction levyltä What’s Your Excuse? ja näyttää tältä:

Our captain bold sat down to dine,
On oysters, rum and ruby wine.
Then in came Tom the cabin boy
With fevered cry of, ”Ship ahoy!”

The knife and fork of Captain Tait
Fell hard then by his untouched plate,
”What kind of ship is this you see?”
He roared at Tom, full angrily.

”Tis one I’m sure that is well known,”
Young Tom replied, feeling full grown,
”The Skull and Bones are on her mast,
Her captain has an evil past.”

”The Black Princess? Ah, Tom m’lad,”
Said Captain Tait, ”you make me glad.”
He rubbed his beard then gave a grin.
”Tis fine indeed to fight and win.”

”Go splice the mainbrace, trim the sail,
And heave her round – we’ll ne’er turn tail
From Rawlins and The Black Princess,
We’ll fight for God and Good Oueen Bess!”

And all that day the battle raged,
The crews of both ships all engaged
With shot and shell and cutglass stroke,
As sounds of death cut through the smoke.

But then there came a mighty blast
And many watched before the mast,
As slowly sinking neath the waves,
The Black Princess turned watery grave.

”Hurrah for Captain Tait!” men cried.
As down below the decks he hied,
He called for Tom and there they dined,
On oyster, rum and ruby wine.

Ja kuulostaa tältä:

Ehkä niitä on muitakin, mutta kyllä näillä iltaan asti selvitään. Seuraavaksi ehkä Davyn merenranta-biisejä.

 

Harrasta tunnelmaa

Davyn vuoro ihastuttaa. Nappasin juuri nämä hänen soundcloudissa olevalta Davy’s Folk -soittolistalta, johon olen koonnut parhaita paloja tämän skottitaiturin folkpuolen hengentuotteista. ’Odddudes’ kannattanee mainita hakukentässä, jos haluaa siihen paremminkin tutustua. Mutta tänään nämä biisit.

Ensin Moira Graham, joka ei siis ole mikään brittiläinen traditionaali vaan täysin Davyn käsialaa. Kylmät väreet menevät käsissä, kun oikein eläytyy tähän kummitusmaisia piirteitä saavaan rakkaustarinaan.

As I was walking down by bonny Ythanside
Where waters run so clear you’ll see the fishes glide
The morning sun was shining high up in the sky
When all at once a fair young maid I did espy

Her hair was of the silk, her neck was like the swan
The fairest lass by far my eyes e’er looked upon
I bid her rest awhile and sit down by my side
My heart already set on making her my bride

She then consented and I gently asked her name
She looked upon me as she answered, ’Moira Graham’
I sat bewitched as any other man would be
Who had this bonnie lass sat there upon his knee

She whispered words of love so sweetly in my ear
And every sound from her sweet lips I longed to hear
The shadows lengthened as the evening time drew nigh
I held her close saying we’d be married by and by

We parted sorely saying we’d meet again next day
And with a tearful kiss we went upon our way
Sleep was a stranger as I lay abed that night
For Moira Graham was always in my sight

I stood next morning where the cool clear waters flow
I waited till the sun’s bright orb had lost its glow
It sank into the West, my heart sank further still
And then I saw a figure coming down the hill

It was a shepherd boy, his crook held in his hand
I stopped and asked of him if he lived on that land
He answered, ’Yes indeed’ and gave to me his name
And so I asked him, ’Where’s the house of Moira Graham?’

I saw him wonder, as if doubting what I’d said
So once again I put the question to young Ned
His eyes then widened and he looked at me in fear
’The house lies empty sir – since Moira died last year.’

Seuraavaksi arvon kuultavaksenne edelleenkin tummatunnelmaisen, mutta niin kauniin ja herkän biisin Candlelight. 

I can’t tell the wrong now from the right
I can’t tell the sunshine from the pale moonlight
Truth is fighting lies inside my head
Heroes fall behind where once they led
There’s something in the air tonight
Nothing in your hand but candlelight

I can’t tell the darkness from the light
I’m so out of mind and you’re so out of sight
Fate and fortune play their waiting game
I roll the dice – they come up with your name
There’s something there that don’t seem right
Nothing in your hand but candlelight.

