Juhannus pilalla.

Tai ehkä koko kesä. Selailin täysin pahaa aavistamattomana ja huolettomana Iltalehden sivuja kännykällä, kun yhtäkkiä ruudulle pamahti käsky: ”Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!” Mahdollisina niminä mainittiin mm. Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini ja Danny.

En ollut aikeissa mitään kesäheilaa hankkia, varsinkaan miespuolista, mutta kohteliaana miehenä tein työtä käskettyä ja aloin hieman hämilläni vastailla kysymyksiin. Kesäheilakseni osoittautui/määrättiin lopputuloksena (tämä jäi nyt vähän epäselväksi) joku helkatin Jarkko Parkkali!

Noh, pienenä lohtuna voi kai sanoa, että parempi sekin kai kuin esim. Timo Soini, mutta mitä mun nyt pitää tehdä? Pitääkö mun soittaa johonkin ja ottaako tämä Parkkali tännepäin yhteyttä?

Mitä vaimokin nyt sanoo? Meillä oli kesälomasuunnitelmia. ”Haittaako, kulta, jos tilataankin Kaustiselle majoitus kolmelle, heh heh?”

Ja sitten vielä kysyivät testin lopuksi, haluanko tehdä testin uudelleen? Miten näin vakavilla asioilla voidaan leikkiä? En kai minä nyt jotain toistakin kaveria halua tänne vaivoikseni tämän Parkkalin lisäksi, hyvänen aika!

Jos minä tästä jotenkin kuivin jaloin selviän, niin vannon etten ikinä ota osaa mihinkään kevytmieliseen Iltalehden kyselyyn. Ihminen luulee, että kyse on jostain huumorista, mutta kohta onkin jo odottamassa ovikellon soittoa pikku paniikissa. Miten tällaisia pakkonaittamisia edes saa olla? Ihme hommaa.  Kai tässäkin joku 14 vrk:n palautusoikeus on?

King Arthur

Eilen taas (?) Tolosen kanssa elokuvissa. Nyt oli katselmuksessa King Arthur. Vanha tarina päivitettu 2010-luvulle.

Ei paha. Jos tykkää tietokoneanimaatioista ja efekteistä. Ja fantasiasta. Sitähän se oli täynnä. Juonen, joka ei ollut kai lopultakaan se pääasia, annettiin selventyä pikkuhiljaa. Henkilöitä, keskusteluja, takautumia esitettiin niin tiheillä leikkauksilla, että sana ’poukkoileva’ tuli silloin mieleen, mutta saattoipa kyse olla ihan vaan huumoristakin. Jotain uutta kerrontatapaa oli siis löydetty. Ohjaajana vanha kunnon Guy Ritchie.

Synkkää oli aikakausi, auringonvalo oli enemmän tai vähemmän kortilla. Heti kun antaa pahalle ja/tai ahneudelle valtaa, sehän turmelee. Taas se nähtiin. Ilmasto tuppaa olemaan savuisempi ja infrastruktuuri yleensäkin rappioon kallellaan.

Se perinteinen miekan kivestävetokin näytettiin jo alkumetreillä ja loppuaika opeteltiin sitten hallitsemaan tuon Excaliburin voimaa. Melkoiseksi tykiksihän se kieltämättä osoittautuukin, sen voinen kertoa tarinaa liiemmin spoilaamatta.

Kerrotaan vielä sen verran, että ne Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluun jättiolifantit tuntuvat aika pikkuisilta norsunpennuilta tämän kuvan jälkeen. Myös musiikki toimii. Kovilla rytmeillä mennään ambient-hengessä. Ja kolmas hyvä asia oli se, ettei sitä jo kliseisen pakottavaa rakkaustarinaa ympätty tähän sittenkään ja siitä pojot.

3,5 tähteä. Ainaski.

Ai niin, itse David Beckhamkin vilahtaa sivuosassa ja ihan hyvin hoitaa hommansa!

Alouette

Tänään en muuta keksinyt esiteltäväksi kuin tuon.

Syykin jäi epäselväksi. Olisko vuorokausirytmin raju heilahtelu? Piti nousta jo ennen aamukolmea ja nyt iltapäivällä on lyhennetty univelkaa.

Hallitus Sinisine Tulevaisuuksineen näkyi äsken telkkarissa ja heti alkoi vatsassa kiertää. Politiikka osaa sitten olla aika ikävää katseltavaa ja luettavaa.

Siispä musiikin pariin parantumaan. Alouette? Ette vai? Kylläpä alou!

Autoilemaan

Ollaan taas vahvasti lapsuuden muisteloissa, huomaan. Syntymäpäivä lähestyy, siinäkö syy? Tällä kertaa autoasiaa. Autoahan on tullut alle otettua ihan kiitettävästi, mutta vasta varttunemmalla iällä. Meillä ei ollut (siis vanhemmillani) koskaan autoa, saati ajokorttiakaan. Voi olla, että olen tullut synnytyssairaalasta taksilla kotiin, mutta se ei ole jäänyt mieleen jostain syystä. En ole lainkaan varma, olinko juurikaan ollut muiden kuin linja-autojen kyydissä sinne noin alle kymmenvuotiaaksi asti.

Mutta sitten tuli Väiski ja Väiskin vihreä ’Kommeri’.

 

Aika lähellä tuota kuvaa voisi se ’meidän’ Kommeri olla. Paitsi oli tummemman vihreä. Ja ratti oli vasemmalla puolella!

Siinä kohtaa, missä Tampereella Näsijärven puoleinen ohitustie nyt sukeltaa Armonkallion alle uuteen tunneliinsa, sijaitsi 60-luvulla montakin eri halko- ja puutavaraliikettä. Asuttiin siinä sadan metrin päässä. Väiski ajeli ainakin halkomotteja ihmisille ja yrityksille ympäri Tamperetta. Kuumana kesäpäivänä kaverini Kepa keksi, että nyt peukut pystyyn ja liftaamaan Väiskin kyytiin. En tiedä, tunsiko hän jostain Väiskin, mutta ainakin nimensä tiesi, koska opin sen ja muistan vieläkin.

Ja Väiskihän otti meidät kyytiin ohjaamoonsa. Hädin tuskin yletyttiin näkemään ikkunoista, mutta ei kai se mitään haitannut, nythän oltiin päästy suureen seikkailuun! Ei meillä mitään lupia vanhemmilta ollut, mutta Väiskihän oli kunnon vanha mies, joka ymmärsi tilanteen merkityksellisyyden pikkujätkille. Varmaan tykkäsi itsekin saadessaan vaihtelua päiväänsä ja voidakseen olla hyvää mieltä tuottamassa. Väiski oli hiljainen mies, ei turhia pukahdellut, antoi meidän vain nauttia seikkailuista.

Alkoivat Tampereen kartan sisäistämisen varhaiset vaiheet.

Ei me käyty kuin muutaman kerran retkillämme, kerran taisin yrittää yksinkin, mutta silloin ei sopinut Väiskille. Hän ei koskaan ajanut ohi, vaan aina pysäytti ja kertoi kohteliaasti että käykö vai eikö.

Enää ei ole Väiskiä eikä kommeriaan, kuulemma ei Kepaakaan. Mutta onkohan enää nykyajan ’väiskejä’ muutenkaan, pyyteettömiä eräänlaisia nuorisotyön pioneereja tarjoamassa myönteisiä elämyksiä pikkupojille? Taitaa olla ollut ns. katoava luonnonvara tämäkin jo pitkään. Eiväthän nykyajan lapset enää saakaan, tietenkään, noustakaan vieraisiin autoihin. Olen syntynyt kai sitten sopivaan aikaan. Aikaan, jolloin maailma ei ollut vielä sääntöjä täynnä, eikä mitenkään tylsä.