Tilaisuutemme päättää tältä osin Davyn eräs henkilökohtaisin laulu, luulen nimittäin että tässä on kyse hänen Patsy-äidistään. Pystytkö kuivin silmin kuuntelemaan?

If the dog brought her a bone she’d always thank it
She could turn a simple fairy cake into a banquet
Now I see
Now I see

She was rich in everything you need excepting money
If you mentioned just how poor she was she found it funny
Now I see
Now I see

She had neither rings of gold
Nor fine silk clothes to wear
The gold she had was in her heart
The silver in her hair
Now I see
Now I see

She had something that can break the chains of life asunder
Deep inside her simple soul there dwelt a sense of wonder
Now I see
Now I see

Kaikki sanat ja sävelet (c) Davy McGowan. On se vaan äijä.

Musaa pukkaa vaan

Mutta ei hätää, nyt ei lauleta sentään. Mutta soitetaan pari instrumentaalia folk-hengessä. Luulen, etten ole vielä linkannut tätä uusimmalta albumiltamme löytyvää Kyyrän Mattia. Sitä ovat soittaneet mm. Niekku, jonka versio löytyy ihan Spotifystäkin, sekä Erkki Puru, jonka mainio huuliharppuversio löytyy netistä myöskin.

Pahaksi onneksi siellä ei taida olla versiota Hyytiälän Pelimanneilta, vaan se löytyy heidän vuonna 1982 tekemältään C-kasetilta. Kannatti ostaa se aikoinaan, heidän versionsa on kuitenkin ylivoimaisin mitä on tehty, vetäen vertoja jopa omalleni…

Tietysti sovitin oman kyhäelmäni niin erilaiseksi kuin osasin, ettei ainakaan plagioinnista syytetä.

Ja se päivän toinen, samoin folkin hengessä oleva rymistely on nimeltään Midnight On The Water. Tämän tradin opin irkkuhaitaristi Mairtin O’Connorilta, koska se löytyy LP:ltään Perpetual Motion, jonka satuin ostamaan silloin kun sitä myytiin. Ei löydy Spotifystä eikä edes Youtubesta, ikävä juttu. Youtubesta löytyy kyllä tosi monta versiota muiden artistien tekemänä. Tein youtube-videon itsekin tästä biisistä, mutta otin äkkiä pois, kun se sai yhden ei tykkää-täpän, eikä yhtään tykkäätä, byäää!

Lapseksi jälleen

Tänään palataan jälleen kerran Davyn ja minun yhteistyön pariin. Satojen (oikeasti!) biisiemme seasta valitsen kuultavaksenne kaksi. Ensimmäisen, nimeltään Finnegan, tulkitsee Tarja. Hän ei muistaakseni ollut kauhean innostunut tätä biisiä vetämään, mutta suostui kuitenkin. Hyvä niin! Davyn runo on kuitenkin lapsekkaan positiivinen kevyessä hölmöydessään, ja siihen tunnelmaan yritin tehdä sävelmän.

Finnegan lived in a house by the sea
Where I couldn’t see him but he could see me.
He would spy on me frequently by night and day,
Swearing under his breath in an elegant way.

His wife was called Sally, he hated her guts,
She talked in Italian, it drove him half nuts.
He asked me once why she talked foreign at home,
I told him it’s probably as she was from Rome.

Jälkiruuaksi toinen, samoissa tunnelmissa oleva, mutta toisaalta tunteellinenkin runo, jos niin halutaan. Kumpa voisi vielä olla vaikka lapsi…

Tuomaksen piti laulaa tämä, mutta jostain syystä tämä jäi nyt mun kontolle. Sori siitä!

If I could be a child again
I’d spend more time out in the rain
And eat more toffee and cream buns
And not spend so much time on sums
And try to climb that big oak tree
That scared me so when I was three
And take my dog for daily walks
Up past the churchyard to the docks

If I could be a child once more
I’d read more books on viking lore
And draw a moustache on my face
And see myself in Odin’s place
But sad to say I’m now a man
Without a clue nor yet a plan
Of how to get back to the boy
Who used to use life as a toy