 

Kalastuskokemuksia

1.Tiedätkö, mitä tuulastaminen on, katsomatta wikipediasta? Ai et? No katsotaas, mitä se sitten sanoo:

Tuulastus (eli tuohestus eli pistokalastus) on kalastuslaji, jota harrastetaan yleisesti pimeinä syysöinä. Tuulastaminen tapahtuu soutuveneellä, jossa tuulastaja seisoo tai on polvillaan veneen nokassa ja koettaa iskeä tehokkaalla lampulla valaistulla alueella näkyviä kaloja pitkävartisella atraimella.

Tuulastuksessa tuulastaja sauvoo venettä atraimen varren avulla matalassa rantavedessä ja koettaa löytää näkökenttään iskettäviä kaloja. Venettä voi kuljettaa myös avustaja soutamalla tai melomalla. Tyypillisimpiä tuulastuksen saaliskaloja ovat hauki, lahna, särkikalat ja ahven.

Lahnaa on syytä iskeä hieman viistossa, paremman iskupinta-alan saavuttamiseksi. Ahventa taas kannattaa iskeä kalan suuntaisesti, sillä se nokkeluuttaan kääntyy välittömästi oikealle tai vasemmalle.

Paras tuulastuskeli on tyyni pimeä syysilta ja . Pilvinen sää on eduksi etenkin kuun loistaessa, sillä se vähentää heijastuksia veden pinnalla.

Tuulastus on lähtöisin ikiaikojen takaa, jolloin esi-isämme keksivät keihään. Alkujaan tuulastus saattoi merkitä kutukalojen pyydystämistä rantamatalikossa. Nykyisin tuulastuksella ymmärretään nimenomaan pistokalastusta veneen ja apuvalaistuksen avuin. Yksikärkinen keihäs muuttui kehitysvaiheiden kautta monipiikkiseksi atraimeksi.

Kalat havaitaan kirkkaan tuulastusvalon avulla, joka on kiinnitetty veneen nokkaan. Perinteisesti tuulastusvalona käytettiin veneen nokassa olevaa koussikasta, jossa paloi tervaksia. Seuraava kehitysaskel oli petroolilamppu (voimavalolyhty), joiden yleisiä merkkejä ovat Hasag Petromax ja Tilley. Nykyään käytetään usein sähkövaloa, joka voi olla tuulastajan kädessä tai kiinnitetty päähän kuten suunnistusvalot.

Vuonna 1902 tuulastus kiellettiin lailla, koska se tehokkaana kalastuskeinona heikensi kalakantoja liikaa. Lisäksi innokkain tuulastusaika osui juuri haukien ja lahnojen aktiivisimpaan kutuaikaan.

Vuodesta 1951 tuulastus on jälleen ollut sallittua. Tuulastus on edelleen kiellettyä huhtikuun puolivälistä juhannukseen. Tuulastus on kielletty myös lohi- ja siikapitoisissa virtapaikoissa ja joissa.

Oletko koskaan ollut mukana tuulastamassa? Minäpä olen. Ehkä vähän toisella kymmenellä olin. Kerran vain, mutta se riitti jättämään kivan pysyväismuiston. Aika jännää, jotenkin pelottavaakin. Pohja näkyi ongelmitta. Kaikki ne inhat limaiset lumpeet ja uppotukit! Ja ne kalat, jotka jäivät lumoutuneena tuijottamaan valoa paikoilleen. Tuli pari lahnaa ja haukea.

Kalat sinänsä eivät olleet minulle se pääasia, tietenkään.  Parasta oli vain päästä kaupungista uuteen maailmaan, uuteen elementtiin, isän ja tämän työkaverin Maran kanssa samaan veneeseen. Oli kuin oltaisiin tultu johonkin fantasiamaailmaan.

2. Tiedätkö mitä on kassustaminen? Oletko ollut kassustamassa? Minäpä olen. Aiemmin mainitsemani tätini ja hänen miehensä viettivät kesiään mökillä Ruovedellä ja pitkäsiima kuului heidän harrastuksiinsa. Pitkäsiima? Googlaapa välillä itse.

Kassuja eli kasiaisia eli kastematoja tarvitaan pitkäänsiimaan ja niitä saatiin kerättyä esimerkiksi puistoista aamuyöstä, jolloin ne sateen jälkeen nousevat maanpinnalle suurin joukoin. Sellaiseen puuhaan pääsin ainakin pari kertaa mukaan, en tiedä miksi sen piti olla yöaikaan. Taskulamppuja tarvittiin. Ehkä pimeyden turvin homma toimi paremmin?

Kastemato on aika pitkä (jopa 25 cm) ja jokseenkin yllättävän vahva panemaan hanttiin vangitsemistaan. Se sukeltaa hetkessä takaisin maahan uhattuna. Se napataan paljain sormin, otetaan aika tiukka ote ja vedetään rauhallisesti vähän kerrallaan maasta. Jos se katkeaa, se kuolee ja on siten ’pilalla’ eikä sitä voi laittaa muiden elävien matojen joukkoon erilliseen matolaatikkoon, jossa se elää päiviä, ellei viikkoja, valmiina pitkänsiiman uusiin satseihin tai miksei vaikkapa mato-ongelle.

Taas pikkupojalle oli elämys jo sinänsä päästä yöllä luvan kanssa ulos, saati sitten kaikki madonmetsästykset siihen päälle.

Muistan joskus nököttäneeni veneessä tyhjänpanttina, siinä vaiheessa kun siimaa koettiin, joten voin kai sanoa olleeni mukana vaikken tehnytkään mitään. Mutta yleensä saaliin nosto sujui ilman minua. Minä osallistuin enimmäkseen syömällä kalakeittoa, jota olikin tarjolla aika usein.

Kuhaa tuli enimmäkseen, samoin ahventa ja haukea. Kerran tuli saaliiksi ankerias. Ihmettelyä riitti kun tämä kärmes oli pilkottu paloiksi ja asetettu paperin päälle ulos (älkää kysykö miksi; tuskin kuitenkaan vain minun katseltavaksi) niin ne palaset liikkuivat ja nykivät itsekseen aivan tolkuttoman pitkään! Jostain kuolemanjälkeisistä reflekseistähän siinä oli kyse, mutta varmaan sekin tapahtuma sekoitti pikkupojan ennen niin selvää käsitystä siitä mikä on kuollut ja mikä ei.

Mutta arvokkaita kokemuksiahan ne kaikki olivat. Tavallaan etuoikeutetuksi itseni kokeneena harmittelen, ettei uusilla sukupolvilla taida olla mahdollisuuksia samaan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Harmi. Tablettiin tuijottaminen ei ehkä sittenkään korvaa aitoa elämystä.

 

Olin ahkera tänään.

Mukamas. Mutta soitimpa kummivanhemmille ja pyysin heitä kylään, sitäkin puhelua piti valmistella muutama kuukausi. Sitten soitin hammaslääkärille ja varasin ajan. Siitä hommasta ei oltu mitä sanoisin, tuskin kahta vuottakaan aikataulua jäljessä. Ja kun oikein intaannuin, niin pirautin höyrypäissäni vielä putkimiehellekin ja pyysin tulemaan fiksaamaan tiputtavan tiskialtaan hanan, sekään kauhean montaa viikkoa/kuukautta vielä vettä tuhlannut.

Nyt ei ole ketään, kenelle en ole soittanut, vaikka olisi pitänyt.

Sellainen kevyt olo. Kuin olisi synninpäästön saanut, tai jotain. Tai käynyt hyvässä saunassa.

Vanhus

*

Mistä tietää, että on tullut vanhaksi?

Kun pyöräilee päiväkodin ohi, ja aidalle kiivenneet pojannaskalit lällättävät: papparainen, papparainen…

*

Kun vanha mies yskii, se on kuin ottaisi rahaa pankista.

*

An old man came to my door one night
His body broke and bent in two,
An old man came to my door one night
And I knew not what to do.

For I thought I saw but a beggar man,
Just a beggar man with his hand outstretched
And with silver coin from my pocket book
I hoped to satisfy the wretch.

But as I reached out to fulfil my task
I saw something glinting within his hand,
Then he raised his eyes up to meet my own
And ‘Take this,’ was his command.

But for all I tried to pick up the disc
I could move it not from his fingers curled,
‘What is this?’ I cried and he sadly said,
‘Tis the sin of all the world.’

The old man turned then and walked away
As the crescent moon filled the autumn sky,
And I felt a weight deep within my heart
Though I could not answer why.

Puhuinko itseni pussiin?

Vasta 2. kesäkuuta olen näköjään kirjoittanut, että vaikka olin suunnitellut kirjoittelevani tätä blogiani vaikka joka päivä ja esitteleväni uuden biisin, ettei se systeemi onnistukaan, ei kehtaa, ei pysty. Oli ollut siinä vähän taukoa musiikkien tarjoamisessa.

Ja siitä samantien heti uusien biisien liki päivittäiseen esittelyyn, vastoin juuri sanomaani. Höh.

Mutta tätä tämä on. Välillä on kausia, kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin ei ole myöskään rohkeutta tai muutakaan syytä laittaa sitä musapläjäystäkään. Ja sitten on kausia, jolloin ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin sitten kuitenkin kuvittelee olevan tähdellistä tarjota niitä omia musiikkejakin.

Niiden välillä palloillaan, sitä se on minun blogaamiseni. Kun ei ole pakko tuottaa mitään joka päivä, tai edes joka viikko.

Ja se pallo on tänäänkin taas sillä musapuolella. Mutta nytpä kuunnellaankin Davyn The Grafters -bandin ensimmäisen albumin avausraita Nobody Knows You When You’re Down And Out, tulkitsijana Jim Lafferty. On hienoa tunnetta pelissä.

Reunion

Vanha ’jengimme’ aikoo kokoontua tänä kesänä. Päivämäärää sovitellaan kaikille sopivaksi.

Kyse on vanhasta kaveriporukasta, jossa pyörittiin ikävuosien noin 10 ja 20 välillä. Koulukavereita, ystäviä, lähinnä paljolti saman kadun vastakkaisilla puolilla olevissa taloissa asuvia lähes samanikäisiä kavereita Tampereen Tammelassa.

Ollaan kokoonnuttu teinivuosien jälkeen toki, kerran, pari mutta niistäkin tapaamisista on jo parikymmentä vuotta. Nyt paikalle raahaantunee osittain jo eläköitynyt kokoonpano, kuka milläkin diagnoosilla toinen toistaan vuorollaan paremmaksi nokittaen.

Minäkin ajattelin ottaa varmuuden vuoksi mukaan lannerankani suhteellisen tuoreet magneettikuvauksen tulokset, jotka eivät mahtuneet yhdelle paperille ja lyödä ne pöytään tarvittaessa, ehkä tehostan vaikutelmaa ottamalla myös kunnalta pitkäaikaislainassa olevat kyynärsauvat…

Kylmä totuus on, että porukkamme on alkanut harventua. Viime vuonna sain tiedon viimeisimmästä yläkerran kuoroon lähtijästä. Eikä uusia vanhoja ystävyyksiä enää synny, tietenkään.

Luulen, että tällaisten ikävien uutisten kuuleminen on varmaan hyvänä pontimena kerääntyä yhteen. Me jäljellejääneet haluamme kenties todistaa itsellemme jotain, että kyllähän tässä vielä porskutellaan! Sinuunhan ei aika pysty lainkaan ?! Jaksaa, jaksaa! ym kohteliaita vaihtoehtoisia totuuksia. Vai onko kyse vain siitä, että kiva kun vielä nähtiin, rajan tällä puolen? Katsotaan sitten, mikä tunnelma saadaan kehiteltyä. Kunhan nyt saataisiin se kokouskin aikaiseksi kehiteltyä.

 

Siitä naivismista vielä

Totesin tuossa hiljattain, että oma musiikillinen tyylini on pääasiassa kai eräänlaista naivismia. Ei mitään Martti Innasta, tietenkään, joka muuten tunnettiin naivistina lähinnä maalaustensa kautta, mutta olivathan hänen musiikillisenkin tuotantonsa hedelmät ilahduttavan naivistisia.

Mutta mitä me itse Innasesta, ihan vain minusta tässä piti puhua! Jossain vaiheessa aloin jostain syystä kirjoittaa vanhoihin melodioihini sanoja, mutta englanniksi. Se oli tosi yllätys itsellekin, ensimmäinen englanninkielinen tuotoskausi kesti koko viikonlopun, mutta sain parikymmentä biisiä tehtyä. Vähän melkein jo pelottikin, mikä ihmeen aivomyrsky nyt on menossa.

Tietysti minun on ’helppo’ tehdä biisejä englanniksi, koska minulla on taustatuki kunnossa, eli se Skotlannissa asusteleva Davy, josta olen tainnut jo mainita. Useastikin. Davy tarkastaa, editoi ja tekee omiakin ehdotelmia teksteihini, joten sehän laskee huomattavasti kynnystä uskaltaa saattaa tuote esille kaikkien kuultavaksi. Jopa 84,77 %. Mutututkimuksesta saatu tarkka luku oli siinä.

Esimerkiksi tällaisen biisin tein:

have you ever lived outside this garden?
have you ever met my lady?
have you ever said ’i beg your pardon’?
look, there’s a gnu
running wild
running through
towards you

wouldn’t it be nice if you could sail home?
it’s a shame we have no ocean.
have you ever heard the phrase ’when in rome’?
not so many understand.

have you ever tried to tame the hornets?
lazy people say just: no-no
me and uncle patrick once played cornets
in a local jazz brass band

Tai esimerkiksi toinen, samaa humpuukia:

– Can you, please, ask that nice young man to come in?
He had offered me a deal I find interesting.
He said that he can double my savings in a week
I think I can give him everything….

– Granny, please hear, don’t ever put your name on that paper!
Promise me, oh dear!
– Darling, come near, I trust his face and I am certain
there’s nothing to be fear.

Of course she signed the deal….

– Darling I should have listened to you…
How could I know he’d turn out such a shark?
– Shut up, Granny, and go out begging.
There’s still a few hours left before it’s dark

Ja kun nyt vauhtiin päästiin, laitetaan kolmaskin, tämäkin englanniksi ja samoin vanhaan Orvot Sekvenssit -tuotannosta uusiokäyttöön (kuten nuo edellisetkin) napattu melodia Dancing Deswoog, jossa deswoog on tanssin eikä ihmisen nimi.

can you dance deswoog?
can you dance deswoog?
tell me you can teach me to dance katschérgoog!

can you dance deswoog?
can you dance deswoog?
tell me you can teach me to dance katschérgoog!

i don’t mind if it will cause me pain
i don’t mind
if only I could learn to dance bogsainn

i don’t mind to dance in pouring rain
i don’t mind
if only I could dance bogsainn, insane
katschergoog, deswoog or rain-bogsainn

Että kaikkea sitä. Näillä kohti tulevaisuutta. Kyllä se siitä!

Ekköstee

Mistä tietää, että ”bloggaajalta” on aiheet aika vähissä ja sitä myöten lähes kaikki ideat alkavat kelvata? Kuten esim. ’ekköstee’ -sanan pohtiminen. Kai te nyt sen jo huomasittekin, ekköstee?

Googlasin juuri mitä löytyy hakusanalla ’ekköstee’. Ei mitään. Tarjosi ’ykkösiä’ vaihtoehdoksi. Ei käy. Ekköstettä käytti ainakin tätini Tampereella. Mutta ehkäpä hän oli saanut tartunnan siihen turkulaissyntyiseltä mieheltään.

– Kai sää ny pitkät kalsarit laitat päälles, ekköstee?

– Et kai sää ny lyhyitä kalsonkeja laita päälles, ekköstee?

Minusta tämä ekköstee (eli etkös vaan, et kai vaan, ettekös vaan, ette kai vaan) kävi mainiosti lauseen loppuun asian vahvikkeeksi myönteisessä ja kielteisessä mielessä, yksikössä tai monikossa.

Mutta oliko se Tampereen vai Turun murretta? Oletko sinä kuullut tuollaista ilmaisua koskaan? Omani ja seuraava sukupolvi ei liiemmin tainnut sitä käyttää, itse asiassa en muista kenenkään muiden käyttäneen.

Laitan tähän taas aiheeseen täysin sopimattoman biisini jotta musiikillinen velvoite saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ette kai te siitä pahaa tykkää, ekköstee?

Voi kun saisin sen mieleen kuin eilenkin
Peruutan portinpieleen taas tietenkin
Usutan suuren kapisen apinan
naapurin yläkertaan
Jekutan Lasasen tomeran anopin
repimään rapumertaa

Haluan uuden huoneen, morsiussviitin
Tajuan jonkun juoneen akvaviitin
Totesin joskus Lasasen kaverin
olevan vailla vertaa
Tunnustin myöhemmin: himosin minäkin
Hesarin vuosikertaa

Kunhan loppusoinnut rimmaavat niin tarina tai sanoma saa laahata ymmärryksen häilyvällä rajapinnalla. Eli ei varsinaisesti mitään nobelkamaa, mutta jonkinlaista musikaalista naivismia, mitä mun biisit pääasiassa kai ovatkin, ekköstee? (No tuohon se ei ehkä sovi)

 

Postia

Täällä meilläpäin siis, missä nyt satun asumaankaan, on posti tullut jo hyvän aikaa oikeaan osoitteeseen. Näin ei suinkaan aina ole ollut. Jokunen vuosi sitten tuli laatikkoon postia vaikka millä nimellä, eikä edes katukaan ollut usein se oikea.

Mitä sellaisessa tilanteessa sinä tekisit? Lähtisitkö viemään omalla ajallasi postit oikeaan osoitteeseen? Vai pitäisikö ne palauttaa lähimpään postitoimistoon ja sanoa että ohi meni taas? Vai ujutatko oranssiin postilaatikkoon hyvän matkantoivotusten kera? Entä jos kyseessä on jokin aivan typerä mainoslehdykkä joka nyt vain sattuu tulemaan jonkun nimellä? Heitätkö roskiin ja teet näin päätöksen naapurin puolesta?

Ikäviin valintatilanteisiin ajoi posti meitä veronmaksajia, joiden rahoista postinkantajatkin on palkattu. Vai onko? Jos postikin on liikelaitos, jonka pitäisi itsekseen pysyä pystyssä, niin saako se verorahoja? En minä tiedä. Mutta ’näin asiat koetaan’…

Siinä tuli tietysti mieleen, että jos meillekin tulee vaikka kerran kuussa väärään osoitteeseen jaettua postia, meneekö meillekin kuuluva posti minne sattuu?? Tosi inhottava tilanne. Mutta kuten totesin, se aika näyttäisi jääneen taakse. Ehkä siitä hutiloivasta jakajasta tuli valituksia tarpeeksi ja hälle saatiin kenkää persuksiin ja joku lukihäiriötön palkattiin tilalle.

Tällä en tietenkään tarkoita syyllistää kaikkia lukihäiriöisiä tai heidän sopimista tai sopimattomuuttaan postinjakajaksi, tai… ehkä juuri sitä saatankin tarkoittaa, kun tarkemmin ajattelen.

Loppuun asiaan täysin kuulumatonta musaa, että rauhoitutte tekin:

Herätä linnunlauluun.

Itserakas kun olen, kuuntelin juuri taas omaa musaa monta biisiä peräkkäin. Laitan tähän nyt linkin yhdestä, jonka ajattelin jakaa. Onneksi sentään Ilona laulaa, etten aina minä. Laulu satamakaupungissa elävästä ihmisestä, joka odottaa maailmalla seilaavaa puoliskoaan palaavaksi. Tehtiin tämä biisi sillälailla sukupuolettomaksi, että sen voisi kumpi vaan laulaa, mutta nyt siis nainen odottaa miestään saapuvaksi, joka aamiaispöydästä vielä puuttuu.

Ehkä parempi niinpäin.

Ilona mokoma lisäsi loppuun oman rivin, menköön sitten niin. Ehkä mun kaikkein iskelmällisin biisi, mutta muuten OK.

Saa tykätä, mutta ei ole pakko.

Herätä linnunlauluun aamulla haluaisin
Ihanaan tuoksuun tuoreen leivän ja murukahvin
Surua tarvis tuntea ei, ei ikävääkään
Toivoisin, että sen päivän pian mä nään.

Halusit nähdä Kiinanmuurin ja Vesuviuksen
Torinon käärinliinan, Kairon ja Olympoksen
Lähetit pitkän kirjeen ja eilen avasin sen
ja luin tuon miellyttävimmän uutisen

Joko tää murheen aika viimein ohitse on?
Voin elää jälleen ja olla huoleton,
kun kerroit että sut jälleen tavata saan
ennen kuin kuukausi tää on lopuillaan

Tiedän et aivan kohta vierestäs herätä saan
enää mun tarvitse ei tyytyä kuvitelmaan:
Mukava tuulenhenkäys tuntuis mereltä päin,
me käytäis aamiaispöytään vierekkäin

Meri on miltei kaunis, ei mua pelotakaan,
mä ootan sua vain ja laivaa seuraavaa
Nuo toiset arvaavat varmaan kävellessäin
syyn siihen miks’ hymy on suupielissäin

Joko tää murheen aika viimein ohitse on?
Voin elää jälleen ja olla huoleton,
kun kerroit että sut jälleen tavata saan
en tahdo luotasi pois mä milloinkaan

Kevätjuhla

Moron nääs!

Jokin aika sitten keksin, että nythän mulla aiheita riittää blogiini vaikka joka päivälle, koska voin linkata muun ajatuksen katkettua vaikka yhden biisin – tai biisimme, kuuluu sanoa, koska mukana on usein myös musiikkiveljeni Davy.

No se ajatus jäi aika nopeasti ja palattiin taas entiseen. Ei mun luonto kestä tyrkyttää omia tuotteita päivittäin ja kertoa niistä jotain. Sittenhän pitäisi jakaa myös sen Davyn biisejä tasapuolisuuden nimissä, mutta mitäs minä toisaalta niistä osaisinkaan kertoa, joten antaa olla.

Soundcloudissa on tätä nykyä 1701 biisiämme maailman ihasteltavana, anteeksi ilmaisu, synkkää huumoriahan tuo oli… Ihastuksesta on vain kiva puhua, tai siis haaveilla. Mutta on niitä oikeasti kuunneltukin, tässä tilastoa: yhteensä 12800 soittoa, joissa 1782 tykkäystä! Eli jos kokonaismäärästä 14 prosentista on tykätty, niin sehän tarkoittaa että sydäntäppi tulee noin joka seitsemännestä soitosta!

Voiko joku Frank Sinatra sanoa samaa? (Ei kai, kun on jo kuopattu, mutta) katsotaampa esim. Frank Sinatra: Fly Me To The Moon… 1,61 miljoonaa soittoa, 36500 tykkäystä. Hah! Vain noin joka 44.s tykkää!

Näin voidaan lukujen avulla todellisuus saada kuulostamaan aika ihmeelliseltä!

Mutta viime viikon aikana piikin on tehnyt biisini Kevätjuhla, joka on kerännyt viimeisen seitsemän päivän aikana peräti 35 soittoa. Olisiko ajankohdalla vaikutusta vai mikä?

Ei se kuitenkaan mikään huono biisi ole, joten rohkenen sen nyt liittää tähän loppuun. Toki on vain tietokoneen midiäänistä kyse, ettei kannata liikoja innostua.